Muut suomalaiset, myös 23 kautta LET:llä pelannut Ursula Wisktröm, joutuvat hakemaan pelioikeutta kiertueen karsinnoista.
Noora Komulainen on ainoa suomalainen kuluvan viikon torstaina Espanjan Malagassa käynnistyvässä Ladies European Tourin finaalissa. Komulainen myös ylsi ainoana suomalaisena kiertueen rankingissa pelioikeutensa uusivien 75 parhaan joukkoon. Komulainen on ennen finaalia rankingissa 49:s.
”Kausi on ollut vähän rikkonainen. Sain mielestäni tosi onnistuneen treenijakson off seasonille ennen kautta ja keväällä pelasinkin hyviä kisoja. Mutta sitten kesällä satutin tapaturmaisesti ranteeni ja se tulehtui Lontoon kisassa tosi pahaksi”, Komulainen kertoo.
”En pystynyt sen kisan jälkeen lyömään yhtään golfpalloa neljään viikkoon, kun molemmat ranteen jänteet olivat tulehtuneet. Palasin pelaamaan La Sellaan vähän puolikuntoisena. Vähän ollut rikkonaisempaa sen jälkeen. Mutta harmittava oli toi rannejuttu, kun olin ennen sitä rankingissä noin 35:ntenä”, hän jatkaa.
Vaikka kausi on ollut haastava, riitti Komulaisen perustaso jälleen kerran pelioikeuden uusimiseen. Ensimmäinen täysi kausi LET:llä oli 2013, jonka jälkeen hän on ollut poissa kiertueelta vain äitiyden johdosta kaudella 2021, jolloin hän pelasi kiertueen sallimat kolme niin sanottua test eventiä.
Finaaliin Komulainen on valmistautunut hyvin ja hän lähtee Real Guadalhorce Club de Golfin kentälle hyvällä fiiliksellä.
”Lyöminen on tuntunut hyvältä tässä lähiviikkoina. Puttaaminen oli edellisessä kisassa heikkoa ja se on mulla nyt erityisesti työn alla ennen finaalia. Lähden Espanjaan jo loppuviikosta ja ajatuksena hakea extratuntumaa just puttiin ja lähipeliin”, hän kertoi viikkoa ennen kilpailua.
Ensimmäisen kierroksensa Komulainen käynnistää 10. tiiltä kello 11.35 Suomen aikaa. Vuosi sitten Komulainen oli samaisessa kisassa 29. ja vuotta aikaisemmin 25:s.
Komulaisen pitkäaikainen kollega Ursula Wikström on uuden tilanteen edessä, kun hän ei yltänyt rankingissa 75 parhaan joukkoon, vaan oli 89:s.

Ursula Wikström ei ole vielä ilmoittautunut mukaan LET:n karsintoihin. Kuva: Getty Images.
Peräti ällistyttävät 23 kautta putkeen LET:llä pelannut Wikström tulee saamaan kategorian 17, jolla hän pääsee todennäköisesti pelaamaan joitakin kisoja viimeistään siinä vaiheessa, kun kiertue saapuu kesäkuun kieppeillä Eurooppaan.
Täyden pelioikeuden saaminen edellyttää yhdeltä Suomi-Golfin menestyneimmältä pelaajalta nyt onnistumista kiertueen karsinnoissa joulukuussa. On kuitenkin epäselvää, onko Wikström osallistumassa kisaan – toistaiseksi Wikströmin nimeä ei karsintafinaalin osallistujalistalla näy. Hän ei myöskään kommentoinut Golfpisteelle suunnitelmiaan tulevaisuuden osalta tai sitä, aikooko hän ilmoittautua mukaan karsintoihin.
Marokossa 16.12. käynnistyvässä karsintafinaalissa pelaavat suomalaisista ainakin Sanna Nuutinen, Emily Penttilä, Anna Backman ja Elina Saksa. Joulukuun 10.–12. kisattavissa neljässä esikarsintakisassa ovat mukana Katri Bakker, Tiia Koivisto, Elina Nummenpää.


Nooran edellä neljätoista (14) espalaisneitosta !!!