16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Reikäpelimestaruudet jaossa Aurinko Golfissa

Henri Lipsanen lähtee kirkastamaan viimevuotista hopeaansa.

Audi Finnish Tourin juhannustauko on ohi, ja pelit jatkuvat SM-reikäpeli presented by Vacon -kilpailulla.

Naantalin Aurinko Golfissa pelattavassa kilpailussa on mukana 64 miestä ja 16 naista. Miehet aloittavat pelinsä tiistaina, jolloin ohjelmassa on kaksi ensimmäistä kierrosta. Naisten kisa käynnistyy keskiviikkona, ja mestarit ovat selvillä torstaina.

Uuden nimisponsorin Vaconin myötä reikäpelikilpailujen parhaille ammattilaispelaajille on luvassa rahapalkinnot. Palkintopotissa on kaikkiaan 4 000 euroa. Sitä lähtee tavoittelemaan myös viime vuoden SM-hopeamitalisti Henri Lipsanen.

”Hienoa, että Vacon on lähtenyt tukemaan kisaa, ja sen myötä ammattilaisia on saatu kisaan jälleen enemmän mukaan. Arvostan sponsorien myötävaikutusta suomalaiseen kilpagolfiin”, Lipsanen arvioi.

”Reikäpelit ovat kiehtova pelimuoto, jossa jatkosta voi tippua hyvälläkin kierroksella. Ja päinvastoin livahtaa välillä jatkoon ei niin hyvällä pelillä. Helppoja matseja ei ole, joten kuvittelisin jokaisen itse olevan itselleen se pahin vastustaja”, Lipsanen pohtii.

Lipsasen ohella kilpailussa on mukana monta menestysnälkäistä ammattilaispelaajaa Janne Kasken, Niklas Dahlgrenin ja Jani Perttilän johdolla.

Puolustavat mestarit jättävät kisan väliin

Reikäpelin mestaruudet vaihtavat varmuudella omistajaa, sillä molempien sarjojen hallitsevat ykköset joutuvat kisakiireiden takia jättämään tapahtuman väliin.

Miesten amatöörien kärkinimet ovat valmistautumassa ensi viikolla Linna Golfissa pelattaviin EM-kotikilpailuihin. EM-kisoissa on mukana myös miesten hallitseva reikäpelimestari Lauri Ruuska.

Annika Nykäsen kolmen peräkkäisen kullan sarja ei saa jatkoa tänä vuonna.

Annika Nykäsen kolmen peräkkäisen kullan sarja ei saa jatkoa tänä vuonna.

Naisten puolella reikäpelin valtikka on viime vuodet ollut vahvasti Annika Nykäsen hallussa. EGS:ää edustava Nykänen on voittanut kolme viimeistä kilpailua.

”Tänä vuonna en ole mukana. Vähän harmittaa, kun en pääse puolustamaan mestaruutta, mutta olen samaan aikaan pelaamassa LETAS-kisaa Tsekissä. Yleensä reikäpelit on pelattu elokuussa, mutta nyt ne siirrettiin heinäkuulle. On sinänsä hyvä asia, että saadaan heinäkuullekin FT:n kisa, mutta omiin aikatauluihin se ei nyt sopinut”, Nykänen valottaa.

LETAS-kisoja kiertävä Nykänen tähtää syksyllä LET:n karsintoihin. Hän järjestää ET:n karsintoihin suuntaavan seurakaveri Niklas Virran kanssa yhteisen tukikisan kotiseura EGS:ssä heinäkuun 21. päivä.

”Muutamat muut pelaajat ovat järjestäneet tämän tyyppisiä kisoja, joten päätimme Niklaksen kanssa järjestää yhteisen tapahtuman. Kisa on nimeltään Niklas Virta & Annika Nykänen Invitational. Ilmoittautuminen menee kiinni viikkoa ennen kisaa, mutta mahdollisesti varaamatta jääneitä lähtöjä voi tiedustella EGS:stä senkin jälkeen”, Nykänen kertoo.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje