Marika Vossin matka Finnish Tour ranking-voittajaksi - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Marika Vossin matka Finnish Tour ranking-voittajaksi

Marika Voss tähyää ensivuonna jälleen voittoihin.

Tarina Golfin naisgolftähti Marika Voss täytti kaudella 2010 potentiaalinsa golfillisesti. Pitkän ja menestyksekkään lentopallouran läpi käynyt kuopiolainen joutui jättämään liikkuvan pallon sivuun osittain myös olkapäävaivojen takia.

Marika Voss oli osa tyttöjen maajoukkuerinkiä ennen täysi-ikäiseksi kerkeämistään. Edustustehtävät jäivät kuitenkin vähälle ja kirkkaimmat mitalit tärkeimmissä kisoissa karttoivat. Marika Voss jäi nuorena jonkin verran muiden jalkoihin hänen annettuaan talviharjoittelussa tasoitusta. Talvikuukaudet kuluivat lentopallon parissa ja tämän johdosta jäi golfharjoittelut muita tyttöjä vähemmälle.

Fyysisestä urheilutaustasta on kuitenkin ollut suuri apu nostamaan Marikaa golfillisesti uudelle tasolle. Verrattuna muihin tyttöhin FT:tasolla, on kuopiolainen fysiikassa valovuosia edellä. Pallosilmä ja urheilullisuus yhdistettynä lisääntyneeseen lajitreenin määrään johti Marikan pelaamaan uransa parhaan ja tasaisimman kauden.

”Kaikki oikeastaan loksahti kohdalleen junioreiden SM-kisojen harkkarundilla. Silloin polvi meni rikki, jonka jälkeen lyöminen muuttui oleellisesti. Lyömisestä tuli rauhallisempaa ja pallo löysi tiensä väylälle normaalia useammin. Kyseisen kilpailun hävisin viimeisellä kierroksella Sannalle (Nuutinen), joka pelasi viimeisen kierroksen 66”, Marika toteaa.’

Junnujen lyöntipelihopean jälkeen Marika lähti kirkastamaan mitalia Taliin reikäpeli SM-kisoihin. Revanssi tuntui erityisen hyvältä, sillä ensimmäinen kultamitali tuli Sanna Nuutisen kustannuksella finaalissa.

”Tein paljon kompromisseja harjoittelun suhteen. En voinut rasittaa polvea kovinkaan paljoa, joten panostin lähipeliin. Finaalissa puttasin paremmin kuin koskaan ja se oli avain tärkeään voittoon”, Marika muistelee.

Erkko Trophyssä putki jatkui kahden kierroksen ajan. Viimeiseen päivään kuopiolainen lähti kärkiryhmässä. Naisten kisan voitto jäi vielä saavuttamatta, mutta revanssi oli jälleen luvassa.

”Voitto Keimolassa kymmenellä lyönnillä vaikeissa olosuhteissa loi uskoa, että pelin taso on riittävän korkea Suomen tasolla. Sain rutkasti itseluottamusta ja uskoa, että pystyn voittamaan aikuistenkin sarjoissa. Heti perään Vuosaaren voiton jälkeen siihen alkoivat varmasti muutkin uskomaan”, Marika mietiskeli.

Ensi kesän suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta tavoitteet ja suuntaviivat on vedetty: ”Haluaisin kovasti pelata kansainvälisiä kovia kilpailuja. Euroopassa pelaaminen amatöörinä on kovin kallista, mutta toivon apurahan tms. tuovan helpotusta asiaan. Myös maajoukkueiden edustustehtävät kiinnostavat, ne jäivät liian vähälle juniorivuosina.”

”En koe vielä olevani riittävän hyvä pelatakseni ammattilaisena. Se aika tulee vastaan jos Suomessa olen paras. Nordea Tour ja ammattilaiseksi siirtyminen ei ole tällä hetkellä päälimmäisenä mielessä, aion jatkaa samalla reseptillä ja kehittää peliäni rauhassa. En koe vielä olevani varsinaisesti ikäloppu”, 21-vuotias Marika Voss lopettaa.

Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje