16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Blomqvistilla hieno aloitus Münchenissä

Ursula Wikström (vas.) ja Minea Blomqvist aloittivat Münchenin turnauksen vahvasti.

Ladies German Open käynnistyi suomalaisittain mukavissa merkeissä. Tuloskuntoaan pitkään etsinyt Minea Blomqvist oli kisan ensimmäisellä kierroksella rautaa pelaten Gut Hausernin kentän viisi alle. Tulos 67 riittää avauspäivän jälkeen jaettuun neljänteen sijaan yhdessä Diana Lunan, Tania Eloseguin, RebeccaHudsonin ja Caroline Hedwallin kanssa.

Blomqvist teki torstaina molemmilla kenttäpuoliskoilla kolme birdietä. Päivän ainoa bogi tuli ulosmenon jälkipuolella.

”Ihanaa, kun putit upposivat vanhaan malliin ja se tuotti tulosta. Itseluottamus kasvoi onnistuneiden puttien myötä ja peli tuntui kaikin puolin hyvältä”, riemuitsi vain 25 kertaa putteriaan kierroksensa aikana käyttänyt Blomqvist.

Sujuvaa oli Münchenin turnauksen avauskierroksella myös Ursula Wikströmin peli. Neljä birdietä ja yhden bogin tehnyt Wikström löi tuloksen 69, jolla heltiää jaettu 13:s sija.

Kaisa Ruuttila ja Jenni Kuosa (T70) pelasivat tuloksen 73. Kolme yli (75) pelanneella RiikkaHakkaraisella riittää perjantaina cut-rajaa ajatellen melkoisesti kirittävää.

Ladies German Openin johdossa on Becky Morgan. Tuloksen 65 pelanneen walesilaisen virheetön pelipäivä sisälsi seitsemän birdietä. Virginie Lagoutte-Clement ja Margherita Rigon ovat lyönnin päässä kärjestä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje