26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Lauri Ruuska hurjalla tuloksella voittoon Finnish Tourilla

Lauri Ruuskan otteissa oli ruutia kauden toisessa Finnish Tourin kilpailussa. Kuva: Getty Images

Tia Teiniketo nousi uusinnassa naisten sarjan ykköseksi.

Loistava tulostaso ja tiukat voittotaistelut olivat Finnish Tourin kauden toisen kilpailun kohokohtia. Vihdin Jokikunnassa käydyn Kuljetusrinki Open voiton veivät Lauri Ruuska ja Tia Teiniketo.

Kärkiryhmässä yhdessä Rasmus Karlssonin (-14) ja Juho Kurikan (-12) kanssa pelannut Ruuska (-16) iski tauluun sunnuntain kovimman kierrostuloksen, 64 (-7). Ruuska ja Karlsson etenivät kilpailun kärjessä tasatahdissa takaysin puoliväliin. Bogey 15. reiällä osoittautui Karlssonin voittohaaveiden kannalta kohtalokkaaksi, sillä Ruuska teki samalla reiällä päivän kahdeksannen birdiensä karaten ratkaisevasti kahden lyönnin johtoon.

”Me pelattiin Rasmuksen kanssa koko kilpailu samassa ryhmässä, ja olisi ollut hienoa, jos kisa olisi ratkennut vaikka vasta uusinnassa. Toki tämä oli minun kannaltani parempi näin”, Ruuska sanoi.

Kova tulostaso vaati hyvää puttipeliä, ja Ruuska nosti esille myös toisen tärkeän seikan kovan tuloksen takana.

”Tällaisessa kilpailussa, missä tulee paljon birdiejä, on tärkeämpää pitää bogit pois tuloskortista. Ne rankaisevat niin paljon. Onnistuin siinä hyvin, taisin tehdä vain neljä bogia koko kilpailussa”, todennäköisesti tämän kauden viimeisen kilpailunsa Finnish Tourilla pelannut Ruuska muistutti. Hän suunnitteli pelaavansa loppukauden ajan Challenge Tourilla.

Myös neljättä sijaa jakaneiden Jesse Saareksen ja Albert Eckhardtin (-10) lopputulos alitti parin kaksinumeroisesti. Kaiken kaikkiaan alle parin pelasi 40 kilpailijaa.

Naisten sarjassa koettiin päätöspäivänä jännittäviä käänteitä, kun kärkipaikalla kävi useampi pelaaja. Lopulta Tia Teiniketo ja Fanni Grönlund päätyivät tasatulokseen +1, ja lähtivät uusimaan voitosta.

Uusintareikänä pelattiin Hills by GoGolfin Punaiset-kentän ykkönen, joka on alamäkeen lyötävä par-kolmonen. Teiniketo löi avauksensa griinille, mutta Grönlundin lyönti jäi hieman lyhyeksi. Chippinsä noin 1,5 metrin päähän lipusta rullauttanut Grönlund ei saanut par-puttiaan reikään, ja Teinikedolle jäi helppo työ kuitata voitto kahden putin parillaan.

Voitto oli Teinikedolle tavallista merkittävämpi asia, sillä hän aloitti golfuransa Jokikunnassa, ja edusti Hillside Golfia uransa ensimmäiset 10 vuotta.

”En ole ikinä ennen voittanut täällä mitään isoa kisaa, tuntuu kuin olisi kotona voittanut. SHG:n kisa ja tämä ovat minulle kotikisoja”, nykyään Suur-Helsingin Golfia edustava Teiniketo tunnelmoi.

Teiniketo kertoi pelinsä vahvuudeksi kärsivällisyyden, ja sitä hän tarvitsee myös ensi viikolla suunnatessaan isompiin turnauksiin.

”Pelaan ensi viikolla LETAS-kisan Prahassa. Kiva lähteä sinne”, tuloksen 70 sunnuntaina pelannut Teiniketo sanoi.

Naisten kilpailussa kolmannen sijan jakovat Oona Kuronen ja Ella Mäki-Tanila (+3).

Finnish Tourin ruuhkaviikot jatkuvat tulevalla viikolla, kun Golf Pirkkalassa pelataan kauden rahakkain kilpailu, Eezy Open. Kilpailu käynnistyy torstaina.

Lähde: tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje