Tuore toimitusjohtaja aikoo raikastaa Karelia Golfin toimintaa uudenlaisilla visioilla - Golfpiste.com

6.12.–13.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tuore toimitusjohtaja aikoo raikastaa Karelia Golfin toimintaa uudenlaisilla visioilla

Karelia Golfissa ei hätiköity uuden toimitusjohtajan valinnassa. Klubin toimiston avaimet ovat nyt Petja Vuojärven taskussa. Kuva: Karelia Golf

Ensimmäisestä hausta ehti vierähtää toista vuotta, kunnes kenttäyhtiössä siirryttiin Petja Vuojärven aikaan.  

Syksyllä joensuulaisen Karelia Golfin toimitusjohtajana aloittanut Petja Vuojärvi kertoo tuovansa kenttäyhtiön ja klubin toimintaan runsaasti sellaisia ideoita urheilun ja liike-elämän puolelta, joita ei ehkä ole aiemmin osattu ajatellakaan.

”Olen ollut vasta puolitoista kuukautta tässä tehtävässä, joten kaikkia visioitani en vielä tässä vaiheessa voi tuoda julki. Selvää joka tapauksessa on, että monenlaisia uudistuksia tullaan tekemään”, hän toteaa.

Kontiolahti Golf oy:n uuden toimitusjohtajan etsintä oli pitkä prosessi. Haku käynnistettiin syyskuussa 2021, kun kenttäyhtiötä viime vuosituhannen lopusta saakka menestyksekkäästi johtaneen, sittemmin Joensuun Kiekko-Poikien ”toimariksi” siirtyneen Mika Kupiaisen ja Karelia Golfin yhteinen taival tuli päätökseen.

Ensimmäinen haku ei tuottanut tulosta, ja joulukuussa päätettiin, että yhtiökokouksen valitsema uusi hallitus käynnistää toisen haun. Vaihtoehtoja kartoitettiin alkuvuodesta hiljaisesti, kunnes maaliskuussa paikka laitettiin uudelleen avoimeen hakuun.

Valinta kohdistui toukokuun lopussa 14 hakijasta Vuojärveen, ja sopimus allekirjoitettiin juhannuksen tienoolla.

Sain sellaisen käsityksen hakuprosessissa, että kenttäyhtiöön haluttiin uudenlaista näkemystä lajin ulkopuolelta.

”Työsuhde alkoi vasta lokakuun alussa, koska silloin käynnistyi kenttäyhtiön uusi tilikausi. Oli Karelia Golfin ja itseni kannalta ihanteellisin ratkaisu, että aloitin kokonaan puhtaalta pöydältä”, Vuojärvi sanoo.

Kenttäyhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana reilun vuoden verran toimi Eero Mönkkönen, joka palasi pestin jälkeen oy:n hallitukseen.

Monessa mukana

Vuojärvi, 31, on joensuulaisille tuttu mies ja ehtinyt nuoresta iästään huolimatta hankkia kannuksia monelta saralta. Hän istuu kaupunginvaltuustossa ja toimii kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajana. Vuojärvi kuuluu myös pesäpallon pääsarjassa pelaavan Joensuun Mailan hallitukseen ja on työskennellyt Kontiolahdella ampumahiihdon MM-kisaorganisaation myyntitehtävissä.

Intohimoihin kuuluvat motocross ja moottorikelkkailu, jota Pohjois-Karjalan moottorikerhon puheenjohtaja harrastaa SM-tasolla. Golfia digitalisoinnin ohjelmisto- ja palveluyrityksen aluepäällikön paikalta Karelia Golfiin siirtynyt Vuojärvi on pelannut pari vuotta.

”Sain sellaisen käsityksen hakuprosessissa, että kenttäyhtiöön haluttiin uudenlaista näkemystä lajin ulkopuolelta. Onhan tässä alkuun kaikenlaista opittavaa. Viime kaudella tuli pelattua Kontioniemessä 50 kierrosta, joten sain kesällä mukavasti ajettua itseäni sisään golfyhteisöön.”

Vuojärven tarkoitus on muun muassa rakentaa uudenlaisia tuotteita yrityksille ja Karelia Golfin kumppaneille. Myös yhtiön digitalisoinnissa riittää työsarkaa.

”Klubin ja ravintolan palvelut haluan nostaa uudelle tasolle. Pelaajat on saatava viihtymään pidempään klubilla myös kierroksen jälkeen ja tasokkailla palveluilla on siinä huomattava vaikutus.”

Noin 1500 jäsenen Karelia Golf nimitettiin vuonna 2021 Suomen parhaaksi golfseuraksi. Kuva: Karelia Golf

Vuojärven tavoitteena on saada ravintolaan paljon asiakkaita myös lajin ulkopuolelta.

”Kenttä ja ravintola sijaitsevat hienolla paikalla, ja tätä on hyödynnettävä tehokkaammin. Mitä enemmän saamme tänne golfia ei harrastavia ihmisiä, sitä suurempi todennäköisyys on saada jotkut heistä kiinnostumaan lajista. Suunnitelmia on kehitteillä.”

Yhtenä tärkeänä asiana Vuojärvi mainitsee, että hän aikoo houkutella Karelia Golfiin eri joukkuelajien urheilijoita, joiden joukossa jonkin verran golfin harrastajia jo onkin.

”Eikös se ole hienoa, jos täällä voi kohdata oman suosikkinsa kiekkokaukalosta tai pesäpallo- ja koripallokentältä? Paikallisten seurojen urheilijoissa on valtavasti vetovoimaa.

”Mitataan yhdessä potentiaaliamme”

Tiivistettynä Vuojärvi maalailee, että toimitusjohtajan tehtävissä avainasemassa on liike-elämän, seuratyön ja vaikuttavuuden yhteensovittaminen. Mitataan yhdessä potentiaaliamme ja viedään kenttämme, harjoitusolosuhteet sekä yhteisöllisyys uuteen aikakauteen, hän sanoo. Vuojärvi muistuttaa, että Karelia Golfin klubilla ja kentällä on ammattitaitoinen henkilökunta, jonka kanssa kelpaa rakentaa tulevaisuutta.

Monet ovat varoitelleet Vuojärveä, ettei golfkentän toimitusjohtaja liiemmin ehdi kentälle mailojen kanssa. Hän kuitenkin aikoo löytää aikaa pelaamiselle, ja katsoo, että se on velvollisuuskin.

”Opin tuntemaan kareliagolfilaisia paremmin ja pääsen perille myös kentän tilasta sekä kentänhoidon askareista.”

Vuojärvi on valmistellut vähitellen ensi kautta. Tarkoituksena on olla jouluun mennessä mahdollisimman moneen yhteistyökumppaniin yhteydessä. Golfarit ovat käyneet toivottamassa Petjan tervetulleeksi klubilla, ja useita jäseniä hän tapaa maanantain syyskokouksessa sekä joulukuussa pidettävässä yhtiökokouksessa.

”Ensi viikolla osallistun myös Vantaalla pidettävään FGMA-syysseminaariin ja Suomi golfin toimialapäiville. Ne tulevat varmasti olemaan antoisia päiviä”, hän sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje