Vastavirtaan urallaan uinut konkari-pro löysi golfparatiisinsa peltojen keskeltä - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Vastavirtaan urallaan uinut konkari-pro löysi golfparatiisinsa peltojen keskeltä

Juha Skyttä toi mukanaan vankkaa valmennusosaamista Nokialle.

Juha Skyttä luo Nokia River Golfissa uutta harjoituskulttuuria.

Liittovalmentajana ja kotimaisen golfvalmentajakoulutuksen koordinaattorina pitkään työskennellyt Juha Skyttä on uusien haasteiden edessä. Hän on aloittelemassa ensimmäistä kauttaan kilpapelaajien kasvattajaseurana kunnostautuneen Nokia River Golfin head prona.

Skyttä huomasi viime vuonna ilmoituksen, jossa Riveriin haettiin vastuuvalmentajaa. Hän innostui haussa olleen toimen kattavasta sisällöstä, ja kättä lyötiin päälle jo kesällä.

Skytällä oli sovittuna Suomen Golfliiton kanssa asiantuntijapesti syksyyn saakka, joten hän ei voinut aloittaa Nokialla ennen loppuvuotta.

Hän varmistui omasta ratkaisustaan ajellessaan viime lokakuussa klubille vievää koivukujaa pitkin. Ympäristö vaikutti kutsuvalta ja golfkentät paratiisilta peltojen keskellä.

”Vaistosin paikan hyvän hengen ja ihmiset tuntuivat mukavilta. Tällaiset kriteerit ovat itselleni tärkeitä. Sitä enemmän työ kantaa hedelmää mitä paremmassa ilmapiirissä sitä saa tehdä.”

Nokia River Golf on koulinut vuosien varrella osaavia kilpapelaajia niin koti- kuin ulkomaan kentille. Nyt seurassa on tullut aika kasvattaa uusi pelaajasukupolvi ja muun muassa siihen tehtävään Skyttä on palkattu.

Suuriin saappaisiin

Skyttä valmistui 90-luvun puolivälin tuntumassa liikunnanohjaajaksi Vierumäellä ja aloitti tämän jälkeen opiskelun urheiluopiston räätälöimällä golfvalmentajatutkinnolla. Kun seuraavalla ”GVT:llä” ei ollut koulutuksen vetäjää, kutsui opiston rehtori Tapani Ilkka hänet kurssin koordinaattoriksi.

”Astuin nuorena miehenä suuriin saappaisiin, ja olin aika noviisi. Itselläni on sellainen periaate, että kun en osaa jotakin, lähden ottamaan siitä selvää sinne missä osataan.”

Hän vei ensimmäisen valmentajatutkintonsa opiskelijat kahdeksi viikoksi Yhdysvaltoihin, jossa seurattiin maailman parhaita pelaajia PGA Tourin Arnold Palmer Invitational -kilpailussa.

”Palmeria en päässyt tervehtimään, mutta se oli verkostoitumisen kannalta arvokas reissu. Innostuin golfseminaareista, ja kutsuin pohjoisamerikkalaisia luennoitsijoita vastavierailulle Suomeen.”

Skytän, 55, kädenjälki on näkynyt kaikkiaan 18 golfin lajitutkinnossa. Hän sanoo viihtyneensä koordinaattorina osin itsekkäistäkin syistä, sillä jokaisella kurssilla vetäjäkin oppii aina jotain uutta ja hyödyllistä.

Vuosituhannen alussa Golfliton valmennuspäällikkö Juha Juvonen pyysi Skyttää vetämään tyttöjen haastajaryhmän leirin Alicanteen. Tilanne oli samankaltainen kuin viisi vuotta aiemmin, jolloin hän lähes kylmiltään lähti toteuttamaan valmentajakoulutusta.

”Kyselin Vierumäellä eri lajien kokeneilta valmentajilta vinkkejä matkalle. Tärkein viesti oli: ’kuuntele paljon, koska ihmisellä on vain kaksi korvaa ja yksi suu’. Jotkut kehottivat teettämään pelaajille 5-loikkatestin, joka mittaa liikunnallisuutta monipuolisesti”.

Juha Skyttä siirtyi klubipron tehtäviin toimittuaan yli 25 vuotta golfvalmentajakoulutuksen, liittovalmennettavien ja maajoukkueiden parissa.

Skyttä luotsasi miesten maajoukkuetta vuosien 2004 ja 2006 MM-kisoissa, mutta on sittemmin toiminut lähinnä nuorten talenttiryhmäläisten sekä naisten ja tyttöjen arvoturnausten valmentajana aina tämän vuosikymmenen taitteeseen saakka.

”Olen tavallaan uinut vastavirtaan koko urani ajan.”

Tällä hän tarkoittaa sitä, että valmentajat yleisimmin siirtyvät arvoturnausportaalla tyttö- ja poikajunioreista naisten ja miesten valmentajiksi. Skytän kohdalla tämä polku on ollut päinvastainen.

Sama on koskenut hänen päivittäistä työtään. Golfia ammatikseen valmentavat aloittavat tyypillisesti klubipron tehtävissä ja siirtyvät seurapuolelta liittovalmentajiksi, asiantuntijoiksi ja valmentajien kouluttajiksi. Skyttäkin on jossain vaiheessa opettanut muutamassa golfseurassa, mutta vain lyhyitä periodeja. Sen verran kuitenkin, että tietää mitä klubipron työ on.

Ennen Riveriin saapumistaan Skyttä oli työskennellyt urheiluopiston tai golfliiton palveluksessa yhteensä yli 25 vuotta. Viime kesänä hänestä alkoi tuntua siltä, että olisi aika kääntää uusi lehti uralla. Riverin työpaikkailmoituksessa näytti olevan paljon mielenkiintoista työsarkaa.

Hän ei saanut suorin jaloin sormia maahan, ja kerroin, ettei uutta tuntia voi varata ennen kuin tämä onnistuu.

NRG:n toiminnassa kilpagolfilla on aina ollut keskeinen rooli, ja tämän sektorin toimintaa Skyttä ryhtyi ensimmäiseksi uudistamaan. Hän haluaa luoda kilpajunioreille harjoituskulttuurin, joka noudattaa selkeitä raameja, sisältöä, pelisääntöjä ja tavoitteita.

Skyttä on innoittanut junioreita urheilemaan ja liikkumaan. Hän järjesti pelaajille kisan, jossa miteltiin, kuka harrastaa kahden kuukauden aikana eniten liikuntaa. Voittaja sai kokoon kunnioitettavat 216 tuntia.

”Harjoittelun määrää meillä on varaa kasvattaa huomattavasti. Tärkeintä ryhmässä on kuitenkin tavoitteellisuus, ja sitä tarkistellaan määräajoin.”

Riverin kilpajuniori on saanut tästä talvesta lähtien ottaa rajattomasti tunteja valmentajalta, mutta tietyin reunaehdoin.

”Eräs juniori oli tammikuussa tunnilla. Hän ei saanut suorin jaloin sormia maahan, ja kerroin, ettei uutta tuntia voi varata ennen kuin tämä onnistuu. Huhtikuussa junori ilmoitti olevansa valmis seuraavalle tunnille. Aiheena voi siis olla yhtä hyvin golfiin kuin fysiikkaan liittyviä asioita.”

Vuosina 2001−2009 syntyneiden kausimaksu Riverissä on 125 euroa, tätä nuorempien kausimaksu sisältyy jäsenyyden hintaan. Junioreiden jäsenmaksut ovat seurassa 120 euroa (osakkaat) tai 205 euroa (ei osakkaat).

Kaikki junioreille osoitetut varat pelaajien kehittämiseen

Skyttä on vetänyt Riverissä kilpapelaajien matkakulut pois. Ensi vuodesta alkaen seurassa ei makseta myöskään pelaajien kilpailumaksuja, eikä korvata majoituksia. Kaikki junioreille osoitetut varat kohdennetaan pelaajien kehittämiseen.

”Voimme kutsua ulkopuolisia asiantuntijoita koulutuksen ja valmennuksen tueksi, hyödyntää teknologiaa tai vaikkapa lähteä leirille”, kertoo Skyttä kysyttäessä, mihin muualta säästynyttä rahaa aiotaan jatkossa käyttää.

Hän muistuttaa, että uudet kilpailumatkoihin ja -kuluihin liittyvät periaatteet eivät koske seuran ammattilaispelaajia, joilla on Riverin kanssa itsenäiset edustussopimukset.

”Pelaajat voivat uusien amatöörisääntöjen puitteissa omatoimisesti tiedustella rahallista tukea yrityksiltä tai mistä vain. On muutenkin hyvä oppia, ettei kaikki tule elämässä automaattisesti käden ulottuville.”

Riverin uusi head pro sanoo ennen kaikkea opettavansa ihmistä ja vasta toissijaisesti golfia.

Loppuvuodesta lähtien Skyttä on rakentanut River Golfiin yhtenäistä valmennusmallia kouluttamalla ohjaajia joka viikko kaksi tuntia kerrallaan. Näin varmistetaan linjassa oleva pelaajapolku nuorimmasta vanhimpaan junioriryhmään, jonne hän on nostamassa avukseen yhden seuraohjaajan.

Laadukkaan ja houkuttelevan lähipelialueen puuttuminen Riveristä on Kymenlaaksosta lähtöisin olevan Skytän mukaan epäkohta, johon seurassa on jo tartuttu.

”Uusi lähipelialue on suunnitteilla. Se on kilpagolfin kehittymisen ehdoton edellytys ja myös vetovoimatekijä. Sen avulla voimme edistää kokonaisvaltaista harjoituskulttuuria Riverissä harrastelijatasoa myöden”, hän toteaa.

Skytän toimenkuvaan kuuluu paljon muutakin kuin kilpajunioreiden ”koutsaaminen”. Hän vastaa seurassa valmennus- ja opetustoiminnan organisoinnista ja sisällöistä, antaa yksityistunteja sekä järjestää ryhmäopetusta seuran kahden muun PGA-valmentajan kanssa.

”Olen luvannut olla käytettävissä missä tahansa tehtävissä, missä apua tarvitaan, mutta viikonloppuisin pidän vapaata.”

Vaikka Skyttä ei ole enää golfin lajitutkintojen kanssa tekemisessä, on hän kantanut huolta siitä, miten korona on sekoittanut parin vuoden ajan valmentajakoulutusta.

”Lähijaksoja on jouduttu typistämään. Tutkinnossa on paljon sisältöjä, jotka edellyttävät kohtaamisia paikan päällä. Kädet olisi saatava nopeasti uudelleen saveen”, Skyttä korostaa.

Talenttiryhmän toiminta palautettava valtakunnalliseksi

Hän haluaisi myös palauttaa tätä nykyä alueellisesti toimivien talenttiryhmien toiminnan takaisin valtakunnalliseksi. Skyttä tähdentää, että pelaajan oma taso nousee harjoitellessaan itseään parempien kanssa.

Hän sanoo, että yhtään tulevaisuuden potentiaalista kansainvälistä kilpapelaajaa ei ole varaa menettää. Nuorista urheilijoista käydään kovaa taistelua eri lajien välillä.

”Syntyvyys on ollut pidempään jyrkässä laskussa. Ei ole ollenkaan selvää, että meillä olisi vastedeskin useamman pelaajan edustus DP World Tourilla. Kortit olisi osattava pelata oikein mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”

Lisää rekryä hän kaipailee myös River Golfissa. Ohjattuun harjoitteluun on ilmoittautunut noin 50 junioria, mutta enemmän tarvittaisiin, jotta seuraan varttuisi jatkossa uusia taitureita menestymään kotimaassa ja sen ulkopuolella.

Seuran vetonaula Sami Välimäki lahjoitti NRG:n junioreille pari vuotta sitten 10 000 euroa. Se hyödynnetään kesäkuussa, kun Riverin junnut lähtevät Ruotsiin katsomaan Välimäen ja muiden suomalaisten esityksiä DP World Tourin ja Ladies European Tourin yhteiskilpailuun.

”Juniorit harjoittelevat kisan seuraamisen ohella Halmstadin tasokkaassa golfkeskuksessa. Siitä tulee hyvä reissu”, Skyttä sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

  • Sergio says:

    Menestystä Skydelle uudessa pestissä, toivottavasti linjanmuutokset tukirahoissa eivät nosta seurassa isompaa vastustusta, kuten tapana on.

  • Tiiboxi says:

    Ennustan, että tuolta lähtee aika iso joukko junioreita alueen muihin seuroihin.

  • Ihminen says:

    ymmärrän kommentointia, jos itse vetää junnuryhmää tai on valmennuksessa mukana. Tekijöitä on muutenkin aivan liian vähän. Konsultteja löytyy kyllä Suomesta.
    toivotan sydämestäni energiaa toimintaan. Toiminta on taikasana.

  • Kolopalloilija53 says:

    Junnujen kisamaksujen ja matkakulujen poistaminen ei omaan korvaan kuulosta täysin järkevältä toiminnalta. Golfista tulee nopeasti erittäin kallis harrastus jos joutuu omasta pussista maksamaan kaiken kilpailutoiminnan. Enkä purematta niele, että kaikki junnut saisivat taloudellista tukea mistään, (vanhempien) suhteet ratkaisevat tässä paljon.

    Tulevaisuus toki näyttää, miten uusi strategia toimii. Voihan olla, että siellä alkaa kasvaa uusi huippugolfareiden sukupolvi.

  • klubituuppari says:

    Loistava aloite ja suunta.
    Oleellinen puuttuva tieto on mitkä ovat NRG kausimaksut junioreille.
    Yleisesti juniori-/kilpatoimikuntien kuluista kilpailemiseen liittyvät kulut/korvaukset ovat isoin kuluerä ja toisaalta harjoittelu tapahtuu enimmäkseen yhteisharjoituksissa ja tietty rangella ja pelaillen. Uskon, että tällä mallilla saadaan nostettua laadukkaan monipuolisen harjoittelun määrää merkittävästi sekä kehitettyä olosuhteita, millä on varmasti vaikutus pelaajien keskimääräiseen tasoon. Tuleeko niitä absoluuttisia timantteja riippuu taas sattumista jne.
    Todennäköisesti kotimaan kilpaileminen vähenee eli FJT pelaajat eivät käy FT kisoissa kulujen takia jne. Jos jotain lisäisin niin jonkinlaisen suunnitelmallisuuden pelaajapolkuun ja jos/kun on rahkeita ja tavoitteita niin jonkinlaista kv kisatukea.

    Hyvä ja tärkeä aihe, jota GP toimitus voisi hieman möyhiä tarkemminkin.
    Fakta on että golf on erittäin edullinen laji junioreille.