7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Hurja birdieputki nosti Kim Koivun Lakiston FT-kisan kärkeen, naisten sarjassa mentiin vuoristorataa

Kim Koivu täräytti viisi birdieä kuuden viimeisen reiän aikana. Kuva: Mikko Sintonen

Koivu ottaa tämän viikon turnauksen valmistautumisena neljän Challenge Tourin kilpailun putkeen.

Kim Koivu (-9) iski kovimman tuloksen Suur-Helsingin Golfissa Lakiston kentällä pelattavan Finnish Tourin kilpailun toisena päivänä. Koivu kiersi kentän 65 lyönnillä, ja kiilasi kisan kärkeen tehtailtuaan kuudelle viimeiselle väylälle viisi birdieä.

“Hyvä kierros! Ei mitään maagista, mutta kokonaisuudessaan hyvä tulos. Siinä oli lyhyttä par-nelosta ja myötätuulta, joissa birkkuja pystyi tehdä. Löin hyviä wedgejä ja sain putit sisään suht läheltä”, Koivu kommentoi kierrostaan.

Finnish Tourilla yhden kilpailun ajan viipyvällä Koivulla on lähiviikkoina edessään neljän Challenge Tour -kisan putki Pohjoismaissa. Ensi viikonloppuna pelattava Vierumäki Finnish Challenge on Koivun mukaan kaikkien kiertueella pelaavien suomalaisten päätapahtuma.

Etuna tässä on juuri se, että saa olla himassa.

“Tämä on parasta valmistautumista Challenge Tourin kisoihin, kun saa pelata loistavassa kunnossa olevalla kentällä ja nukkua kotona. Tänä vuonna on tullut aika vähän pelattua kisarundeja kokonaisuudessaan, niin näitä täytyy nyt pelata sen verran kuin ehtii ja jaksaa. Etuna tässä on juuri se, että saa olla himassa”, Koivu perusteli osallistumistaan Lakiston kisaan.

Koivun ohella tulokseen 65 ylsi perjantaina myös kotikentällään pelaava Mikael Salminen, joka nousi kokonaistilanteessa 30 pykälää, jaetulle kahdeksannelle sijalle. Kovimman nousun tuloslistalla teki kuitenkin Aleksi Myllymäki, jonka hieno päiväpuhde antoi tuloksen 66.

Nokia River Golfia edustava Myllymäki viilasi edellispäivänsä kierroksesta pois kymmenen lyöntiä, ja hän kohenteli kokonaistilanteessa asemiaan peräti 43 sijaa.

Avauskierroksen jälkeen kisan johdossa ollut kaksikko Ossi Mikkola ja Tuomas Salminen jatkavat kärjen tuntumassa päätöskierrokselle. Mikkola pelasi toisena päivänä tuloksen 69 jakaen kakkostilaa Joachim Altosen (-7) kanssa. Salminen (-6) jäi Mikkolasta yhden lyönnin, ja on neljäntenä.

Torstaina toiseksi parhaan tuloksen pelannut Altonen jatkoi varmoja otteitaan.

“Ihan hyvä kierros. Perusjuttuja ja muutama tilannekin, mistä selvisin kuitenkin ihan hyvin, vaikka kyllähän aina jää jotain hampaankoloon”, hän sanoi.

Päätöspäivän voittokamppailuun Altosella on selkeä suunnitelma.

“Vähemmän virheitä, turhia bogeja pitäisi saada karsittua.”

Kahden päivän jälkeen kisassa on vielä 15 pelaajaa alle par-tuloksen. Päätöspäivän cut-raja asettui tulokseen +5, jonka selvitti 41 pelaajaa.

Johtonsa menettänyt Ronkainen kiristi takaysillä uudelleen tahtia

Naisten sarjan voittokamppailusta näytti pitkään olevan tulossa tasainen kolmen kauppa, kun yhdessä pelannut ryhmä Hanna-Leena Ronkainen (par), Adeliina Virtanen (+4) ja Ada Huhtala (+5) oli perjantain kierroksen puolivälissä tasoissa.

Torstain kierrosta suvereenisti hallinnut Ronkainen jatkaa kärjessä päädyttyään toisella kierroksella tulokseen 75. Hän lähtee päätöspäivään Virtasta neljä ja Huhtalaa viisi lyöntiä edellä.

Siinä molemmat eiliset peruspilarit kosahti oikein kunnolla.

Ronkaisen avauspäivänä hankittu kolmen lyönnin johto kuihtui vauhdilla kehnoon alkuun tehtyään kolme bogia ja tuplabogin viiteen ensimmäiseen väylään. Par-tulokseen pelattu takaysi palautti asetelmat kuitenkin ennalleen.

“Siinä molemmat eiliset peruspilarit kosahti oikein kunnolla, järkyttävän huonoja lyöntejä heti alkuun, ja siitä se kelkka lähti aivan väärään suuntaan”, Ronkainen kertasi päivän ensimmäisiä väyliä.

Päivän pelastukseksi saapui oma mies, joka lähti kesken kierroksen caddieksi.

“Mieheni toi minulle kolmosväylälle sadesuojan, ja pyysin häntä jäämään caddieksi, kun olin aivan kuutamolla. Hän oli mukana loppukierroksen, mikä menikin sitten ihan hyvin.”

Kolmikko suuntasi takaysille tasatilanteessa jokaisen kokonaistuloksen näyttäessä par-tulosta.

“Mietin että eilen pelasin -4, ja siinä kohtaa olimme kaikki parissa, niin tässähän sitä lähdetään taas puhtaalta pöydältä. Nyt on taas kaikki nollissa – vastustajiin nähden ollaan tasoissa ja kenttään nähden ollaan parissa, että nyt aletaan taas viemään tulosta toiseen suuntaan.”

Haastajien vuorostaan tuskailtua takaysillä, Ronkaisen johto palautui, ja lopullisen ratkaisun makua maisteltiin päivän toiseksi viimeisellä reiällä, jossa Ronkainen teki parin, mutta sekä Huhtala että Virtanen sortuivat tuplabogiin.

Virtanen päätti kierroksensa birdieen ja tulokseen 76 nousten kokonaistilanteessa lyönnillä saman tuloksen pelanneen Huhtalan edelle toiseksi.

Lähde: tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje