26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Janne Kaske tavoittelee Hirsalan kuninkuutta Finnish Openissa

Mikko Ilonen promoaa nimeään kantavaa kisaa Hirsalassa.

60.000 euron Finnish Open on houkutellut Suomeen myös paluumuuttajia. Päivätyötään ja ammattiaan ulkomailla harjoittavista mielenkiintoisin nimi suomalaisille lienee vahvan alkukauden Saksassa pelannut Janne Kaske. Porvoolaislähtöinen lyöntikone on nakuttanut tasaista jälkeä toisella täydellä ammattilaiskaudellaan sijoittuen alkukauden jälkeen 15:ksi EPD Tourin rankingissa. Viidelle parhaalle on luvassa paikka CT:lle ensikaudeksi. ”Finnish Open on niin suuri kilpailu, että voitolla hyppäisi rankingissa suoraan kymmenen parhaan joukkoon. Tulin tänne kirkkaimmat sijoitukset mielessä”, Kaske laukoo. Janne Kaskeen uraa seuranneet tietävät Tapio Santalan valmennettavan olevan kotimaan varmimpia lyöntikoneita. Suurimmat notkahdukset tapahtuvat edelleen kultaakin tärkeämmässä pelin osa-alueessa lähipelissä. ”Edelliset neljä kisaa olen pelannut todella hyvin. Sijoituin kolme kertaa kympin joukkoon, mutta edellisessä kisassa missasin cutin lyönnillä. Toisella kierroksella löin kaikki greenit, mutta 36:lla putilla tulos oli vain -1”, Kaske kertoo EPD Tourin tasoon viitaten. ”Lähipelissä on edelleen eniten tekemistä. Olen lyönyt kauden aikana keskimäärin yli 14 greeniosumaa kierrosta kohden, joten kyllä veto on aika varmassa kunnossa. Tapsa (Santala) on myös opettanut minut todella omaoppiseksi tekniikan suhteen, joten en ole enää täysin riippuvainen valmentajan avusta”, Janne pohti. Hirsalan kentällä pelanneet tietävät areenan punaisen langan. Kenttä on erittäin kapea paikoittain ja pallo on pystyttävä sijoittamaan avauksissa oikeisiin kohtiin. Janne Kaske uskoo, että kärki ja keskikasti tulevat olemaan erillään kilpailussa. ”Uskon, että kovassa tikissä olevat pelaajat laittavat kovaa tulosta tauluun. Toisaalta pienetkin epävireisyydet rankaisevat samantien, joihin ei ole varaa. Itse olen menestynyt paremmin kapeilla ja vaikeilla kentillä. Tänään Pro Amissa tein neljän bogin putken, mutta tulos oli silti 71 (-1). Kaikki mikä menee alle parin on kova tulos tällä kentällä”, Janne Kaske sanoi.

<a href=Janne Kasken lyöminen on pysäyttävää katseltavaa." src="/wp-content/uploads/2011/07/11071318534904.jpg" width="505">

Janne Kasken lyöminen on pysäyttävää katseltavaa.

