Noora Tammisen paikka British Openiin varmistui - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][7]
KilpailuaSuomalaista

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][7]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Noora Tammisen paikka British Openiin varmistui

Vaikka viikonlopun pelit eivät sujuneetkaan Noora Tammiselta Shanghaissa odotusten mukaan, varmistui Golf Talmaa nykyään edustavalle Tammiselle paikka uran ensimmäiseen majoriin.

Hän on LET:n rahalistalla kolmen pelaamansa kisan jälkeen kahdestoista, ansioita on kertynyt 31 382 euroa. Kesäkuun 28. päivä julkaistavan rahalistan 25 parasta saavat paikan Woburn Golf & Country Clubilla pidettävään Ricoh British Openiin (28.–31.7.)

Ennen kesäkuun loppua pelataan vain yksi LET:n kisa Tsekissä, joten Noora Tamminen ei voi enää teoriassakaan pudota 144 pelaajan osallistujalistalta.

”Tavoitteeni on kuluvalla kaudella päästä mukaan Euroopassa pelattaviin majoreihin sekä olympialaisiin ja menestyä niissä”, Tamminen kertoi Golfpisteelle olympiaryhmän harjoituksissa huhtikuun lopulla.

Pelipaikka olympialaisiin on sekin jo Tammisen osalta lähes varmuudella taskussa. Lopullinen leima kisapassiin voidaan laittaa Tsekin LET-kisan (17.6.–19.6.) jälkeen.

Evian Championshipin karsintoihin Noora Tamminen osallistuu touko-kesäkuun vaihteessa Ranskassa.

Yksikään muu suomalaispelaaja ei vielä ole varmistanut paikkaansa kauden majoreihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje