9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista

9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Juhana Kukkonen kovatasoisen avauspäivän nimi Eezy Openissa

Puttipelinsä kanssa alkukaudesta paininut Juhana Kukkonen puttasi torstaina todella hyvin. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten sarjassa edetään Ada Huhtalan tahdissa.

Oulun Golfkerhon Juhana Kukkosen pelivire oli mallillaan torstaina Golf Pirkkalassa käynnistyneessä Eezy Openissa. Kukkonen aloitti Finnish PGA Golf Tour Presented by Crips -kiertueeseen kuuluvan kilpailun vakuuttavalla 66 lyönnin tuloksella, joka syntyi seitsemän birdien ja yhden bogin siivittämänä.

Alkukauden kahdessa ensimmäisessä Finnish Tour -kilpailussa sijat 18 ja 37 kerännyt Kukkonen oli todella tyytyväinen avauskierroksen esitykseensä.

”On ollut tosi hyvää peliä treeneissä, mutta kisoissa se on jäänyt vähän piippuun. Putin kanssa ollut vähän ongelmia, mutta vaihdoin otetta, ja se lähti sillä kulkemaan”, Kukkonen kertoi päivän päätteeksi.

”Tänään oli tosi hyvää peliä. Ja eilen oli harkkakierroksellakin hyvää tekemistä. Nyt vaan sain vietyä sen kisaan mukaan.”

Kyllä tässä on valmistautuminen tehty sataprosenttisesti.

Eezy Openissa on nelinkertainen palkintopotti muihin Finnish Tour -kilpailuihin verrattuna, ja sen Kukkonenkin on tiedostanut valmistautumisessa.

”Kyllä tässä on valmistautuminen tehty sataprosenttisesti. Vaikka kisa on aina kisa, niin kyllä tämän ison potin on laittanut merkille.”

Kukkosen kannoilla olevat Casper Simberg ja Topias Palin ovat kaksi lyöntiä oululaista perässä. Tuloksessa -3 on yhdeksän pelaajaa, joten kärki on tiivis ja kovatasoinen. Ensimmäisenä päivänä parin alitti kaikkiaan 35 pelaajaa.

Naisten sarjassa avauspäivän nimi oli Viipurin Golfin Ada Huhtala. Tuloksen 70 (-2) pelannut Huhtala johtaa June Weckmania yhden lyönnin turvin. Helmiina Rutanen ja Aada Rissanen pelasivat kierroksensa par-tulokseen.

Huhtala tuli Pirkkalaan hyvin valmistautuneena, ja ainakin avauskierroksen jälkeen taktiikka näyttää onnistuneelta.

”Pidin ennen tätä kisaa vähän pidemmän treenijakson, ja se näytti tuottavan tulosta”, edellisen kisan kesäkuun puolivälissä pelannut Huhtala sanoi.

Torstain kierrostaan Huhtala luonnehti tylsäksi perusgolfiksi, jossa erikoisuudet loistivat poissaolollaan. Mutta tulos on se, mikä ratkaisee.

”Tosi stediä peliä oli tänään. Tietysti aina mukaan mahtuu muutamia huonoja lyöntejä, mutta vältyttiin isommilta virheiltä. Muutama hyvä putti lipsahti sisään, toki niitäkin voisi mennä enemmän sisään.”

Eezy Open jatkuu perjantaiaamuna kello 8.00.

Lue seuraavaksi: Finnish Tourin kauden isoimmat palkintorahat jaetaan tällä viikolla Eezy Openissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje