16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Finnish Tour -kauden suurin palkintoshekki ojennettiin Ilari Saulolle

Golf Pirkkalassa tullut voitto oli merkityksellinen Ilari Saulolle. Palkintorahat auttavat häntä satsaamaan entistä enemmän omaan kehittymiseensä. Kuva: Juha Hakulinen

Katri Bakker palasi yhden väliviikon jälkeen naisten kilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi.

Reilu etumatka viimeiseen päivään lähdettäessä ei ole mentaalisesti kaikista helpoin paikka, ja se nähtiin jälleen lauantaina. Finnish PGA Golf Tour Presented by Crisp -kiertueeseen kuuluvan Eezy Openin voitto oli monien mielestä jo jaettu kuuden lyönnin johdosta päätöspäivään lähteneelle Ilari Saulolle, mutta Rasmus Karlsson teki voittokamppailusta huippujännittävän.

Lopulta tiukan kamppailun jälkeen Saulo otti ammattilaisuransa toisen voiton yhteistuloksella -12. Päätöspäivän 67 lyönnillä selvittänyt Karlsson oli toinen tuloksella -10. Päivän parhaasta kierrostuloksesta vastannut Niilo Mäki-Petäjä oli kolmas (-9). Samaan tulokseen Mäki-Petäjän kanssa venyi myös Eemil Alajärvi.

Kilpailun voitto oli tukevasti Saulon hyppysissä ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen, mutta takaysillä (kentän reiät 1–9) peli meni jännäksi. Saulo teki takaysin alkuun pari birdieä, mutta kentän neljännelle reiälle tullut bogi ja etenkin seiskaväylälle veteen menneen avauksen jälkeen tullut tuplabogi laittoivat pelin jännäksi.

Samaan aikaan, kun Saulo kamppaili bogeja vastaan, Karlsson naputti birdiejä. Karlsson pelasi viimeiset 9 reikää neljä alle parin, mutta hänen kirinsä jäi jo toisessa kilpailussa peräkkäin hieman lyhyeksi. Hän sijoittui myös viime viikonloppuna pelatussa Kuljetusrinki Openissa toiselle sijalle.

Täällä oli paljon nuoria ammattilaisia, ja tämä on todella merkittävä kilpailu meille kaikille.

Kahden kakkostilan myötä Karlsson on kiertueen rankingissa ykkösenä kolmen pelatun kilpailun jälkeen.

Iloisena ja nöyränä palkintojenjaossa puhunut Saulo kiitti tukijoitaan, valmentajiaan, Golf Pirkkalaa, yleisöä sekä etenkin kilpailun mahdollistaneita tahoja, jääkiekkoilija Sami Vatasta ja Eezyn Timo Lainetta.

”Tämä oli erittäin hieno kilpailu. Täällä oli paljon nuoria ammattilaisia, ja tämä on todella merkittävä kilpailu meille kaikille. Tämä antaa mahdollisuuden investoida omaan peliin ja tulevaisuuteen”, 10 600 euron ykköspalkinnon voittanut Saulo sanoi.

Lauantaina tuloksen 73 (+1) pelannut Saulo oli mielissään omasta esityksestään, vaikka peli menikin tiukaksi.

”Ei ole ikinä ennen ollut näin isoa johtoa viimeiseen päivään lähdettäessä. Se oli uusi paikka itselle. Omasta mielestäni suoriuduin siitä tosi hyvin. Tiesin aikaisemmasta kokemuksesta, että se tulee olemaan taistelua, vaikka olisi kuinka iso johto hyvänsä. Pystyin kuitenkin lyömään hyviä lyöntejä ja putteja silloin kun piti”, ensi viikolla Challenge Tourilla kilpaileva Saulo kertoi.

Naisten kilpailussa nähtiin jälleen Katri Bakkerin ylivoimaa. Kauden ensimmäisen Finnish Tour -kilpailun, Telia Samsung Openin näytöstyyliin voittanut Bakker toisti saman tempun Eezy Openissa kukistamalla toiseksi tulleen Oona Kurosen (+10) seitsemällä lyönnillä. Bakkerin voittotulos oli +3 (72–77–70). Kolmanneksi nousi June Weckman (+11).

Bakkerin voitto alkoi näyttää varmalta jo kierroksen alkupuoliskolla, kun lähimmät uhkaajat sortuivat bogeihin. Lopullisesti Bakker sinetöi voittonsa kolmella viimeisellä reiällä, jotka hän pelasi kaksi alle parin.

”Tänään peli kulki hyvin. Luotin omiin valintoihini ja lyönteihini, ja putit upposivat vähän paremmin kuin muina päivinä”, naisten rankingin kärjessä oleva Bakker sanoi.

Ensi viikon harjoitteluun ja lepoon keskittyvä Bakker pelaa seuraavaksi kansainvälisillä viheriöillä, kun hän osallistuu juhannusviikolla Englannissa pelattavaan Women´s Amateuriin.

Finnish Tour jatkuu jo ensi viikolla, kun kiertue palaa yhden väliviikon jälkeen Hills by GoGolfin kentille. Westerback 1897 Open pelataan torstaista lauantaihin golfkeskuksen Mustat-kentällä.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje