Diana Luna lauantaiaamupäivän tähti - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Diana Luna lauantaiaamupäivän tähti

Luna pelaa kolmatta kertaa Finnair Masterissa. Talin griinejä hän kuvaili haastaviksi.

Lauantaiaamupäivänä Talissa päästiin pelaamaan selvästi perjantaita paremmissa olosuhteissa, mikä näkyi heti tulostasossa. Tuloksen 65 on pelannut jo kaksi pelaajaa, Lunan lisäksi myös Saksan Anja Monke, joka nousi mukaan kärkitaisteluun. Roomalainen Luna kuuluu Euroopan kiertueen ns. kokeneeseen kaartiin. Pelikunto on mennyt vuosien aikana ylös ja alas. Lauantain peliinsä hän oli tyytyväinen. Kierroksella syntyi neljä birdietä ja yksi eagle. ”Eagle oli todella hieno, se oli todella lähellä. Putti oli vajaan metrin”, Luna kertoi. Hän kertoi lyöneensä palloa hyvin koko päivän ajan, putit upposivat itsevarmasti sisään. ”Olen tehnyt paljon töitä pelini eteen ja saanut lyöntiin lisää pituutta. Tunnen, että svingini on tällä hetkellä oikein hyvässä kunnossa”, Luna kertoi. Kaisa Ruuttilan pelivire on pahasti kateissa. Hän missasi cutin ensimmäistä kertaa Finnair Masterissa. Aamupäivän lähtijöistä paras suomalainen oli amatööri Satu Harju kierroksellaan 72 (+1). Yhteistuloksellaan +3 Harju on menossa kirkkaasti läpi cutista. Eilen hyvin pelannut Jenni Kuosa epäonnistui tänään ja pelasi 77 (+6). Hän on kuitenkin yhteistuloksellaan +5 pääsemässä päätöskierrokselle. Linda Henriksonin (74+77) ja Kaisa Ruuttilan (79+74) kilpailu päättyi kahteen kierrokseen. Muuut suomalaiset aloittivat toisen kierroksensa puolenpäivän jälkeen. Minea Blomqvist odotetusti suurimpana huomionkohteena. Minnin perään lähti kentälle monisatapäivänen kannustusjoukko.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje