23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista

23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Samooja ja Mäkitalo jatkoon Ras Al Kaimahin CT-kisassa

Suomalaiskaksikko jatkaa pelejään Challenge Tourin kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa.

Niin Kalle Samooja kuin Jaakko Mäkitalokin selvittivät tiensä kahdelle viimeiselle kierrokselle Challenge Tourin Ras Al Kaimahin 2016 Golf Challengessa.

Samooja (74-66) jakaa tuloksella -4 kilpailussa sijaa 36 ja Mäkitalo (69-72) tuloksella -3 sijaa 47.

Ensimmäisellä kierroksellaan hieman hapuillut Samooja onnistui torstaina pelaamaan virheettömän kierroksen ja viimeistelemään kuusi birdietä. Mäkitalon kortista sekä birdiejä että bogeja löytyy kaksi.

Tulostaso kilpailussa on muodostunut kovaksi. Kisan kärjessä ovat Romain Langasque ja Garrick Porteous tuloksella -11. Porteous tosin on pelannut toisesta kierroksestaan vasta 12 reikää.

Kilpailu on kiertueen toiseksi viimeinen. Omanissa viikon päästä pelattavaan finaaliin pääsee mukaan 45 kiertueen parasta. Samooja on rahalistalla sijalla 66 ja Mäkitalo sijalla 92.

Ras Al Kaimahissa jaossa on 350 000 euroa. Samoojan kohdalla finaalipaikka edellyttäisi todennäköisesti sijoitusta vähintäänkin kolmanneksi ja Mäkitalon kohdalla toiseksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje