Antti Ahokas starttaa iltapäivällä Royal Waterloon kentällä kauden seitsemänteen CT-kisaansa. Kaksi jatkoonpääsyä eivät ole tuottaneet vielä suuria shekkejä parhaan sijoituksen ollessa 22:s. Ahokas käynnistää pelinsä Belgiassa paikallista aikaa kello 14.20. Antin suurimmat palkintorahat ovat kuluvalla kaudella European Tourilta hänen sijoittuessaan 44:ksi Joburg Openissa. Kyseissä kilpailussa portit olivat auki taivaisiin, kunnes viimeisen kierroksen romahdus (80) pudotti suomalaisen kärkihaminoista. Keväällä Espanjassa vietetyn harjoitusjakson aikana tuomat tiedot kertovat kuitenkin AA:n olevan vahvassa vireessä ennen kesän tärkeitä CT-koetoksia. Belgian kilpailun voitosta irtoaisi mukavat 25.600 euroa. Kilpailun suurin ennakkosuosikki on niinikään vasurilta golfaava Chris Gane. Edellisviikon Madeira Island Openin kakkossijasta laskettiin CT-rahoihin hieman yli 43.000 euroa, joka vei Ganen jo erittäin lähelle varmaa siirtymistä sarjaporrasta ylemmäs ensikaudelle.
Antti Ahokas haluaa takaisin parrasvaloihin.