Porvoolainen pelaa kauden ensimmäistä kisaansa Suomessa, mutta mikäli mies seisoo korkeimmalla korokkeella sunnuntaina voi asiaan tulla muutos. ”Jos kaikki menee tavoitteiden mukaan, tulen varmaan vaihtamaan Nordic Leagueen loppukaudeksi. Kenttä ja puitteet istuvat hyvin silmään, joten en näe mitään esteitä ensimmäiselle ammattilaisvoitelleni”, Janne Kaske päättää. Kasken lyöntiä rangella hetken ihailleena on helppo todeta 4D svingigurun Tapio Santalan tehneen loistavaa pohjatyötä suojattinsa tekniikkaan. Täydellisyyttä hipova pallonlyöminen oli niin rauhoittavaa katseltavaa, että hypnoosin omaisesti oli helppo unohtaa työpäivän olevan edelleen käynnissä.
Toni Hakula – Back On Track? Rapakon taakse osoitekirjansa muuttanut 19-vuotias Toni Hakula on kenties mielenkiintoisin amatööripelaaja Finnish Openissa. EGS:n lupaus pelasi hurjia tuloksia kiertäessään Nordic Leaguen kisoja vielä amatöörinä viisi vuotta sitten. Pelinsä ja erityisesti puttinsa kanssa hetkittäin hukassa ollut lupaus on saanut USA:sta rutkasti lisää itseluottamusta College-vuoden jälkeen. ”Pelasin jo joukkue SM-kisat Suomessa ja nyt EM-kisoista on kiva tulla pelaamaan Hirsalaan. Kyseessä on kuitenkin aika pikavisiitti, sillä maanantaina palaan jo Atlantin toiselle puolelle”, Toni kertoo. Pro Am sujui amatööritähdeltä erittäin hyvin ja tulos 70 (-2) maistui Tonille. ”Olen pelannut Hirsalassa kymmenkunta kierrosta, joten kenttä on tuttu. Hirsalassa on muutamia avainväyliä, joissa täytyy olla tarkkana – suuria virheitä ei saa tehdä”, Toni sanoi. Hakula on siirtynyt käyttämään 48 tuumaista rintaputteria. Junnuna maagisen hyväksi puttajaksi tiedetty Hakula kärsi muutaman vuoden vaikeista puttiongelmista. Tommi Hakula (isä) kertoi jo keväällä innoissaan Tonin uudesta puttityylistä. ”Toni on lyönyt palloa jo pitkään ihan virheettömästi. Putit eivät uponneet pitkään aikaan, mutta nyt rintaputterilla itseluottamus on löytynyt takaisin”, Tommi kertoi. Mikko Ilonen odottaa kovaa kisaa Kisassa suuressa roolissa oleva kotimaisen golfin ykköstähti Mikko Ilonen loisti Pro Am -päivänä myös Hirsalassa. Vieraiden kanssa iloisesti jutellut golfaaja muisti mainita tärkeät asiat Pro Amin palkintojen jaossa. ”Olemme saaneet loistavat puitteet ja yhteistyökumppanit kilpailulle. Toivottavasti kaikki ovat nauttineet tästä päivästä, sillä keskiviikot ovat omalla tavallaan tärkeimpiä päiviä kisoissa. Ilman yritysvieraita ja sponsoreita näin hienoa tapahtumaa ei olisi mahdollista järjestää”, Ilonen kertoi puheessaan. Itse kilpailusta ja kentästä Ilosella oli myös sanottavaa. ”Nordic Leaguen suurimman kilpailun saaminen Suomeen on erittäin tärkeä askel. CT:llä ei tällä hetkellä pelaa kuin Antti Ahokas täysipäiväisesti, joten sinne on ehdottomasti saatava lisää jätkiä”, Ilonen kertoi kisan tärkeää asemaa kotimaisille pelaajille. ”Kenttä on aika kapea paikoittain, eli fiksut pelaajat tulevat varmasti pärjäämään. Pallon sijoittaminen tiiltä on avainasemassa, mutta oikeissa paikoissa on hyökättävä”, leikkauksesta toipuva Ilonen kertoi. Kesäloma ja juhannus sujuivat Iloselta lomaillessa. Täysin toimettomana ET-pelaaja ei kuitenkaan pääse kesällä olemaan. ”Kun pelaa turnauksia, tuntuu ettei ole juuri muuta kalenterissa. Nyt kun olen kisoista tauolla, tuntuu kokoajan tulevan uusia juttuja kalenteriin”, Mikko naurahtaa.

<a href=Teemu Selänne nautti kesäpäivästä Hirsalassa yhdessä muiden lätkäjätkien kanssa." src="/wp-content/uploads/2011/07/11071318564166.jpg" width="505">

Teemu Selänne nautti kesäpäivästä Hirsalassa yhdessä muiden lätkäjätkien kanssa.

NHL Tähdet loistivat Pro Amissa Julkkisbongareita Hirsalassa ei vielä keskiviikkona nähty. Kentällä ja klubilla nähtiin kuitenkin samassa ryhmässä MM-kultamitalisti Sami Lepistö ja uransa jatkoa (taas) pohtiva Teemu Selänne. Mika Sandellin ja Joakim Raskin kanssa pelanneet kiekkotähdet nauttivat silmittömästi mukavasta Pro Am päivästä. ”Kyllä tää on kivaa hommaa tulla pelaamaan hyvien pelaajien kanssa. Oman pelin kanssa on vielä vähän tekemistä, mutta kyllä tuo Rask vetää palloa naurettavan pitkälle”, Teemu Selänne ihaili. Golfin Senior Tour huhut alkuunsa kiistävä Salama pohtii jälleen uransa jatkoa melko tuoreen polvileikkauksen jälkeen. ”Golf on mulle hauska harrastus ja ehdottomasti haluan saada enemmän aikaa harjoittelulle tulevaisuudessa. Taidot eivät kuitenkaan tule riittämään kilpapeleihin asti”, mahdollisesti ikuisesti NHL:ssä pelaava nuorukainen kertoi. Finnish Openiin yleisöllä vapaa pääsy Kauden suurin kotimainen miesten kilpailu käynnistyy huomenna (torstai) aamulla kello 7.30. 156:n pelaajan kilpailussa jaetaan palkintorahaa 60.000 euroa, joka on suurin summa koko Nordic Leaguen kalenterissa tämän vuoden aikana. Nordic League on Challenge Tourin jälkeen korken kilpailutaso. Kauden päätteeksi rahalistan viisi parasta tulee saavuttamaan paikkansa CT:lle ja European Tourin toiseen karsintavaiheeseen. Mikko Ilonen lupasi olla myös paikalla kilpailun jokaisena päivänä ja toivottaa kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan suomalaiset tämän tärkeän kilpailun voittoon! Yleisöllä on Hirsalaan kaikkina päivinä vapaa pääsy. Teksti: Nikke Tyry Kuvat: VeVe Media Ky

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje