PGA Tourin kisaa johtava huippulupaus teki erikoisen ”viemäriholarin” - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourin kisaa johtava huippulupaus teki erikoisen ”viemäriholarin”

Akshay Bhatia tavoittelee uransa kolmatta voittoa Yhdysvaltain kiertueella. Kuva: Getty Images

Sami Välimäen tie Detroitin kisassa nousi pystyyn kahden kierroksen jälkeen.

Akshay Bhatia ja Aaron Rai (-13) jakavat Detroitissa meneillään olevan PGA Tourin kilpailun kärkipaikkaa 36 reiän jälkeen. Huippulupaava Bhatia on ollut viime aikoina tuttu nimi tuloslistojen yläpäässä, mutta sen sijaan Rocket Mortgage Classicin toisella kierroksella hänelle sattui jotain hyvin epätavallista.

Bhatia käveli perjantaina Detroit Golf Clubin 17. väylällä, mutta ei löytänyt ensin pitkää, suoraa avaustaan mistään. Hetken kuluttua paljastui yllätys, kun ilmeni, että hänen pelivälineensä oli mennyt juuri ja juuri golfpallon kokoisesta viemäriaukosta sisään.

Pelaaja kertoi, että hän ja vapaan dropin antanut kilpailun tuomari eivät olleet nähneet koskaan mitään vastaavaa.

”Todennäköisyys on ehkä jotain yksi miljoonasta, että pallo voi pudota alas tuosta aukosta”, Bhatia sanoi.

Väylällä olevassa viemärikannessa on viisi aukkoa, joiden kohdalla pallon on tultava täsmälleen oikeassa kulmassa ja sopivassa vauhdissa pudotakseen viemäriin.

Bhatia teki 17. reiällä lopulta parin, ja pelasi toisen peräkkäisen bogittoman kierroksen Detroitin kilpailussa.

Hän on herättänyt ihastusta otteillaan maailman vaativimmalla kiertueella. Vasemmalta palloa lyövä Bhatia, 22, voitti huhtikuussa toisen kilpailunsa PGA Tourilla, ja sijoittui viime viikolla Connecticutin turnauksessa viidenneksi. Maailmanlistan tuorein päivitys nosti hänet ensimmäisen kerran top 30:een.

Bhatia päätti sivuuttaa college-golfin, ja on pelannut jo viisi vuotta ammattilaisena.

”Olin tehnyt jo pitkään töitä (ennen nousua PGA Tourille). Tämä oli oikea päätös. Prosessi on edennyt vuosi vuodelta johdonmukaisesti siitä lähtien, kun ryhdyin ammattilaiseksi.”

Välimäen panos jäi vaisuksi

Kiertueen suomalaispelaaja Sami Välimäki (+3) oli jatkopaikan kannalta ahdingossa jo 75 lyöntiä vaatineen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hän paransi peliään perjantaina, mutta tuloksessa 72 oli cut-rajan ylittämistä ajatellen seitsemän lyöntiä liikaa.

Välimäen peli oli torstaina kokonaisvaltaisesti hakusessa, eikä toinenkaan kierros ollut lähelläkään sitä, mitä häneltä soisi odottavan. Strokes gained -tilastossa vain yksi osa-alue (around the green) päätyi plussan puolelle.

Suomalaisen pelit PGA Tourilla jatkuvat ensi viikon John Deere Classicissa.

Kilpailun nuorin pelaaja, 15-vuotias amatööri Miles Russell (par) jäi kolme lyöntiä viikonlopun kierroksilta. Vain 159 senttiä pitkä ja 54 kiloa painava Russell sai kovaa kannustusta yleisön joukosta. Hän poseerasi kierroksen jälkeen kuvissa ja antoi nimikirjoituksia.

USA:n kakkoskiertueen Korn Ferry Tourin kilpailussa kaikkien aikojen nuorimpana karsinnan selvittänyt Russell tähtää seuraavaksi heinäkuussa pelattavaan U.S. Junior Amateuriin.

Lue seuraavaksi: SM-reikäpelistä kisatuntumaa hakenut Välimäki jahtaa tärkeitä FedEx Cupin pisteitä Detroitissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje