”Oli hyvä fiilis pelata, lyönti tuntui hyvältä, mutta en vaan saanut oikein mitään aikaiseksi. Sama juttu on ollut melkein koko kauden”, kertoi hyväntuulinen Hakkarainen lähtiessään kierroksen ja rangeharjoitelun jälkeen kotia kohti. Hakkarainen pelasi tasaisen +1-kierroksen kahdella bogilla ja yhdellä birdiellä. ”Ei ollu tarpeeksi hyviä paikkoja, missasin myös muutaman 2-3-metrisen”, kertasi Hakkarainen. Paluu Finnair Mastersiin vuoden tauon jälkeen tuntui kuitenkin hyvältä. ”Nautin nyt enemmän kuin aiemmin. Kun on nähnyt sen toisen puolen, tätä hommaa arvostaa entistä enemmän. Osaan myös ottaa pettymykset nyt iisimmin.” Hakkarainen on laihtunut selvästi viimeisen vuoden aikana, muutenkin pienikokoinen pelaaja on nyt hyvin hento. Syynä on laajat allergiat, jotka selvisivät mystistä huimaustautia selvitettäessä. Häneltä on kielletty mm. kaikki vilja- ja maitotuotteet. ”Mutta draivi lentää nyt pidemmälle”, Hakkarainen nauroi. Fysiikkatreeniä hän on jaksanut kuitenkin tehdä. Toiseen kierrokseen suomalaisten konkari lähtee hakemaan enemmän griiniosumia ja birdiepaikkoja. Toisella samanlaisella kierroksella selviää todennäköisesti sunnuntaille, mutta kärkeen nousemiseksi tarvitaan jo selvästi alle parin kierros.
Hä,rkö,sen kierros takertui tuplabogeihin
SAS Masters touria pääasiassa kiertävän Sohvi Härkösen kisa ei alkanut kehuttavasti. Heti ykkösellä hän löi avauksen outtiin ja teki tuplabogin. Sama tulos tuli nelosella kahden bunkkerilyönnin ja kolmen putin seurauksena. ”Peli kyllä tuntui paremmalta kuin näytti. Alun jälkeen olisi pitänyt upottaa birkkuja, mutta niin ei vain käynyt”, Härkönen kertoi. ”En lähden huomiseen millään erityisellä riskillä, samanlaista peliä pelaan. Jos vaan putit uppoaisivat paremmin.”