16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Tiger Woodsin paluuturnaus ovella, pelikumppanit ylistäneet tähden laadukkaita ja pitkiä lyöntejä

Woodsin comeback on yksi tämän vuoden eniten huomiota herättävistä tapahtumista koko urheilua seuraavassa maailmassa.

Torstaina se tapahtuu. Yksi maailman kautta aikain tunnetuimmista urheilijoista on jälleen kerran valmis astumaan yleisön ja tv-kameroiden eteen antaakseen vastauksen kaikkia askarruttavaan kysymykseen: vieläkö Tiger Woodsista on varteenotettavaksi ammattilaispelaajaksi?

Hero World Challenge on Woodsin kannalta mitä sopivin paikka palata takaisin sorvin ääreen. Tigerin itsensä isännöimä 18 pelaajan kutsukilpailu ei kuulu PGA Tourin viralliseen kalenteriin, eikä Bahamalla ole jaossa majoreiden tai WGC-sarjan turnausten tasoisia maailmanlistan pisteitä.

Leppoisassa ja paineettoman oloisessa turnauksessa pelataan kuitenkin samalla tavalla voitosta kuin missä tahansa ammattilaiskilpailussa. Näin on aina, kun riittävän laadukas pelaajajoukko asetetaan samalle viivalle.

Woods, 41, on silti kaikkea muuta kuin samalla viivalla kanssakilpailijoihinsa nähden. Hän ei ole pelannut kilpaa sitten viime helmikuun, jolloin Dubaissa käyty ET:n turnaus jäi kesken ennen toista kierrosta selkäkramppien vuoksi. Selkäoperaatiota seurasi pitkä toipumisjakso, joka ei sujunut tähdeltä kaikkein tyylikkäimmällä tavalla.

Tiger pidätettiin kesällä ajoneuvon kuljettamisesta päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena. Pelaaja itse kertoi kokeneensa ongelmia kipujaan lievittävän sopivan lääkityksen löytämiseksi. Tuona kyseisenä kesäiltana se ei ollut kohdallaan.

Woods hakeutui hoitolaan, missä lääkitys ja riittävä annostelu asetettiin tasapainoon. Hänet tuomittiin sittemmin ”rattijuopumuksensa” seurauksena ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yhdyskuntapalvelukseen.

Hank Haney näkee, että hänen entisessä suojatissaan on edelleen potentiaalia. Kuva: Getty Images

Pian oikeuskäsittelyn jälkeen Woods alkoi julkaista sosiaalisessa mediassa svingistään. Golfin arvostetuimpiin valmentajiin kuuluva Hank Haney innostui syksyn edetessä näkemästään.

”Jos Tiger pystyy harjoittelemaan normaalisti, ja on siinä kunnossa, että pystyy pelaamaan 15–18 turnausta (kaudessa), uskon hänen pystyvän voittoihin”, Haney sanoi.

Lauantaina mediassa esiteltiin tuoretta kuvaa Woodsista, joka oli valmistautumassa harjoituskierrokselleen Jupiterissa, Floridassa yhdessä USA:n presidentin Donald Trumpin, maailmanlistan ykkösen Dustin Johnsonin ja PGA Tour -veteraani Brad Faxonin kanssa.

Faxon toisti kierroksen jälkeen havainnon, minkä Rickie Fowler teki jo aiemmin tässä kuussa – Woods ei ainoastaan lyö palloa hyvin, hän on saanut myös voimansa takaisin.

”Tiger oli onnellinen, ja ennen kaikkea, hän tuntuu vihdoinkin päässeen kivuistaan eroon. Lyönti näytti vaivattomalta, vapautuneelta ja myös voimakkaalta”, Faxon sanoi.

”Olin vaikuttunut, miten kauas Tiger löi palloaan. Niillä kymmenellä reiällä, joilla he käyttivät draiveriaan, Tiger löi keskimäärin joka toisen avauksen pidemmälle kuin Dustin (Johnson) ja päinvastoin. Lyöminen oli helponoloista, eikä hän kantanut huolta voiman käytöstä draiveissaan. Pallonlento ja mailan ääni olivat juuri sellaisia kuin pitääkin.”

Woods pelasi maanantaina Patrick Reedin kanssa viikon ensimmäiset yhdeksän reikää tulevalla kisakentällä Albanyssa.

Justin Thomas tuskin lähtee nöyristellen tämän viikon turnaukseen, vaikka liittyykin ensimmäisellä kierroksella Tiger Woodsin seuraan. Kuva: Getty Images

”Kun viimeksi pelasin Tigerin kanssa, hän tuntui arastelevan muun muassa bunkkeri- ja karheikkolyöntejään. Nyt tilanne oli toisenlainen. Hän on aina lyönyt pidemmälle kuin minä, mutta jotkut hänen draiveistaan olivat vaikuttavia”, Reed sanoi.

”Tiger löi stingereitä siellä ja täällä, ja löi bunkkerista sekä raffista ilman arkailua. Siinä on se pointti. Jos hän pysyy terveenä, me tulemme vielä näkemään Tigerin.”

Ei sovi unohtaa, että harjoituskierrosten ja kilpailukierrosten välinen ero on varsin suuri. Woodsille on joka tapauksessa nostettava hattua pystyttyään parsimaan itsensä jälleen ehjäksi, maailmanluokan tempolla palloa lyöväksi pelaajaksi. Monet olivat viimeistään rattikäryn jälkeen täysin vakuuttuneita, että hänen uransa on tullut päätepisteeseen.

Woodsin uran jatkumisesta ei toki ole minkäänlaisia takeita, vaikka hän ison rummutuksen säestämänä Bahaman turnaukseen osallistuukin. Annettakoon Tigerille kaikesta huolimatta työrauha ja mahdollisuus yrittää. Aika näyttää mihin suuntaan ja miten asiat etenevät.

Nimekkäiden pelaajien turnauksessa on mukana kaikkiaan kahdeksan kilpailijaa maailmanlistan top 10:stä. Eurooppalaisista kutsun ovat saaneet Justin Rose, Henrik Stenson, Tommy Fleetwood, Alexander Norén ja Francesco Molinari.

Tiger Woods ja Justin Thomas starttaavat Hero World Challenge -turnauksen avauskierrokselle torstaina kello 19.05 Suomen aikaa.

Juttua muutettu 28.11. klo 18.07: Bahaman turnaus kartuttaa maailmanlistan pisteitä, toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje