7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Kalle Sneckille uran kovin saavutus Nordic Liigassa

Kalle Sneck aloitti pirteästi Nordic Liigan kevätkauden.

Kahden viimeisen par 5:n bogi-tulokset estivät Sneckin nousun kolmannelle sijalle.

Kalle Sneck ylsi mainioon suoritukseen Winsenissä Saksassa käydyssä Master of the Monster Match Play -kilpailussa. Hän oli yksi neljästä kilpailun finaalikierrokselle selviytyneistä pelaajista päätyen lopulta neljännelle sijalle.

Espoolainen sai lauantain kierrokselle seuraa Englannin Craig Farrellystä sekä kahdesta tanskalaisesta, Rasmus Højgaardista ja Nicolai Buchwardt Kristensenistä, joka myös voitti kilpailun.

Päätöskierros ei noussut tuloksellisesti korkeatasoiseksi. Toisaalta asetelma, missä koko nelikko lähti matkaan samalta viivalta, piti paineen hallinnan tavallista työläämpänä. Pelistä tuli luonnostaan hieman match play -aiheista ”kyttäilyä”.

Tuloksen 82 pelannut Sneck hävisi voiton vieneelle Kristensenille seitsemällä lyönnillä. Højgaard (77) oli toinen ja Farrelly (80) kolmas.

Nordic Liigan ohjelmaan kuuluva kilpailu poikkeaa olennaisesti tavallisen turnauksen kaavasta. Ensimmäisenä päivänä pelattiin match play -otteluita, minkä jälkeen voittajat jatkoivat perjantaiaamupäivän lyöntipelikierrokselle.

12:n neljän pelaajan ryhmän parhaan tuloksen lyöneet kilpailijat etenivät iltapäivän kolmannelle kierrokselle ja samaa kaavaa toistaen iltapäivällä ratkottiin neljä finaalikierrokselle päässyttä pelaajaa.

Kyseessä on 30-vuotiaan Sneckin uran kovin saavutus ammattilaiskentillä. Hän pelasi viime vuonna ensimmäisen kokonaisen kauden Nordic Liigassa, jonka rankingissa sijoittui 81:nneksi. Sneckin paras saavutus kotimaassa on Finnish Tourin finaaliturnauksen kolmas sija vuodelta 2017.

Nordic Liigan varsinaisen kauden avanneessa kilpailussa oli mukana kuusi suomalaista. Juuso Kahloksen, Erik Myllymäen ja Lauri Ruuskan pelit päättyivät reikäpeliotteluun. Aleksi Myllymäki ja Linus Väisänen putosivat ensimmäisellä lyöntipelikierroksella.

Lue seuraavaksi: Nordic Liigassa mielenkiintoinen peliformaatti – kolme suomalaista jatkoon reikäpeleistä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje