26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Boeljon voittoon Belekissä

Christel Boeljonin kova työ palkittiin Belekissä voitolla. © Getty Images

Christel Boeljonin kantti kesti hyvin Belekin LET-kisan loppuratkaisussa sunnuntaina. Lyönnin johtoasemassa finaalikierrokselle lähtenyt hollantilainen pystyi lisäämään voittomarginaalinsa kolmeen lyöntiin pelattuaan tuloksen 73. Uran ensimmäinen henkilökohtainen voitto naisten Euroopan kiertueella heltisi yhteistuloksella 287 (-5) lyöntiä.

”Olin hieman hermostunut, ja se näkyi takaysillä. Mutta tuulen yltyessä kaikkien tulokset näyttivät olevan tänään vähän korkeammat”, 23-vuotias Boeljon sanoi.

”Kun tekee paljon töitä menestyksen eteen, niin voiton tuoma tunne on uskomaton.”

Boeljon taistelee tiukasti valinnasta syyskuussa Killeen Castlessa pelattavaan Solheim Cupiin. Hän nousi kiertueen ansiolistalla kolmanneksi, josta valitaan Euroopan joukkueeseen suoraan neljä parasta. Neljä valitaan maailmanlistan perusteella ja loput neljä saa paikan joukkueesta kapteenin harkinnalla.

Florentyna Parker ja Becky Brewerton jakoivat Turkissa toisen sijan. Brewerton nousi Boeljonista jo lyönnin päähän tehtyään birdiet 16:lla ja 17:llä, mutta viimeisen reiän tuplabogi latisti walesilaisen tunnelmia.

Melissa Reid(-1) oli neljäs. Diana Luna, Linda Wessberg ja Anja Monke jakoivat viidennen sijan tuloksellaan par.

Kaisa Ruuttila ylsi ainoana suomalaisena Turkish Ladies Openin jatkokierroksille. Hän (+23) pelasi sunnuntaina tuloksen 77, ja sijoittui 62:nneksi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje