16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Mission Hillsissa tehdään historiaa

Greg Norman vaihtoi harjoituskierroksen aikana kokemuksia Belen Mozon kanssa © Getty Images

Danny

Misssion Hilssin Haikoun golfkeskuksessa kuhisi ensimmäisenä näytöspäivän lupaavaan malliin. Ammattilaishuiput saiva ryhmäänsä julkkiksen, lisäksi paikan ryhmään oli ostanut isolla rahalla kolme muuta vippiä.

Uuden-Seelannnin 20-vuotias Danny Lee oli amatööriaikoinaan iso tähti joka mm. voitti 18-vuoden ikäisenä isoihin kisoihin luokiteltavan Johnnie Walker Classicin ja siirtyi pian tämän jälkeen ammattilaiseksi. Reilun 1,5 vuoden aikana Lee on ansainnut ET:lta vain 110.000 euroa eikä ole kertaakaan sijoittunut kymmen joukkoon. Nuorella miehella on hurja potentiaali ja ruusun puhkeamista kukkaan odottavat kiihkeästi sekä vaativa perhe, media sekä yleisö.

Suuri läpimurto olisi sekin, jos Lee kuittaisi Mission Hillsissa kahden kierroksen varsinaisesta kisasta 1,28 miljoonaa voitollaan.

Italian Matteo Manassero vei Leeltä ET:N nuorimman voittajan ennätyksen, josta tämä ei ollut moksiskaan.

”Ennätykset on tehty rikottaviksi. Olin erittäin iloinen Matteon puolesta, olemme oikein hyviä ystäviä ja tulemme kisailemaan varmasti isoilla Toureill usein vastakkain seuraavien 20 vuoden aikana”, Lee kertoi torstain lehdiistötilaisuudessa.

Lee sai parikseen ensimmäiseen kahden päivän mittaiseen lämmittelykisaan näyttelijä Catherine Zeta-Jonesin.

”Olin monen reiän ajan varsin hermona hänen läsnäolostaan, tätä tapahtuu nykyään harvoin. Mutta kun edessäsi on yksi kaikkien aikojen parhaista näyttelijöistä niin…. Annoin Catherinelle matkan varrella oppeja ja pieniä muistisääntöjä. Uskoakseni lopulta liikaakin, sillä hän alkoi olla viimeisillä väylillä jo melkoisen poikki myös henkisesti”, Lee määritteli.

Zeta-Jones ei tätä Leen itseruoskinta suostunut kaatamaan nuorukaisen syliin, vaan otti siitä suurimman osan omaan piiikkiinsä.

”Meillä oli alkujäykkyyden jälkeen hyvin hauskaa keskenämme ja sain Dannyltä paljon kokeilemisen arvoisia ajatuksia mukaani. Perjantain toisella kierroksella olemme entistä vahvempia”, hän suunnitteli.

Zeta-Jones oli aplodien perusteella kisan suosituin julkkiksista. Alunperin hänen piti tulla yhdessä miehensä Michael Douglasin kanssa. Tämä sairastuminen esti kuitenkin Kiinaan matkustamisen

”Pelaamme paljon yhdessä. Michaelilla on lyönnin pienempi tasoitus kuin minullla, mutta keskinäisissä peleissä osaan psyykata hänet. Muiden, lähinnä Michaelin neuvominen ei ole minulle lainkaan vaikeaa. Koska olen myös tanssija, kykenen hahmottamaan hänen tekemänsä virheet esimerkiksi tasapainon osalta ja antamaan oikeita ohjeitakin, Zeta-Jones nauratti runsaslukuista mediaa.

Greg

Golf Digestissa kirjoitimme vastikään, että Hainanin lomasaarelle Manner-Kiinan eteläpuolelle rakentuu peräti 22 kentän kokoinen goflkeskus. Ns. luotettavista lähteistä saatu tieto oli osittain väärä, ainakin epätarkka ja siten ennenaikainen.

Mission Hills Haikoussa on neljä kenttää pelikunnossa, arviolta kuutta rakennetaan ja loput 10-15 ovat suunnitelmissa. Virallista tietoa ei saa ulos hohtimillakaan, Kiinassa aivan kaikki maanhallintaan ja rakentamiseen liittyvät paperit kun eivät ole julkisia.

David Chun perheen omistama Mission Hlls Group etenee kuitenkin vauhdilla kohden päämääriään joista päällimmäiset ovat golfkenttien rakentamisen kautta siihen liittyvän kiinteistöbusineksen kasvattaminen, sekä yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa turismin kehittäminen golfin avulla.

Hainanista halutaan kehittää Kiinan oma Hawaiji. Saari johon suurin osa turisteista tulee Aasiasta.

Kiina vetää kuin hunaja -myös maailmantähtiä

Chun perheklaani osti muutama vuosi sitten World Cupin järjestelyoikeudet. 12 vuoden jakson aikana (2007-2018) he pääsevät käytännnössä määräämään missä pelataan. Tämä vuosi jäi väiliin, syksyllä 2011 kisa siirtyy Shenzenistä Hainanin saarelle. Vuosina 2007 ja 2008 Suomea ovat Kiinassa edustaneet parit Mikko Ilonen-PasiPurhonen ja Mikko Korhonen -Roope Kakko.

Hainanin golfkeskuksen avaaminen virallisesti ja näyttävästi on näytelmä jollaisia enää harvoin nähdään. Koska alue on varsinkin kenttien osalta vielä keskeneräinen, World Cupia ei pidetä. Sensijaan viikonlopun Star Trophy on varsin mullistava kokeilu. Miehet ja naiset pelaavat samaa kisaa lyöntipelinä, toki eri tiiauspaikoilta. Voittaja kuittaa 1,28 miljoonaa dollaria, muille ei jää mitään. Luonnollista on, että kaikki mukanaolevat tähdet joista nimekkäimmät ovat jo uransa lopettaneita, saavat tuhdin korvauksen.

Sitä, kuinka suuria nuo korvaukset ovat, ei varmasti kerrota eteenpäin. Osalla, kuten Greg Normanilla, Nick Faldolla , Colin Montgomeriella ja Annika Sörenstamilla on Kiinassa tekeillä olevia kenttiä ja halu saada lisää toimeksiantoja. Sörenstamin ja Lorena Ochoan pelikunto tuskin on kadonnut lyhyessä ajassa, Taiwanin Yani Tseng lienee sittenkin yhdessä pitkälyöntisen Laura Daviesin ja Se Ri Pakin kanssa miesten ykköshaastajia.

Michael Phelps ottaa oppia Hank Haneylta

Länsimaalaisen on hieman vaikea hahmottaa, miten valtavan suosittuja ja tärkeitä hahmoja urheilu-ja viihdesankarit ovat medialle ja suurelle yleisölle. Star Trophy on rakennettu paitsi golftähtien, vahvasti myös muiden lajien mestarien sekä TV:sta ja elokuvista tuttujen henkilöiden varaan.

Pro-amiin osallistuvat mm. Christian Slater, Catherine Zeta Jones, Hugh Grant sekä saman tason megatähtiä Aasiasta joiden nimet eivät suomalaiselle aukea. Urheilijoista nimekkäin on USA:n uimariMichael Phelps joka voitti vuosina 2004 ja 2008 olympialaisissa 14 kultamitalia ja kaksi pronssia. Pekingin kisojen kahdeksan kultaa ja seitemän maailmanennätystä tekevät hänestä Kiinassa luonnollisesi lähe jumalolennon.

Michael

Golfkentillä Phelps tunnustaa olevansa tavallinen kuolevainen joka aloitti lajin ”sattumalta”.

-Sain setin mailoja ja päätin lähteä pelaamaan. Mitään ihmeempää opetusta en saanut vuosikausiin. Hank Haney on tähän kisaan valmistautuessani joutunut tekemään melkoisesti töitä perusasioitteni kanssa. Tasoitukseni on niin korkea, etten kehtaa sitä edes sanoa, varsin vaatimattoman ja luonnollisen oloinen Phelps kertoi mediatilaisuudessa jossa kisa virallisesti avattiin ja ammattilaisten pokaali esiteltiin.

Phelps sai ison kädenpuristuksen Greg Normanilta kertoessaan, että hait ovat hänen suosikkieläimiään.

”Lähes tasan vuosi sitten aloimme keskustella David Chun kanssa tämäntyyppisen kisan järjestämisestä. Teemme totisesti historiaa yhdistämällä miesten ja naisten sarjat. Tärkeintä on saada golfille lisää harrastajia ja suosiota Kiinassa jossa kasvupotentiaali on todella suurta, mainosti idean isäksi luonnehdittu Norman.

Kesällä 2008 Norman oli kärkipallossa kun British Openin neljäs kierros käynnistyi. Hän jäi kunniakkaalle kolmannelle sijalle. Vuosi 2009 oli vaatimaton, loukkaantumisesta johtuen hän ei ole vuonna 2010 pelannut kuin kerran Sveitsisssä ( MC) .

Myös nainen voi voittaa

Keskiviikkona Norman pelasi harjoituskierroksen yhdessä Lorena Ochoan, Catherine Zeta-Jonesin ja vastikään ammattilaiseksi siirtyneen Espanjan Belen Mozon kanssa.

Kysymykseen, onko mahdollista, että nainen voittaisi järjestyksessään ensimmäisen Star Trophyn Normanilla oli ympärpyöreä vastaus valmiina.

”Kenttä on upea, yksi parhaista Aasiassa. Se on varsin pitkä meille kaikille ja sateiden vuoksi rullia ei tule. Minulla ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä kärkeen pelaamiseen vaaditaan. Se tästä kisasta niin kiinnostavan tekeekin. Itse lähden haastajana kisaan, mutta kuten aina voitto mielessä, 55-vuotias Norman muistutti.

Tiger Woodsin valmentajana maailmankuuluisuuteen noussut Hank Haney on paikalla koko viikon. Hän avaa MIssion Hills Haikoun keskelle omaan nimeään kantavan akatemian. Shenzenissa vastaavaa isännöi David Leadbetter.

Aasiassa 20 vuotta golftoimittajana vaikuttanut, nykyään Singaporessa asuva Spencer Robinson oli isännöinyt edellisviikolla seminaaria Bangkokissa. Pääaiheena oli, kuten edellisilläkin kerroilla Aasian golfin kasvupotentiaali ja sen hyödyntäminen.

” Kiina on Aasian golfin veturi. Täällä on niin suuret volyymit rakentaa. Seminaarissamme olivat paikalla lähes kaikki Kiinan markkinoilla jo olevat tai sinne pyrkivät arkkitehdit, tavarantoimittajat ja alaa läheltä seuraavat vaikuttajat. Myös Norman oli siellä. Näille kaikille pelaajille, arkkitehdeille ja valmentajille on tärkeää näkyä Kiinassa. Mission Hillsin Star Trophy on pelaajille ja julkimoille paras mahdollinen näyteikkuna, Spencer Robinson muistutti pelikierroksemme jälkeisellä lounaalla.

Pro-am pelit käynistyvät Hainanissa jo torstaina. Varsinainen Star Trophy pelataan kahden kierroksen mittaisena lauantaina ja sunnuntaina.

Teemu Tyry

Mission Hills Star Trophy

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje