26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Teemu Bakker kääntää katseensa Atlantin taakse – tähtäimessä PGA Tour

Gumböle Golfin kanssa yhteistyösopimuksen tehnyt Teemu Bakker muutti tulevalle kaudelle ammattilaispolkunsa suunnan.

Teemu Bakker pelasi vuonna 2015 mainion kauden Saksan Pro Golf Tourilla. Hän sijoittui kiertueen rahalistalla viidenneksi ja sai vahvan kortin Challenge Tourille. Pelaaminen Euroopan haastajakiertueella tuotti Bakkerille kuitenkin pettymyksen.

Espoolainen pelasi viime kaudella 15 kilpailua Challenge Tourilla ja pääsi vain kolme kertaa jatkoon; kauden kahdessa ensimmäisessä turnauksessa sekä Vierumäellä käydyssä Finnish Challengessa. Rankingsijoitukseksi jäi vaatimaton 164:s.

”Ei menneestä kaudesta voi kovin hyvää arvosanaa itselleen antaa, mutta sainhan ainakin vahvistuksen, ettei Challenge Tour ole minua varten”, 25-vuotias Bakker sanoo.

”CT:n kentät eivät ole erityisen laadukkaita verrattuna esimerkiksi USA:n Web.com Tourin kenttiin (Yhdysvaltain haastajakiertue). Ne ovat myös varsin lyhyitä ja virityksiltään kesyjä.”

Samalla hänen aiempi käsityksensä sai lisävahvistusta, että verkot on jatkossa syytä heittää vesille Euroopan ulkopuolella.

Sain osakseni kritiikkiä, kun lähdin Saksan kiertueelle kolme vuotta sitten. Siellä kentät olivat kuitenkin haastavia ja omaan pelitapaani sopivampia.

Challenge Tourilta pudonneena Bakkerilla olisi ollut tälle kaudelle kaksi vaihtoehtoa: palata takaisin Pro Golf Tourille tai siirtyä Nordic Liigaan. Kumpikaan ei kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

”Parhaassa tapauksessa olisin saanut uudelleen kortin Challenge Tourille, ja tiedän jo, ettei se ole oikea reitti kohti päämäärääni. Uskon, että minulla on tulevaisuudessa enemmän annettavaa Atlantin toisella puolella.”

Teemu Bakker ei pidä täysin poissuljettuna osallistumista syksyllä ET:n karsintoihin. Web.com Tourin karsinnat menevät kuitenkin prioriteettilistalla niiden edelle. Kuva: FinnishGolf.com

Teemu Bakker ei pidä täysin poissuljettuna osallistumista syksyllä ET:n karsintoihin. Web.com Tourin karsinnat menevät kuitenkin prioriteettilistalla niiden edelle. Kuva: FinnishGolf.com

”Olen pienestä pojasta lähtien haaveillut urasta Yhdysvaltain PGA Tourilla, eikä se ole minnekään hävinnyt. Ensimmäisenä tavoitteenani on nyt saada paikka joko Kanadan Mackenzie Tourille tai PGA Tour Latinoamerica -kiertueelle. Myös PGA Tour China voisi tulla kyseeseen.”

Tässä vaiheessa Bakker ei osaa vielä tarkalleen sanoa, missä hän pelaa vuoden 2017 ensimmäisen kilpailunsa. Se joka tapauksessa lienee varsin selvää, että hän osallistuu toukokuun alussa pelattaviin Kanadan kiertueen karsintoihin.

”Luulisin, että minulla on paljon paremmat mahdollisuudet yltää Kanadan kiertueella viiden joukkoon (saavat kortin Web.com Tourille) kuin pelata Challenge Tourin kautta kortti suoraan Euroopan kiertueelle. Challenge Tourilla ei saa eroa muihin palloa lyömällä, siellä paremmuusjärjestys ratkaistaan ’puttikilpailulla’. Siellä on myös todella pienestä kiinni, ketkä selvittävät cut-rajan.”

Toisaalta menestyminen haastajakiertueella ei ole helppoa kenellekään. Maailmassa erittäin vähän pelaajia, jotka pärjäisivät varmuudella millä tahansa tourilla. Voisi olla jopa niin, että jotkut menestyisivät paremmin ET:llä kuin Challenge Tourilla.

Bakker pelasi Vierumäellä – kauden parhaassa (26:s) kilpailussaan – kaksi kilpailua ET:llä voittaneen kokeneen espanjalaisen Jose Manuel Laran kanssa.

”Kävimme keskustelua kaikenlaisista pelaamiseen liittyvistä asioista. Jossain vaiheessa tulin kysyneeksi hänen mielipidettään omista vahvuuksistani. Laran näkemykset sinetöivät käsitykseni, että ammattilaispolkuni suuntaa on aiheellista vaihtaa. Lähtemään kannustaa sekin, että olen aina kasvanut ihmisenä ja kehittynyt pelaajana uudessa ympäristössä.”

Miksi et sitten innostunut hieman nuorempana mahdollisuudesta lähteä opiskelemaan ja pelaamaan golfia Yhdysvaltoihin, johon haaveesi ovat jo pitkään enemmän tai vähemmän liittyneet?

”Kun saavutin Hollannin joukkueessa (kaksoiskansalaisuus) alle 18-vuotiaiden EM-pronssia, sain jonkun verran kyselyjä lähteä jenkkeihin yliopistoon. En kuitenkaan nähnyt edistymistäni pelaajana ja collegea toisiaan yhdistävinä tekijöinä. Tähtäimessäni on aina ollut kokonaisvaltainen kehitys, enkä kokenut että se olisi riippuvainen pelaamisesta tai opiskelusta USA:ssa.”

Seuran kautta profiloituminen on Teemu Bakkerin mielestä ammattilaispelaajalle tärkeää. Kuva: Getty Images

Seuran kautta profiloituminen on Teemu Bakkerin mielestä ammattilaispelaajalle tärkeää. Kuva: Getty Images

Nuoren ammattilaisen pitää rakentaa tulevaisuuden varalle kunnon verkosto, jotta voisi keskittyä varsinaiseen leipätyöhönsä rauhallisin mielin. Tämän osalta asiat ovat Bakkerilla vielä hieman kesken, mutta alku näyttää hyvältä.

”Haluan mahdollisimman nopeasti saadaan taustat kuntoon. Tukijoitani ovat nyt Veho/Peugeot, Glenmuir ja Ping, mutta toimintaa rahoittavia yhteistyökumppaneita etsitään koko ajan.”

Bakker teki myös vastikään Gumböle Golfin kanssa yhteistyösopimuksen, joka antaa hänelle muun muassa mahdollisuuden harjoittaa opetustoimintaa seurassa.

Halusin ennen kaikkea seuran, jossa voisin profiloitua ammattilaispelaajana. Opetustoiminta on siinä yksi keskeinen tekijä. Golf on yksilölaji, jossa kaikki asiat eivät suju aina suunnitelmien mukaisesti. Siksikin on taustan turvaamiseksi tärkeää, että minulla on jossain kiinteä opetuspaikka.

”Seura antaa myös mahdollisuuden luoda yhteenkuuluvuutta esimerkiksi juniori- ja klubitoiminnan kautta. Se on keskeistä jäsenistön, yhteistyökumppaneiden ja suuren yleisön näkökulmasta. Mielestäni tämän kaltaisessa toiminnassa meillä Suomessa on liian paljon puutteita.”

Bakker kertoo nähneensä liian monta kertaa vierestä, kuinka hyvä pelaaja heittää parin huonon pelivuoden jälkeen pyyhkeen kehään.

”Siinä ei ole mitään järkeä, golfissa kaikille ammattilaispelaajille tulee joskus huonoja jaksoja ja vuosia. Miksi heittää se kaikki työ hukkaan, jonka eteen on nähnyt jo niin paljon vaivaa. On toki vaikeampi nousta ylös, jos perustat puuttuvat. Itse jaksan sitoutua pitkäjänteiseen työhön, sillä rakastan niin paljon tätä lajia.”

Teemu ja Katri ovat Bakkerin golfperheen esikoinen ja kuopus.

Teemu ja Katri ovat Bakkerin golfperheen esikoinen ja kuopus. Kuva: Golfpiste

Lähes kaksimetrinen Bakker kertoo kokeneensa juniorivuosinaan samankaltaista intohimoa jääkiekkoa kohtaan.

”Jääkiekko oli minulle aikoinaan samalla tavalla rakas laji kuin golf. Kallistuin kuitenkin jälkimmäiseen, koska tiedän golfin sopivan luonteelleeni paremmin.”

”Olen aina tykännyt saada tulosta aikaan, ja olin jääkiekossa hyvä maalintekijä: kiekon saaminen verkkoon tuntui uskomattoman hyvältä. Kenties olisin voinut päästä lätkässä pitkällekin. Pelasin Jäähongassa kaksi vuotta vanhempien kanssa samassa joukkueessa, jossa olivat myös Sallisen (Tomi/Kunlun KHL ja Jere/Bakersfield AHL) veljekset.”

Bakker on niitä harvoja, ellei ainoa kotimainen ammattilainen, jonka valmennuksesta vastaa oma isä.

En ole kokenut isä-poika-suhteestamme mitään haittaa urani aikana, päinvastoin isäni on myös paras kaverini. Ehkä Karin tulee helpommin sanottua isänä suoraan asiat, mutta se sopii minulle: tykkään suorasta palautteesta.

Vaikka Bakkerin tie veisikin pidemmäksi aikaa toiseen maanosaan, hän ei näe nykyisen valmennuskuvion jatkumiselle mitään esteitä – varsinkaan tämän päivän teknologian aikakaudella.

Bakker on Turussa asuvien isänsä ja naisten Euroopan kiertueella pelaavan siskonsa Kristan tavoin yksi Golf Team Finland -akatemian jäsenistä. Hän tarjoaa talvikaudella oman harjoittelunsa ohella opetuspalveluitaan pääkaupunkiseudulla Planmeca Areenalla ja Golf Balancessa sekä Turussa Jarkko Nieminen Areenalla.

Markku Ignatius: Halusimme Gumböleen oman ammattilaispelaajan

Markku Ignatiuksen johtamassa Gumböle Golfissa on nyt kaksi pelaavaa ammattilaista: Kuva: Gumböle Golf

Markku Ignatiuksen johtamassa Gumböle Golfissa on nyt kaksi pelaavaa ammattilaista: Kuva: Gumböle Golf

Gumböle Golfin toimitusjohtaja Markku Ignatius kertoo, että Teemu Bakkerin siirtyminen espoolaisseuraan sai alkunsa Kari Bakkerin yhteydenotosta.

”Kari esitteli minulle syksyllä Golf Team Finlandia (pelaajatalli ja akatemia) ja lopulta keskustelut johtivat loppuvuodesta Teemun kanssa tehtyyn yhteistyösopimukseen. Hänelle Leppävaarassa asuvana Gumböle oli muutenkin luonteva vaihtoehto uudeksi seuraksi.”

”Olin heti myötämielinen asian suhteen. Nuori ammattilainen tarvitsee tukijalkaa, ja me pyrimme häntä siinä parhaamme mukaan auttamaan. Ensimmäinen tieto Teemun mukaantulosta Gumbölen pro-rintamaan on jo lähtenyt jäsen- ja osakaskunnallemme. ”

Asiassa Ignatiusta kiinnosti myös mahdollisuus saada Bakkerista seuran ensimmäinen pelaava ammattilainen. Nyt heitä tosin on jo kaksi.

”Pelaavien ammattilaistemme määrä tuplaantui nopeasti, kun seuran oma kasvatti Kalle Sneck ilmoitti alkuviikosta ’riisuvansa paitansa’. Kallen päätöstä vauhditti jääminen maajoukkueringin ulkopuolelle.”

Toimitusjohtaja onnitteli viime kesänä GG:n mestaruuskisoissa uuden kenttäennätyksen (65) tehnyttä Kalle Sneckiä. Kuva: Gumböle Golf

Toimitusjohtaja onnitteli viime kesänä GG:n mestaruuskisoissa uuden kenttäennätyksen (65) tehnyttä Kalle Sneckiä. Kuva: Gumböle Golf

Kalle Sneck ei ole suomalaiselle golfyleisölle erityisen tuttu. Hän oli Ahvenanmaalla elokuun lopussa pelatussa Finnish Openissa aivan kärjen tuntumassa kahden kierroksen jälkeen, mutta kadotti parhaan vireensä päätöspäivänä.

”Ensi kauden kuvioita täytyy vielä jonkun verran hioa. On todennäköistä, että Teemu ja Kalle tulevat pitämään myös joitain yhteisiä tapahtumia taloudellisen tukensa kartuttamiseksi.”

Gumbölessä tehostetaan muutenkin opetustoimintaa tänä vuonna. Seuralla on ennestään kaksi prota, mutta Timo Rantasen ja Jarkko Tannisen lisäksi opettavien ammattilaisten joukkoon ovat liittymässä entinen LET-pelaaja Jenni Kuosa, Ilkka Helavirta ja Nishal van Loon. Heistä osa tulee opettamaan myös yhteistyöseura Löfkulla Golfissa.

”Olemme muokanneet opetussopimustamme sellaiseksi, jotta voimme tehdä isomman valmentajajoukon työskentelyn mahdolliseksi. Joudumme varmasti luomaan valmentajille myös jonkunlaisia työvuoroja, koska esimerkiksi lähipelialueemme eivät ole kovin isot. Tavoitteemme on muun muassa kattaa range, jolla takaamme kaikille paremmat treenausolosuhteet, satoi tai paistoi.”

Ignatiuksen mukaan Gumböle Golfissa on nyt hyvä vauhti päällä. Opetusministeriön myöntämää seuratukea on haettu, ja kentällä pelataan tänä vuonna kolme Golfliiton alaista juniorikilpailua.

”Jäsenmäärämme lisääntyi viime vuonna 382 uudella henkilöllä ja nettokasvu oli sama kuin kaikilla Uudenmaan seuroilla yhteensä”, toimitusjohtaja iloitsee.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje