16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Rakkaudesta lajiin – OGK:n ja HGK:n puheenjohtajat siirtyivät johtamaan golfyhteisöjään

Jukka Rissanen (OGK) ja Lauri Gulin (HGK) ilmoittivat halustaan tarttua ruoriin siinä vaiheessa, kun Suomen merkittävimpiin kuuluvat golfseurat hakivat uutta johtajaa.

Miksi golfseuran puheenjohtaja haluaa siirtyä golfyhteisössään operatiivisen toiminnan johtoon? Mitä hyötyä kokemuksesta puheenjohtajana on?

Jukka Rissanen on toiminut vuodesta 2015 Oulun Golfkerhon toiminnanjohtajana ja golfyhtiön toimitusjohtajana. Lauri Gulin nimitettiin joulukuussa 2017 HGK:n golftoimen johtajaksi.

Jukka Rissanen on vaikuttanut myös 245:n oululaisen urheiluseuran ja kaupungin välisen seuraneuvottelukunnan puheenjohtajana.

”Rakastan tätä golfyhteisöä ja haluan edelleen olla kehittämässä sitä. Tunnen erinomaisesti Oulun Sankivaaran golfkeskuksen toimintamallin, suuren osan pelaajistamme ja henkilökunnan. Näistä lähtökohdista minulla oli mielestäni erinomainen lähtökohta jatkaa toiminnan kehittämistä”, Jukka Rissanen taustoittaa.

Kemian prosessitekniikan insinöörin koulutuksen saanut Rissanen aloitti golfin 80-luvun lopulla, ja on pelaamisen ohella toiminut noin 20 vuoden ajan osakeyhtiön hallituksessa sekä seuran johtokunnassa puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

OGK:n Sanki-kentän signature-reikä on kentän viides.

Rissanen on myös vetänyt Oulussa kenttätoimikuntaa, vaikuttanut pitkään Golfliiton hallituksessa, kenttätoimikunnssa sekä toiminut liittovaltuuston puheenjohtajana. Nimen perään voi perusteellisesti kirjoittaa määritteen suomalaisessa golfissa raskaan sarjan vaikuttaja.

Toimitusjohtajaksi ja toiminnnanjohtajaksi hän siirtyi 2015 Paavo Oravaisen siirryttyä eläkkeelle. Rissanen pisti avoimessa haussa paperit vetämään ja tuli valituksi.

”Oulun Golfkerholla ja golfyhtiöllä on ollut aikoinaan vaikeitakin vaiheita kuten kaikilla golfyhteisöillä. Lähes kaikilla mittareilla meillä kulkee nyt erittäin hyvin ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Katson, että minun tärkein tehtäväni on edelleen kehittää henkilökunnan, oy:n hallituksen sekä seuran toimikuntien välistä yhteistyötä. Siinä mielessä tämä on hieman kuin kapellimestarin puikkojen heiluttelua”, Rissanen kuvailee.

Talous on kunnossa, osakkeet ovat pelaajilla ja niillä on kysyntää. Kierrosmäärä kahdella kentällä on noin 65 000 ja junioritoiminta vahvaa.

”Meillä painotetaan vahvasti tasa-arvoa, viihtyisyyttä sekä sitä, että kaikilla on mahdollisuus pelata ja kehittyä omista lähtökohdistaan ja motivaatiostaan riippuen vaikka maailmanhuipulle. Perinteet etenkin talkoiden osalta ovat tärkeä osa oululaista golfkulttuuria”, Jukka Rissanen muistuttaa.

Klubitalon terassilta aukeava näkymä on yksi maamme upeimmista.

Vaikka Sankivaaran kenttien pelaajamäärä on lyhyt kausi huomioiden varsin korkea, oululaiset toivoisivat vieraspelaajien suuntaavaan kentilleen entistä runsaslukuisimpina.

”Vieraiden palaute kenttien kunnosta, layoutista sekä kesällä ympärivuorokautisesta pelimahdollisuudesta ovat todella positiivisia. Maamme huippupelaajiin lukeutuva PeterErofejeff määritteli Sankivaaran lukeutuvan Suomessa kolmen ensimmäisen golfkeskuksen joukkoon”, Jukka Rissanen kertoo.

Lauri Gulinin valinta juniorina – vedä kärryjä tai pelaa

HGK:ssa operatiivista toimintaa nykyisin johtaja Lauri Gulin aloitti golfin Talissa vanhempiensa kanssa kesällä 1969 kymmenen vuoden ikäisenä.

”Äiti antoi kaksi vaihtoehtoa. Vedä isän ja äidin kärryjä tai pelaa. Niinpä minä aloitin pelaamisen, ensimmäiseen varustukseen kuului rautaviitonen sekä putteri. Talista sain myös teini-ikään ehdittyäni ensimmäisen työpaikkani, ajoin kesäisin palloja rangelta”,Gulin kertoo.

Lauri Gulin teki pitkän uran mainostoimistoalalla, nyt hän kiillottelee HGK:n julkisuuskuvaa ja vastaa golftoimien, kiinteistöjen sekä piha-alueiden kehittämisestä.

Aikuiseksi vartuttuaan opiskelut, työelämään siirtyminen, sekä muut urheiluharrastukset johtivat golfin hyllyttämiseen.

90-luvun alussa Gulin ryhtyi uudestaan aktiivijäseneksi, muutama vuosi myöhemmin hänestä tuli seuran historian nuorin kapteeni, kilpailutoimikunnan puheenjohtaja ja lopulta puheenjohtaja.

Tällä hetkellä Lauri Gulinilla on Suomessa ainutlaatuinen toimenkuva, golftoimenjohtaja. Suomen vanhimmassa golfseurassa oli toiminnanjohtaja vielä muutama vuosi sitten. Tällöin seuran johtokunta päätti muuttaa organisaatiomallia toimikuntavetoiseksi, toiminnanjohtajan pesti lakkautettiin ja toimistopäällikkö Tiina Pulkkisesta tuli vastuunkantaja.

Pulkkinen siirtyi loppukesästä 2017 toiselle toimialalle ja puheenjohtaja Lauri Gulin ryhtyi väliaikaiseksi toimistopäälliköksi.

Joulukuussa 2017 HGK nimitti Gulinin golftoimenjohtajaksi.

”Keskustelimme johtokunnassa siitä, millaista henkilöä haemme ja mitä häneltä edellytämme. Nostin käden pystyyn ja kerroin halukkuudestani tarttua ruoriin. Löysimme pian mielestämme toimivan mallin uudistaa organisaatiomme rakennetta tulevaisuuden vaatimuksia vastaavaksi. Vahvuuteni on varmasti se, että puheenjohtajana olen ollut vuosikausia tekemässä päätöksiä ja toteuttamassa yhdessä laatimiamme toimenpiteitä”, Gulin kertoo.

Mauri Maunula (96-v) on HGK:n vanhin aktiivijäsen.

Ryhdyttyään puheenjohtajaksi kahdeksan vuotta sitten Gulin kävi ensitöikseen ostamalla HGK:lle alueen kiinteistöt noin 800 000 euron hintaan. Näiden kiinteistöjen kunnostamiseen ja ylläpitoon on viimeisten 25 vuoden aikana kulunut noin 2,2 miljoonaa euroa.

HGK:n kannalta tärkeimmäksi saavutuksekseen puheenjohtajana hän nostaa ehdottomasti Talin alueen säilymisen Helsingin kaupungin kaavoituspäätöksissä 18 reikäisenä golfkenttänä. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2034.

”HGK:n suurin haaste poliitikkojen, kaupungin virastoissa työskentelevien sekä myös kaupunkilaisten osalta on ollut mielikuva siitä, että olisimme käytännössä ulkopuolisilta suljettu klubi. Kun tähän lisätään vielä virheeellisiä käsityksiä siitä, että HGK saisi kaupungilta käytännössä merkittävää taloudellista tukea, eivätkä HGK:n hommat kestä päivänvaloa, on seuran imagon rakentamisessa edelleen haasteita”, Gulin listaa.

Golftoimenjohtaja määrittelee oman toimenkuvansa tärkeimmiksi osa-alueiksi kentän saattamisen parempaan kuntoon, arkkitehti Philip Spogaardin laatiman Masterplanin asteittaisen toteuttamisen, kiinteistöjen hoidon ja korjausten kehittämisen sekä piha-alueiden kunnostamisen.

”Palaan siihen mielikuvaan Talista. Meillä on paljon mahdollisuuksia nostaa HGK:n tuottamien palveluiden tasoa, omien sekä vieraspelaajien käyttökokemuksia. Kilpailutilanne pääkaupunkiseudulla golfkenttien välillä on erittäin kova. Meidän on nostettava rimaa korkeammalle jotta menestymme tässä kilpajuoksussa.”

Jukka Rissasen tavoin Lauri Gulin kertoo tärkeimmäksi syyksi lähteä vetämään  golfyhteisönsä operatiivista toimintaa sen, että hän on ”palanut” golfin asialle niin pitkään , että tunsi tarvetta pistää kortensa kekoon pitkän luottamusmiestoiminnan jälkeenkin.

”Kyllä tässä yhdistyvät rakkaus lajiin ja siihen yhteisöön, jossa olen jo pikkupojasta asti  saanut pelata ja kokea upeita hetkiä perheen sekä ystävien kanssa”, Lauri Gulin lopettaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje