16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Tiia Koivistolle Etelä-Afrikassa uran paras LET-sijoitus

Suursuosikki Lee-Anne Pace menetti täpärästi voiton vasemmalta lyövälle 18-vuotiaalle kiertuetulokkaalle.

Tiia Koivisto ilahdutti yltämällä 25:nneksi Etelä-Afrikan Cape Townissa lauantaina päättyneessä naisten Euroopan kiertueen turnauksessa. Hän oli vielä ennen viimeistä reikää kiinni paikasta top 20:een, mutta Westlake Golf Clubin viimeisellä kirjattu tuplabogi pudotti jonkin verran sijoitusta.

Hirvihaara Golfin pelaaja käytti kolmanteen kierrokseen 74 lyöntiä. Päivän saldo käsitti kahden birdien ohella kaksi bogia sekä mainitun tuplan.

Koivistolle South African Women’s Openin 25. tila on uran kovin saavutus LET:llä. Vakituisemmin naisten kakkostourilla pelaava mäntsäläläinen pääsi turnaukseen mukaan WPGA:n kiintiöstä.

Hän ylsi viime kaudella parhaaseen saavutukseensa LETAS-kiertueella venymällä Västeråsin kilpailussa kolmanneksi. Koivisto oli mukana myös vuodentakaisissa Etelä-Afrikan avoimissa, jolloin hän jakoi 54. sijaa. Pelaaja nähtiin joulukuussa myös LET:n karsintafinaalissa, missä hän jäi ilman korttia.

Sanna Nuutinen ja Niina Liias karsiutuivat kolmannelta kierrokselta.

Cape Townin kilpailun voiton vei kotiyleisönsä edessä pelanneen suursuosikin Lee-Anne Pacen nenän edestä Diksha Dagar (-5). Eroa kertyi 18-vuotiaan eduksi yksi lyönti.

Dagarilla on kuulovamma, minkä vuoksi hän joutuu käyttämään eräänlaista sisäkorvaproteesia. Intialaisvasuri pelaa LET:llä ensimmäistä kauttaan.

Ruotsin Julia Engström (-1) sijoittui turnauksessa ainoana pohjoismaalaisena top 10:een, seitsemännelle tilalle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje