26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Antti Ahokas: ”Vierumäki Finnish Challengessa pelataan uutta kenttää”

Torstaina käynnistyvässä Challenge Tourin kilpailussa pelaa 21 suomalaista. Eri kansallisuuksia on mukana peräti 29.

Vierumäen Cooke Course isännöi toista kertaa Challenge Tourin kisaa. Edellisvuonna kentän saaminen tyydyttävään kuntoon aiheutti melkoisesti töitä kisaviikolle asti.

Kovasti ovat isännät joutuneet tekemään töitä kentän kuntoon saattamiseksi nytkin. Lopputulos tullee olemaan oleellisesti parempi, pelaajia miellyttävämpi.

”Viimeisten viikkojen aikana kunto on parantunut valtavasti. Suurin ero viimekauteen on viheriöissä. Ne ovat nopeat. Lähipelissä saa olla todella tarkkana ja viheriöillä on paikkoja, joita kannattaa välttää. Alamäkiputit ovat ensimmäistä kertaa Vierumäellä nopeita. Viheriöiden muodot on herätetty henkiin”, Antti Ahokas kiitteli keskiviikkona muiden suomalaissuosikkien nyökkäillessä vieressä.

Antti Ahokas on määritellyt tärkeimmäksi tavoitteelseem selvittää, on selvittää, kuinka hyväksi hän voi kehittyä.

Lappeenrannasta Espooseen alkukesästä muuttanut Ahokas on pelannut mainiosti Nordic Leaguella ja jättänyt hänelle tarjotut CT-kilpailut väliin.

”En halunnut pomppia kiertueelta toiselle. Vierumäki oli kuitenkin ympyröity isolla kalenteriini. Tämä on kotikisa, jonka järjestelyissä olen saanut olla mukana. Tavoite on toki menestyä. Isossa kuvassa tärkeimmät kisat osaltani ovat ET:n karsinnat”, pääkiertueella vuoden 2009 pelannut Ahokas määritteli.

Ahokkaalla on parhaillaan muutakin odoteltavaa, sillä perheen esikoislapsen syntymä ajoittuu  seuraavalle viikolle.

”Vaimoni Annika on mukana Vierumäellä, eikä merkkejä synnytyksen käynnnistymisestä ainakaan vielä ole havaittavissa.”

Pulkkanen haluaa olla Tourin paras

Tapio Pulkkanen varmistaa ET:n kortin jo nyt kaudeksi 2018, mikäli  hän voittaa viikonloppuna.

Tapio Pulkkanen ei arkaillut Vierumäellä kertoessaan kauden tavoiteestaan. Kuva: Getty Images

”Kauden 2015 kesällä minulla oli samanlainen tilanne Nordic Leaguella. Olin kärkipäässä listalla, en kuitenkaan johdossa. Sen sijaan, että olisin lähtenyt vain varmistamaan korttia CT:lle viimeisten joukossa, tein päätöksen tähdätä listan ykköseksi. Samalla tavoin ajattelen myös nyt. Rohkealla pelillä kohden Road to Omanin kärkitilaa”, neljäntenä listalla oleva Pulkkanen kertoi medialle keskiviikkona tavoitteensa.

Armeija saattaa jarruttaa Lindellin pelejä

Oliver Lindell karsiutui kauden 2016 kisasta, vaikka hän pelasi häkellyttävän hyvän vuoden Nordic Leaguella.

”Kentät CT:lla ovat vaativampia kuin satelliittikiertueella. Täällä saa olla tarkempi avauksissa. Kaksi viimeistä kisaa kertovat, että alan kypsyä ymmärtämään CT:n kilpailuissa tarvittavan maltin.”

Oliver Lindell on saanut hyvän vireen päälle Challenge Tourilla. Kiertueen nuorin pelaaja lukeutuu perustellusti suosikkien joukkoon. Kuva: Antero Lindell

Lokakuussa armeijan palvelukseen Urheilujoukkoihin astuva porvoolainen joutuu taiteilemaan syksyn kisaohjelmansa kanssa.

”Ennen kautta tavoite oli uusia paikka CT:lle vuodeksi 2018. Nyt olen nostanut rimaa, tahtotila on selvitä rahalistalla 45:n ensimmäisen joukkoon ja  ET:n karsintafinaaliin.”

Roope Kakko valmistelee itseään syksyn karsintoihin

Kahden kiertueen kesken aikaansa jakava Roope Kakko on pärjännyt kuluvalla kaudella paremmin muutamassa ET:n kisassaan kuin Challenge Tourilla, jolle hänellä on vahva kortti.

”En vaan ole oikein saanut CT:n kisoihin henkisesti oikeaa otetta. Pelaan viikon kerrallaan, mutta rehellisesti sanoen tähtäin on asetettu ET:n karsintafinaaliin, johon pääsen automaattisesti mukaan.”

Kakko ei aio pelata syksyllä CT:n suuria kisoja, jollei menestystä tule kakkoskiertueella jo näitä ennen. Viikonlopun kisassa hänen mailatyttönään on vaimo Minea Blomqvist-Kakko.

Lauri Ruuskan uusi vire kantaa

Edelliskauden vihkoon pelannut Lauri Ruuska on noussut hämmästyttävän nopeasti takaisin tuloslistojen kärkipäähän. Heinäkuun toisella puoliskolla hän voitti SM-kultaa Talissa, alkukeväästä Ruuska näytti muille taivaan merkit Nordcenterissa.

Edellinen kisa Norjassa tuotti sekin sijaluvun 11:s.

”Hyvä rauhallinen olo on syntynyt David Silvan valmennuksessa ja Season Golf Academyn ryhmien mukana treenatessa. Vierumäen kisa on hyvä mittari minulle ja usealle muullekin kotimaiselle pelaajalle, jotka kierrämme pienempiä turnauksia. En ihmettelisi yhtään, jos kymmenen joukossa olisi kolme suomalaista”, Lauri Ruuska veikkasi.

Lauri Ruuska on yksi potentiaalinen kandidaatti yllättäjäksi Vierumäki Finnish Challengessa.
Kuva: Vesa Koivunen

Suomalaisia on mukana 21, näistä Matias Honkala, Sami Välimäki ja Antti-Jussi Lintunen ovat amatöörejä.

Tapio Pulkkanen (4.) on Race to Omanin listalla korkeimmalla.

World Rankingilla korkeimmalle on toistaiseksi yltänyt Bryan Evans (301.)

Torstain ja perjantain lähtöajat löydät täältä.

Suomalaissuosikkien torstain starttiajat:

8.40 Oliver Lindell (1.)

8.40 Roope Kakko (10.)

12.50 Janne Kaske (1.)

12.50 Peter Erofejeff (10.)

13.10 Lauri Ruuska (1.)

13.40 Tapio Pulkkanen (1.)

13.50 Antti Ahokas (1.)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje