16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Faldo: Garcia oli hyödytön 2008 Ryder Cupissa

Sergio Garcia ei lähtenyt sanasotaan Nick Faldon kanssa. Kuva: Getty Images

Eurooppa aloittaa Gleneaglesissa toisen pelipäivän kahden pisteen johdossa, mutta Nick Faldolla riitti perjantaina negatiivista muisteltavaa. Hän sanoi Golf Channel –kanavan haastattelussa, ettei Sergio Garcia olisi ansainnut asenteensa vuoksi paikkaa Euroopan joukkueessa vuoden 2008 Ryder Cupissa.

”Hän oli hyödytön”, Faldo sanoi.

Garcia saavutti tuolloin kaksi tasapeliä ja hävisi kaksi ottelua. Kapteeni Faldo määräsi Garcialle penkkikomennuksen lauantai-iltapäivän peleistä ”huonon asenteen” vuoksi. Sunnuntaina Stewart Cink kepitti Garcian singeleissä numeroin 4/3. USA:n voitto Valhallassa on sen ainoa Ryder Cupissa sitten vuoden 1999.

Espanjalainen nauroi perjantai-iltana Faldon kommenteille: ”Luulen, ettei hän tunne itseään eurooppalaiseksi. Muuta en voi ajatella. On paljon asioita, joita voisin sanoa Nick Faldosta, mutta en aio vajota hänen tasolleen.”

Vuoden 2008 Ryder Cupissa tulokkaana pelannut Graeme McDowell puolusti Garciaa ja sanoi Faldon tehneen virheen Garcian sekä Lee Westwoodin penkittämisessä.

”Yksi kaikkien aikojen paras Ryder Cup –kaksikko on lauantaina sivussa, ja me häviämme ottelun”, McDowell sanoi. ”Todellakin Sergio oli varsin hyödytön tuona iltapäivänä, kun ei voinut pelata.”

Garcia ei pelaa Gleneaglesissa lauantai-aamupäivänä, joten hänellä on nyt aikaa latautua seuraavan ottelunsa voittoon. Garcia pelasi Rory McIlroyn parina kaksi ottelua avauspäivänä. Ensimmäisen kaksikko hävisi, mutta venyi toisessa tasapeliin Rickie Fowlerin ja Jimmy Walkerin kanssa, Garcian loistavan lähestymisen ansiosta 18. reiällä.

Lähde: Golf Channel

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)