26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Dustin Johnson selätti major-peikkonsa ja voitti Mastersin täysin ylivoimaiseen tyyliin

Dustin Johnson oli täysin omaa luokkaansa 2020 Masters Tournamentissa. Getty Images.

Johnson lasketteli hermostuneen alun jälkeen voittoon Mastersin ennätystuloksella. Osin show’n varasti tänäkin vuonna Tiger Woods, joskin varsin harmittavalla tavalla.

Paineet näkyvät parhaissakin. Se on väistämätön johtopäätös Masters Tournamentin sunnuntaisen päätöskierroksen jälkeen. Näkyvin esimerkki oli kisan lopulta voittanut Dustin Johnson, joka vielä lauantaina vaikutti kylmähermoisuudessaan epäinhimillisen vakaalta.

Sunnuntaina Johnsonin meno oli kierroksen alussa hapuilevaa. Jo toiselle reiällä hän suti raffista toisen lyöntinsä viiden senttimetrin korkuisena griinibunkkerien edustalle, josta hän nosti kolmannella lyönnillään kuulan suoraan griinibunkkeriin. Niinpä edessä oli kierroksen ehkä tärkein lyönti jo toisella reiällä; epäonnistuminen olisi merkinnyt vähintään bogia ja kierroksen alkamista täysin väärällä jalalla. Tietäen Johnsonin historian majoreiden sunnuntaikierroksilta, olisi tilanne ollut hänelle myrkkyä.

Johnson kuitenkin hoiti vaikean bunkkerilyönnin kunnialla alle metriin, ja lopulta par oli muodollisuus. Seuraavalla reiällä Johnson teki birdien, jota seurasi kaksi peräkkäistä bogia. Kolmen ensimmäisen kierroksen aikana bogeja oli syntynyt yhtä monta. Johnson palasi pariin kuittaamalla birdien kuudennella reiällä ja viimeistään kahdeksannen reiän birdie vapautti tilanteen, kun takaa-ajajat samaan aikaan hapuilivat omilla tahoillaan.

Johnsonin ylivoiman ansiosta Augustan maaginen sunnuntain takaysi oli tänä vuonna vain haalea aavistus siitä, mitä se parhaillaan on tarjoillut.

Se jälkeen näytti reikä reiän jälkeen selvemmältä, että koko muu kaarti pelaa enää kakkossijasta.

Jahtaajista Abraham Ancer pelasi itsensä ulos tekemällä neljä bogia seitsemän ensimmäisen reiän aikana. Lopulta meksikolainen oli 13:s. Myös Etelä-Korean Sungjae Im oli jatkuvasti hankaluuksissa lähestymislyöntien suuntautuessa vähän sinne ja tänne. Im sai kyllä aikaan birkkuja, mutta kaksi bogia etulenkillä vesittivät kunnon kirin. Lopulta Im kuitenkin puristi kasaan hyvän kierroksen esittäen jälleen ajoittain käsittämättömän hienoa lähipeliä. Hän jakoi kilpailussa tuloksella -15 toisen sijan jääden Johnsonista viisi lyöntiä.

Suurin uhka Johnsonin voitolle näytti pitkään olevan 27-vuotias australialainen, Cameron Smith. Ei hänenkään pelinsä virheetöntä ollut, mutta mies yksinkertaisesti kieltäytyi perääntymästä jahdistaan ja etuysillä hän kuin ihmeen kaupalla taikoi birdiejä paikoista, joissa bogey suorastaan leijui ilmassa.

Hyvä esimerkki oli väylä seitsemän, josta Smith vinon avauksen jälkeen sivalsi pallonsa suorastaan uhkarohkeasti mäntyjen lomasta pariin metriin, ja upotti sen jälkeen birdie-puttinsa kylmän viileästi. Augustan kuulun takaysin alkaessa Smith oli kuronut eron kahteen lyöntiin, mutta sen lähemmäksi hän ei enää päässyt Johnsonin vapauduttua ja lisättyä kaasua kierroksen loppupuolella. Smith jakoi toisen sijan vasta 22-vuotiaan Imin kanssa.

Johnson voitti lopulta kilpailun sen historian kovimmalla voittotuloksella 268 eli 20 alle parin. Johnsonin ylivoiman ansiosta Augustan maaginen sunnuntain takaysi oli tänä vuonna vain haalea aavistus siitä, mitä se parhaillaan on tarjoillut.

Draamaa sentään nähtiin. Ja jälleen sen näyttämönä toimi Augustan ehkä tunnetuin golfreikä, lyhyt par-kolmonen 12, jolla Tiger Woods päätyi uittamaan kolme palloa. Lyötyään avauksensa veteen hän löi sinne myös kolmannen lyöntinsä dropin jälkeen. Viides lyönti painui pitkäksi takabunkkeriin. Kuudes lyönti lähti hankalasta paikasta hiekkaesteestä, ja sekin rullasi yli griinin veteen. Lopulta Tigerin tulos reiällä oli musertava 10 lyöntiä.

Tiger Woods jaksoi hymyillä kierroksensa jälkeen, vaikka 12. reikä oli painajaismainen. Kuva: Getty Images.

Reikätulos 10 oli Tiger Woodsin uran ensimmäinen PGA Tourilla. Hän ehti pelata kiertueella 23 789 reikää ennen kuin tulos 10 tänään syntyi.

Woods kasasi itsensä mestarillisesti kömmähdyksensä jälkeen ja teki jäljellä olevilla kuudella reiällä peräti viisi birdieä. Lopulta kierrostulos oli 76, yhteistulos -1 ja sijoitus jaettu 38:s.

Johnsonin kovimmaksi uhkaajaksi veikattu Justin Thomas ei saanut sunnuntaina kiriä aikaan. Thomas oli kisassa tuloksella -12 lopulta neljäs pelattuaan sunnuntaina kierroksensa 70 lyönnillä. Rory McIlroy nousi 75 lyöntiä vaatineen avauskierroksen jälkeen kisan parhaaksi eurooppalaiseksi jaettuaan viidennen sijan Dylan Frittellin kanssa tuloksella -11.

Kunniamaininnan ja syvän kumarruksen ansaitsee myös Bernhard Langer. Kahdesti Mastersin urallaan voittanut saksalainen nappasi kilpailussa 29. sijan kypsässä 63 vuoden iässä.

Major-voitto on Dustin Johnsonille uran toinen. Ensimmäinen tuli vuonna 2016 U.S. Openissa. Hän on johtanut majoria kolmen kierroksen jälkeen neljällä lyönnillä neljästi aiemminkin voittamatta niistä yhtäkään. Majoreja ajatellen harteilta tippuikin nyt todella suuri apina.

Johnson on jo vuosia ollut maailman parhaita pelaajia, ellei paras – maailmanlistalla hän piti kärkipaikkaa jo ennen Mastersia – mutta päästettyään major-voiton liian usein lipumaan käsistään on mieheen lyöty puoliväkisin epäonnistujan leimaa. Ongelmia on haettu milloin puttaamisesta, milloin riittämättömästä henkisestä kantista. Ne analyysit voidaan nyt unohtaa. Dustin Johnson on tällä hetkellä ylivoimaisen hyvä.

Lue seuraavaksi: Golfpisteen Masters Studio – Voiko DJ:tä pysäyttää ja kuka sen tekee?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)