16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

EM-kisat käyntiin keskiviikkona Skotlannissa

Lyöntipelin hallitseva Suomen mestari Linus Väisänen on yksi Suomen kuudesta EM-edustajasta. Väisänen onnistui suomalaisista parhaiten joukkueiden EM-kisojen lyöntipelivaiheessa. Kuva: Juha Hakulinen

Miesten henkilökohtaiset EM-kilpailut alkavat keskiviikkona St Andrewssa Skotlannissa. The Duke’s -kentällä nähdään kuusi suomalaista: Albert Eckhardt, Kristian Kulokorpi, Miki Kuronen, Erik Myllymäki, Lauri Ruuska ja Linus Väisänen.

Menestysodotukset ovat maltilliset, sillä suomalaiset miesamatöörit eivät kuluvalla kaudella ole loistaneet kansainvälisissä kilpailuissa.

”Taso on sama tai jopa kovempi kuin Linnan joukkueiden EM-kisoissa. On realistista odottaa, että 1–2 pelaajaamme selvittää cutin”, Suomen päävalmentaja Staffan Johansson sanoo.

Kisakenttä the Duke’s ei Johanssonin mukaan ole tyypillinen skottilainen links-kenttä, vaan luonteeltaan enemmänkin puistokenttä. Johansson pitää sitä erittäin haastavana, etenkin jos tuuli yltyy kovaksi.

Onnistujille lippu MM-kisoihin

Maailman amatöörirankingissa paras suomalainen on sijalla 228. oleva Kristian Kulokorpi. Myös Erik Myllymäki (285.) mahtuu 300 parhaan joukkoon.

Ranking-sijoituksella on merkitystä syyskuun alussa Japanissa pelattavien joukkueiden MM-kisojen kannalta, sillä kolmihenkisen joukkueen yksi edustaja valitaan suoraan maailmanlistan perusteella. Kaksi muuta edustajaa nimeää Johansson aikaisemmin julkaistujen kriteerien pohjalta.

”Jos yksikään suomalainen ei mene cutista läpi, vaikuttaa tämä kisa valintoihin erittäin vähän. Mutta ne pelaajat, jotka onnistuvat täällä hyvin, ovat vahvoilla valinnoissa. Muista viimeaikaisista kilpailuista SM-kisoilla, Finnish Openilla ja Linnan EM-kisoilla on valinnoissa tuntuvasti painoarvoa”, Johansson kertoo.

Ennen EM-kisoja osakkeet ovat korkealla ainakin Linus Väisäsellä, joka voitti Kotkassa lyöntipelin SM-kultaa ja oli joukkueiden EM-kisoissa lyöntipelivaiheen vahvin suomalainen. Finnish Openissa paras suomalaisamatööri oli kuudennen sijan jakanut Kristian Kulokorpi.

EM-kisat päättyvät lauantaina ja Johansson nimeää Suomen MM-joukkueen tulevan viikon keskiviikkona. Tuorein amatöörien rankinglista julkaistaan samana aamuna.

Euroopan mestari saa palkinnoksi myös kutsun ensi vuoden the Openiin. Kilpailun tasosta kertoo jotain se, että takavuosina voittoa ovat tuuletelleet nykytähdistä niin Sergio Garcia,Carl Petterson, Rory McIlroy kuin Victor Dubuissonkin.

Suomalaisten lähtöajat keskiviikkona (Suomen aikaa):
Miki Kuronen 13.30
Kristian Kulokorpi 13.50
Erik Myllymäki 14.00
Lauri Ruuska 15.10
Albert Eckhardt 15.50
Linus Väisänen 17.00

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje