16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Castren ja Nuutinen viivalla New Jerseyssä

Matilda Castren palaa kisakentille pienen tauon jälkeen lähes kotikonnuillaan. Kuva: Getty Images.

Suomalaiskatsojien kannalta kisan lähetysajat ovat houkuttelevia.

New Yorkissa syntynyt Matilda Castren pääsee tällä viikolla pelaamaan synnyinseuduillaan, kun Cognizant Founders Cup pelataan New Jerseyssä. LPGA Tourin 13 perustajajäsenen kunniaksi aikoinaan perustettu Founders Cup -kilpailu on Castrenin kauden tämän kauden yhdeksäs esiintyminen LPGA Tourilla.

Edellisessä kilpailussaan sijalle 56 sijoittunut Castren piti kilpailun jälkeen muutaman lepopäivän, mutta muuten kahden viikon kilpailutauko oli pyhitetty kovalle harjoittelulle. New Jerseyhyn saapuikin levollinen ja pelihaluja puhkuva Castren.

”Kiva lähteä taas pelaamaan. Tämä on tosi kiva ja haastava kenttä. Se sopii minun pelilleni oikein hyvin. Pitää olla tarkkana joka lyönnissä, ja joillain väylillä par on hyvä tulos”, ensimmäisenä harjoituspäivänä yhdeksän reikää Upper Montclair Country Clubilla kiertänyt Castren sanoo.

Castren viestitti New Jerseystä, että kilpailuviikolle on luvattu hyvää säätä, joten aiempien sateiden vuoksi hieman vielä märkänä oleva kenttä ehtii kuivua sopivasti kilpailun alkuun mennessä.

Founders Cupissa pelaa myös Sanna Nuutinen, joka viimeistelee neljän kilpailun USA:n matkansa New Jerseyssä. Kauden alku on sujunut Nuutiselta erinomaisesti, sillä hän ei ole karsiutunut yhdestäkään pelaamastaan kilpailusta.

Vaikka huippusijoitukset odottavat vielä itseään, on pelkästään cutin tekeminen naisten kovatasoisimmalla golfkiertueella kaikissa kolmessa kisassa oiva osoitus Nuutisen tasosta. Alkukaudesta Nuutinen on ollut helisemässä vaativien viheriöiden kanssa. Kun kokemusta karttuu, helpottuu griinien lukeminen ja puttaaminenkin.

Sijat 67, 27 ja 42 starteissaan kerännyt Nuutinen on kiertueen Race to CME Globe -rankingilla sijalla 109. Castrenin sijoitus on 56.

Kilpailun tv-lähetysajat ovat suomalaisille mieluisia, sillä torstaina ja perjantaina lähetykset näkyvät Viaplayssa ja V Sportin kanavilla kello 17.30–21.30. Lauantaina lähetys tulee 23.00–02.00, ja sunnuntain ratkaisukierrosta voi seurata 19.00–23.00.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje