Oliver Lindellille uran kovin sijoitus Challenge Tourilla - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Oliver Lindellille uran kovin sijoitus Challenge Tourilla

Kolmen kierroksen jälkeiset tulokset jäivät Ranskassa voimaan, kun sunnuntain rankkasade teki kisakentästä pelikelvottoman. Lindell nousi CT:n rankingissa jo sijalle 37.

Oliver Lindell (-10) päätyi Pleneuf’ssa pelatussa Cordon Golf Openissa upeasti neljännelle tilalle. Porvoolainen ei ennättänyt käydä päätöspäivänä lainkaan kentällä, sillä kisajärjestäjät ilmoittivat kello 12 paikallista aikaa 54 reiän jälkeisten tulosten jäävän voimaan.

Syynä oli rankkasade, joka keskeytti pelitapahtumat heti aamusta. Kisan aloitusta siirrettiin kolmeen kertaan, kunnes peli jatkaminen nähtiin mahdottomana vaihtoehtona.

”Griinit uivat vedestä. Harmi, olisi ollut hyvä mahdollisuus nousta vielä”, palkintorahaa 12 600 euroa kuitannut Lindell sanoi. ”No, sainhan kuitenkin parhaan sijoitukseni täältä (Challenge Tourilta).”

Syyskuun lopussa 19 vuotta täyttävä Lindell on sijoittunut debyyttikaudellaan neljä kertaa top 10:een, ennen viikonvaihdetta hänen parhaat saavutuksensa olivat heinäkuun kaksi seitsemättä sijaa.

Juha Juvosen valmennettava nousi Road to Oman -listalla sijalle 37 eli yhä tukevammin niiden joukkoon, jotka lunastavat kauden jälkeen automaattisen paikan Euroopan kiertueen karsintafinaaliin. Hän ei välttämättä tyydy tähän, sillä viimeisessä ET:n kortissa kiinni oleva pelaaja (top 15) on tällä hetkellä reilun 17 000 euron päässä.

Cordon Golf Openin ylivoimaisesti voittanut Birgir Hafthorsson (-18) harppasi CT:n rankingissa 16:nneksi. Kyseessä oli 41-vuotiaan islantilaisen pitkän uran ensimmäinen voitto haastajakiertueella.

Englannin Matt Ford ja Italian Andrea Pavan (-11) jakoivat kisassa kakkossijan, seitsemän lyöntiä Hafthorssonillle hävinneinä. Pohjoismaalaisista myös Tanskan Joachim B. Hansen (-8) mahtui seitsemännellä sijallaan kymmenen joukkoon.

Golf Blue Green de Pléneuf Val André -kentällä pelatun kisan toinen suomalainen Kalle Samooja jäi karsintarajan väärälle puolelle.

Lindellillä oli sunnuntaina edessään noin 500 kilometrin ajomatka Pariisiin, josta hän lentää koti-Suomeen maanantaiaamuna.

Viikon kuluttua Lindellillä on ohjelmassa oma nimikkokilpailu kotikentällään Virvikissä. Kisan tuotto ohjautuu lyhentämättömänä hänen golfkoulunsa toimintaan.

Challenge Tour jatkuu tulevalla viikolla Englannin Lutonissa pelattavalla Bridgestone Challenge -turnauksella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje