16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

PGA Championshipin kisakenttä Ocean Course on raaka testi maailmanhuipuillekin

Kaunis, mutta armoton. Sitä on Kiawah Islandin Ocean Course. Kuva: Getty Images.

Jos kisakuume ei vielä ole iskenyt, uskallamme luvata, että tämän videon katselemisen aikana se iskee.

PGA Championship jää monien papereissa arvojärjestyksessä majoreista pahnanpohjimmaiseksi. Kisan profiilia on pyritty nostamaan johdonmukaisesti viemällä se nimekkäille ja kiinnostaville golfkentille. Ratkaisua voi pitää onnistuneena.

Mielenkiintoinen – ja brutaalin haastava – on tämänvuotinenkin kisakenttä, Etelä-Carolinassa Kiawah Islandilla sijaitseva Ocean Course. Edellisen kerran sillä ratkottiin PGA Championshipin mestaruus vuonna 2012. Tuolloin ykkönen oli Rory McIlroy tuloksella -13. Voittotuloksen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä McIlroy oli kilpailussa täysin omaa luokkaansa. Eroa kakkoseen kertyi kahdeksan lyöntiä.

Todellisuudessa Ocean Course on todella vaativa golfkenttä. Nimensä mukaisesti se sijaitsee aivan meren rannassa, ja tuuli vaikuttaa pelaamiseen koko ajan. Tyypillinen tuulen suunta on itä–länsi ja kenttä on rakennettu hyvin pitkälti juuri siinä suunnassa. Tuuli voi vaikuttaa niin paljon pelattavuuteen, että myötätuuleen pelattuna väylä on käytännössä hyvinkin 100 metriä lyhyempi kuin vastatuuleen lyötynä.

Kentän slope rating on 155 ja course rating 79,1. Vertailun vuoksi Suomen vaikeimpana pidetyn Nordcenterin slope rating takatiiltä on 143 ja course rating 75,2.

Vuoden 2012 kisan kolmantena päivänä tuuli oli ja laantunut, muta taivas oli edelleen synkkä. Kuva: Getty Images.

Hyvän kuvan luvassa olevaista haasteista saa vilkaisemalla vuoden 2012 kilpailun toisen kilpailupäivän keskiarvotulosta, joka oli 78,1 lyöntiä! Kun tuuli puhalsi päivän aikana koko ajan 9–14 metriä sekunnissa, olivat maailmanhuiputkin helisemässä. Päivän paras tulos oli McIlroyn 75.

Kokonaismitaltaan kenttä on karmaisevat 7202 metriä pitkä. Kun yhtälöön lisätään mahdollinen vastatuuli, tullaan par-nelosilla lyömään usein pitkää rautaa, hybridiä ja jopa puumailoja lähestymisissä.

Tuuli vaikuttaa tietenkin myös lähestymislyönteihin. Myötätuuli ei tässä suhteessa ole suurikaan helpotus, sillä viheriöt ovat usein korotettuja ja suhteellisen pieniä, joten myötätuuleen lyöty lähestyminen on vaikea pysäyttää puttipinnalle, joiden nopeus on kisapäivinä arviolta 12–12,5 jalkaa.

Korotetulta viheriötä pallo taas juoksee helposti pitkälle. Lähipeliä ajatellen elintärkeää on, ettei lähestymistä missaa niin sanotusti väärälle puolelle, sillä nopeilla viheriöillä pallon pysäyttäminen lähelle lippua on usein mahdotonta, jos pallo on paikassa, jossa lippu sijaitsee hyvin lähellä viheriön laitaa.

Väylältä harhautunutta palloa vaanii vesi, pitkä heinä ja wasteland. Kuva: Getty Images.

Monen griinin vierellä vaanii wasteland. Kisaviikolla kentällä nimittäin ei ole hiekkaesteitä, vaan kaikki hiekka-alueet pelataan wastelandina. Se tarkoittaa kovaksi painunutta saven sekaista hiekkamaata, jossa voi olla jalanjälkiä ja muita lyömiseen vaikuttavia elementtejä.

Wastelandista palloa ei tyypillisesti pysty pelaamaan viheriölle kuten hiekkaesteestä. Perussääntö on se, että mitä lyhyempi wasteland-lyönti on kyseessä, sitä vaikeampi se on. Esimerkiksi Kalle Samooja joutui hakemaan mailamerkkinsä kisarekasta itselleen uuden sandwedgen, sillä grindaus jota hän normaalisti mailassaan käyttää ei toiminut kovaksi tallotulla wastelandillä lainkaan.

Oma lukunsa on vesi, jota kentän alueella on paljon. Monesti vesiesteitä reunustaa pitkä heinä, joka ei ole pallolle juurikaan suotuisampi osoite. Ja jotta homma ei kävisi väylilläkään liian helpoksi, on niille muotoiltu melkoisesti erilaisia kumpuja ja painanteita links-henkiseen tyyliin.

GolfDigestin videolla esitellään Ocean Course perinpohjaisesti. Kannattaa vilkaista, niin tiedät, mitä on odotettavissa.

Lue seuraavaksi: Samooja ja Välimäki pääsivät hallitsevan mestarin oppiin Ocean Coursella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje