Phil Mickelson tunnetaan paitsi avokätisenä tippaajana myös kovanariskinottajana ja innokkaana uhkapelaajana.
Yhdysvalloissa on alkuviikosta äimistelty Mickelsonin päällelangetettua epäilyä laittomasta uhkapelaamisesta ja siihen liittyvästärahanpesusta.
Mickelsonia ei ole vielä asetettu syytteeseen, eikäliittovaltion poliisi ainakaan vielä ole kertonut käynnistäneensä tutkintaaMickelsonin tapauksessa, mutta muissa poliisitutkinnoissa on käynyt ilmi, ettähuippusuosittu Mickelson saattaa olla mukana vyyhdissä, joka nyt onpurkautumassa.
Huhun keskiössä on 56-vuotias yhdysvaltalainen GregorySilveira, jota uhkaa maksimissaan peräti 60 vuoden tuomio laittomanuhkapelitoiminnan harjoittamisen johdosta.
Silveira on ilmeisesti kevyemmän tuomion toivossa tutkinnassakertonut ottaneensa vastaan helmikuun 2010 ja helmikuun 2013 välillä ns.likaista rahaa yhdysvaltalaiselta urheilijalta. Huhujen mukaan PhilMickelsonilta.
On epäselvää, onko Silveira nimennyt Mickelsonin suoraan, mutta ESPN kertoo, että kaksi kuviosta perillä olevaa henkilöä olisi kertonut uutistoimistolle, että kyseessä on todella Mickelson.
Ilmeisesti golftähden rahoja olisi yhdistetty laittomaanuhkapelaamiseen peräti 2,75 miljoonan dollarin verran. Silveira on siirrellytvaroja tililtä toiselle rahanpesumielessä.
Tapaus eikä edes tutkinta ei ole ensimmäinen laatuaanMickelsonin kohdalla. Reilu vuosi sitten ”Leftyä” epäiltiinsisäpiiritiedon hyödyntämisestä osakekaupoissa. Tutkinnan yhteydessä olipuhetta myös laittomasta uhkapelitoiminnasta.
Syytteet eivät ole johtaneet tuomioon ja tutkinta onlopetettu, mutta Mickelsonin maineeseen ne ovat jo jättäneet jälkensä.
Mickelson on voittanut suuria summia uhkapeleistä esimerkiksiSuper Bowlin yhteydessä.
Golfkentällä hän on ansainnut pienen omaisuuden japelkästään yhteistyösopimukset tuovat miehelle vuosittain noin 40 miljoonandollarin tulot.
Phil kuitenkin tuntuu kaipaavan elämäänsä hieman enemmänjännitystä myös kentän ulkopuolella.
Sami Sarpakunnas