16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Granberg voittotaistelussa Macaussa

Joonas Granbergilla on loistavat mahdollisuudet isoon menestykseen Macaussa: Kuva: Vesa Perälä

Joonas

Aura Golfin kasvatit Joonas Granberg ja Kalle Samooja ovat esittäneet Aasian kiertueella jälleen hyviä otteita. Kaksikosta Granberg säilytti Macau Openissa kakkostilansa, pelaamalla kilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 68. Hän on 54 reiän jälkeen kokonaistilanteessa 11 alle.

Granberg aloitti kisan 72 lyönnillä, mutta teki hienoa jälkeä perjantain kierroksella: tulos 62 on kilpailun toistaiseksi paras, sivuten Macau Golf & Country Clubin kentän ennätystä.

Turkulainen siirtyi turnauksessa ensimmäisen kerran johtoon lauantaina tehtyään birdien 12. reiällä. Kahdella seuraavalla tulleet bogit himmensivät hieman tunnelmia, mutta lopun (15 ja 17) kaksi birdietä pitivät toiveet kauden toisesta voitosta korkealla.

”Se ei haittaa, vaikka olen takaa-ajajana. Täytyy vain keskittyä omaan peliin. Neljä viimeistä reikää tulevat olemaan finaalikierroksella hyvin tärkeitä, ne ratkaisevat voittajan”, Granberg sanoi Aasian kiertueen sivuilla.

Singh väijyy takana

Macau Openin kärjessä jatkaa edellispäivän tapaan Yih-shin Chan, joka on vain lyönnin Granbergia edellä. Kolmatta sijaa jakavat tilanteessa -10 olevat Joong-kyung Mo ja Rikard Karlberg. Heistä Mo tekee seuraa Granbergille ja Chanille sunnuntaina klo 5.45 Suomen aikaa liikkeelle lähtevässä kärkiryhmässä.

Kärjen potentiaalisin hämmentäjä löytyy jaetulta viidenneltä tilalta: Jeev Milkha Singh on kaksinkertainen Asian Tourin ansiolistan voittaja sekä kannuksensa jo isoimmiltakin kiertueilta hankkinut pelaaja. Singh lähtee päätöskierrokselle viisi lyöntiä kärkeä jäljessä.

Kisan terhakkaasti aloittanut Samooja ei ollut perjantaina (73) parhaimmillaan, mutta esitti kolmannella kierroksella (70) pirteämpiä otteita. Hän on 54 reiän jälkeen yhteistuloksessa -2, mikä oikeuttaa 27. tilaan. Kärkikymmenikkö on Samoojasta neljän lyönnin päässä.

Kisassa mukana ollut kolmas suomalainen, Jaakko Mäkitalo, karsiutui jatkosta kahden kierroksen jälkeen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje