7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Ilmeettömyydellään lähes taidetta tehneellä major-voittajalla ei vieläkään valoa tunnelin päässä

Jason Dufnerilla on vitsit vähissä. Kuva: Getty Images

Lähes käsitteeksi viime vuosikymmenellä noussut Jason Dufner on vain varjo entisestään.

Jason Dufner teki yhdeksän vuotta sitten vakuuttavan nousun maailman huipulle. Hän voitti keväällä 2012 kaksi PGA Tourin kilpailua ja nosteli seuraavana kesänä Wanamaker Trophya ensimmäisen major-voittonsa, PGA Championshipin kunniaksi.

Dufnerin persoona herätti huomiota kentällä, missä hänen olemuksensa vaikutti jopa välinpitämättömältä. Rento ja ilmeetön habitus synnytti termin ”dufnering”, kun maailmalle levisi vuonna 2013 valokuva, missä nuorisokeskuksessa vierailulla ollut Dufner istuskeli ilmeettömänä ja poissaolevan kaltaisena muiden henkilöiden seurassa.

Kanssapelaajat innostuivat dufneringista, ja monet hänen kollegoistaan matkivat hyväntahtoisesti Dufnerin olemusta Twitterin ja muun sosiaalisen median välityksellä.

Pienen suvantovaiheen ja avioeronsa jälkeen Dufner otti voitot vuoden 2016 CareerBuilder Challengessa sekä kesäkuussa 2017 pelatussa Jack Nicklausin isännöimässä Memorial Tournamentissa. Tämän jälkeen maailmanlistalla parhaimmillaan kuudentena ollut alabamalainen ajautui alamäkeen, jolle ei näytä loppua tulevan.

Dufner, 44, saavutti vielä vuosina 2018 ja 2019 yhteensä kolme top 10 -sijoitusta PGA Tourilla, mutta kyyti on ollut kylmää jo pitkään. Hän on pelannut reilun kolmen vuoden sisällä 77 kilpailua, joista peräti 34 on tuonut karsiutumisen.

Kuluvan vuoden kilpailut ovat noudattaneet samanlaista kaavaa. Kahdeksasta kilpailusta puolet on päättynyt kahden kierroksen jälkeen, eikä joukosta löydy ainuttakaan top 25 -sijoitusta. Tuorein karsiutuminen tapahtui perjantaina, Valero Texas Openin toisen kierroksen vaadittua häneltä tylysti 81 lyöntiä. Dufner teki 44 lyönnillä sujuneella etuysillä muun muassa kaksi tuplabogia ja yhden triplabogin.

Huonot otteet jättävät maailmanlistalla sijalle 371 valahtaneen Dufnerin jo kolmannen kerran peräkkäin Masters Tournamentin ulkopuolelle. Viime vuonna Auburnin yliopiston kasvatin ainoaksi major-kilpailuksi jäi PGA Championship, missä hänelle on tullut kolme peräkkäistä karsiutumista.

Valero Texas Openin kärkeen ampaisi Cameron Tringale (-9), jolla on kahden lyönnin etumatka Jordan Spiethiin ja ensimmäistä PGA Tour -voittoa jahtaavaan Englannin Matt Wallaceen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje