Pettymyksen kausi huipentuu karsintafinaaliin, jossa Tapio Pulkkanen pelaa ensi kauden työpaikasta - Golfpiste.com

11.11.–18.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][4]
KilpailuaSuomalaista

11.11.–18.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][4]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Pettymyksen kausi huipentuu karsintafinaaliin, jossa Tapio Pulkkanen pelaa ensi kauden työpaikasta

Tapio Pulkkanen on käsitellyt pettymykseen päättyneen kauden ja kääntänyt katseensa kohti viimeistä oljenkortta. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkasen kausi ei sujunut suunnitellusti. 25 pelaamassaan kisassa Pulkkanen selviytyi jatkoon 12 kertaa, ylsi neljästi 15 parhaan joukkoon ja kerran kympin kärkeen. Sijoitus rankingissa oli lopulta 125, kun 115 parasta sai kortin.

Monella kaudella Pulkkanen on saanut pelistään parhaan irti syksyn kisoissa. Nyt kauden seitsemästä viimeisestä kisasta viisi päättyi karsiutumiseen. Kolmella kentällä pelattavassa perinteikkäässä Alfred Dunhill Championshipissä Pulkkasella oli mahdollisuus lunastaa kortti ensi kaudelle, mutta kisan viimeisen takaysin aikana toiveet murenivat.

Itse Pulkkanen ei laita kauttaan yhden epäonnistumisen piikkiin, mutta myöntää, että liian usein huippusijoitus lipsahti näpeistä.

”Kyllä kausi aika iso pettymys oli. Mulla oli aika monta paikkaa hoitaa se kortti himaan, niitä kärkisijoituksia oli tyrkyllä. Isossa kuvassa ongelma oli se, etten saanut hoidettua hommaa loppuun asti silloin kuin olin siellä kärjessä”, Pulkkanen analysoi Golfpisteen podcastissa.

Pelillisesti Pulkkasen paras osa-alue on tilastojen valossa ollut puttaaminen. Siihen hän on tyytyväinen, mutta löytää osa-alueita joilla on parantamisen varaan.

”Tilastollisestikin chippaaminen on ihan kiertueen kärkeä, sellaista top 20 -kamaa ja puttaaminenkin on siellä samoilla, mutta pitkä lyönti on sellainen, mitä pitää parantaa”, hän näkee.

Ranking-sijoitus tulee antamaan Pulkkaselle joitakin startteja ensi kaudella, mutta ne jäävät vähiin, ellei huippusijoituksia tule. Sijoittumalla kärkikymmenikköön luvassa on paikka seuraavaan kisaan ja alkukauden jälkeen tehtävän re-rankingin kautta asemia on mahdollista parantaa. Todennäköisin työmaa kuitenkin on haastajakiertue Challenge Tour.

Kääntämättä on vielä yksi kortti, joka saattaa muuttaa tulevaisuuden suunnan: DPWT:n karsinnat. Se on viimeinen mahdollisuus pelioikeuden ansaitsemiseen. Pulkkanen ohittaa suoraan tällä viikolla pelattavan kakkosvaiheen ja pääsee keskittymään Espanjan Tarragonassa, Infinitum Golfissa 7.–12.11. pelattavaan finaaliin.

Jos hyvin käy, Pulkkanen ei ole finaalissa ainoa suomalainen. Kuluvan viikon torstaina käynnistyvissä karsinnan kakkosvaiheen kisoissa pelaavat Alex Hietala, Roope Kakko, Juuso Kahlos, Rasmus Karlsson ja Kim Koivu.

Urallaan Pulkkanen on pelannut karsintafinaalissa kahdesti. Toivottavasti vanha sanonta kolmannesta kerrasta osoittautuu Pulkkasen kohdalla osuvaksi.

”Neljä päivää mä treenailen siellä ja perjantaina alkaa kisa. Kuusi rundia on tiukka setti. Ne ovat tuttuja kenttiä, olen ollut siellä treenileirillä varmaan 20 kertaa, että on hyvä fiilis lähteä pelaamaan. Ei tarvitse miettiä, että miten niitä lähtee pelaamaan”, hän pohtii.

Tapio Pulkkasen pitkän haastattelun voit kuunnella Golfpisteen podcastista.

Lue seuraavaksi: Tapio Pulkkanen pelaa Delhissä pelkästään rautamailoilla – Some villiintyi ratkaisusta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)