Seitsemännen väylän keskellä oleva 150 metrin keltainen merkkitäplä tunnetaan Jyväs-Golfissa ”Tepan nappina”, niin tarkasti klubin vanhin naispelaaja, Terttu Mursula, 83, avauksensa sen viereen sijoittaa.
Vauhti on kova. Niin kova, että golf-autolla liikkeellä oleva kuvaaja saa olla terävänä ja hereillä ehtiäkseen ottamaan kuvan ennen kuin Terttu Mursula jo ehtii pallolleen ja lyö. Askel on sähäkkä, eivätkä lyöntirutiinit pallolla kestä kauan.
Kuvaaja naureskelee, että omat pelikaverit liikkuvat kentällä yleensä huomattavasti verkkaisemmin.
”Jotkut sanovat, että kipitän kentällä. Vastaan aina, että minun on vain pakko ottaa vähän tiheämmin askeleita, kun olen niin lyhyt”, Terttu Mursula naurahtaa.
”Minä olen sota-ajan lapsi, silloin oli laihat ruoat. Olen minä joskus ollut muutaman sentin pidempikin, mutta nyt olen 150-senttinen”, hän jatkaa.
Terttu tai ”Tepa”, kuten häntä kaikki kutsuvat, ja mekin tästä eteenpäin, ei taatusti ole Jyväs-Golfin hitaimpia pelaajia, mutta vanhin hän naisgolfareista on.
Tepa Mursula, 83, on paljasjalkainen jyväskyläläinen. Syntymässä hän kävi luovutetussa Karjalassa, Ruskealan kylässä, mutta ehti asua siellä vain pari vuotta ennen kuin lähtö vääjäämättömän edessä tuli.
Perhe kotiutui kuitenkin hyvin Jyväskylään ja siitä tuli koti. Lapsena Tepan vapaa-ajan täytti urheilu. Monenlaista tuli tehtyä, mutta lähimpänä sydäntä oli pesäpallo. Sitä Tepa pelasi pääsarjassa Jyväskylän Kirissä kymmenen vuoden ajan. Uran kruununa on Suomen mestaruus vuodelta 1957. Pronssia tuli kahdesti ja hopeaa kertaalleen.
”Olin juoksija. Pelasin ykkösenä tai kakkosena, ja ulkona takakentällä. Siellä piti osata heittää palloa”, hän kertoo.
Mää uskon tohon liikuntaan, ja itte tekemiseen.
Nuoruusvuosien jälkeen pesäpallo jäi. Tepa Mursula muutti miehensä kanssa Kokemäelle. Mies sai liikunnanopettajan viran pienestä satakuntalaispitäjästä, josta tuli perheelle koti pitkäksi aikaa.
”Meillä oli kuitenkin koko ajan mielessä, että palaamme joskus Jyväskylään”, Mursula muistelee.
Ajalle tyypilliseen tapaan Tepa oli pääosin kotiäitinä, mutta teki sijaisuuksia liikunnan, käsityön, ala-asteen ja lastentarhan opettajana. Hänestä oli tarkoitus tulla tekstiilityön opettaja, mutta jo opintojen alkumetreillä kävi selväksi, että pölyallergia vesitti suunnitelmat.
Käsitöitä Mursula ei kuitenkaan jättänyt. Kun lapset olivat pieniä, hän alkoi tehdä heidän vaatteensa. Sitten myös omansa ja oikeastaan koko perheen. Pian Tepa sai neuloa neulekoneellaan vaatteita tutuillekin, ja vähän kauppojenkin hyllyille.
Pölyallergian takia käsistä lähti nahka, mutta pari vuotta jatkunut siedätyshoito toi apua asiaan.
”Pienestä asti olen tehnyt jotain. Sota-aikana oli pakko vääntää ja kääntää jostain vaatteensa, ja kun olen tällainen pätkä, ei oikean kokoisiakaan aina löytynyt. Enkä ole halunnutkaan muiden tekemiä, vaan olen tehnyt mieluummin itse”, hän sanoo.
Viimevuosina Tepa on tehnyt enenevässä määrin lastenvaatteita.
”Vauvanhaalareita”, hän sanoo iloisena.
Lapsenlapsia on jo neljä, ja marraskuussa on tulossa ensimmäinen lapsenlapsenlapsi.
Harrastuksesta tuli puolittainen ammattikin, kun Mursula pyöritti italialaisen ystävänsä kanssa vaatetusalan maahantuontiyritystä 1980- ja 1990-luvuilla. Yrityksen hän myi pois vuonna 1999, hieman ennen kuin oli aika palata kotiin Jyväskylään.
Naiset aloittavat Suomessa golfin keskimäärin miehiä vanhempina. Opiskelut, työuran käynnistyminen ja monesti myös perheen perustaminen vaativat aikaa ja energiaa, jota ei enää riitä uudelle harrastukselle. Tytökin harrastavat golfia Suomessa selvästi harvemmin kuin pojat.
Tepa Mursula löysi golfin vasta eläkeiän kynnyksellä, kun Mursulat osallistuivat yhdessä Vierumäellä järjestetylle alkeiskurssille.
Palaute opettajalta oli heti hyvää. Tepa, tuolloin 61-vuotias, kuulemma uskalsi lyödä kunnolla palloa. Pesäpallon peruja, ja sen näkee yhä. Mursula ei tyydy kääntämään mailaansa kohti palloa, vaan lyömisessä on tekemisen meininki. Palloa ei turhaan silitellä. Kierroksen alkupuolella lyönnit eivät meinaa nousta, mutta loppupuolella osumat alkavat löytyä ja vanha hybridi, jossa ”ei oikein ole enää uria jäljellä”, kiidättää pelivälinettä kauniissa kaaressa pitkälle eteenpäin. Viheriön läheisyydessä lyödyt pitchit ovat nekin huippuluokkaa. Pituuskontrolli on mainio.
Vuosi golfin alkeiskurssin jälkeen Mursulat etsiytyivät ensimmäistä kertaa Jyväs-Golfin kentälle Sippulanniemeen muutettuaan takaisin kotikaupunkiinsa. Sen jälkeen he, etenkin Tepa, ovat kuuluneet vakiokalustukseen.
”Kun tulimme klubin pihalle, huomasin, että täällähän ovat kaikki vanhoja tuttujani. Kaikki entiset pesäpalloilijat olivat kentällä. Viihdyin heti hyvin”, hän muistelee.
Yli 60-vuotiaita naisgolfareita on Suomessa paljon, enemmän kuin joka kolmas kaikista naispuolisista harrastajista. Vastaavasti vain noin kolmannes naispuolisista harrastajista on alle viisikymppisiä. Yli 70-vuotiaita on vielä kuutisentuhatta, mutta yli 80-vuotiaita naisharrastajia on vain viitisensataa.
Mursula aloitti golfin vanhalla iällä, mutta sen jälkeen hän on kuronut muita kiinni.
”En ihan helpolla jätä kahta päivää väliin”, hän sanoo.
Tänä vuonna hän on pelannut noin 70 kierrosta, parhaina vuosina 135 ja keskimäärin 115. Luvut ovat suuria, sillä keskimäärin suomalainen aktiivigolfari pelaa kaudessa kolmisenkymmentä kierrosta. Tepan kierrosmäärät on kaivettu tarkasta kirjanpidosta. Hän on kirjannut ylös kaikki elämänsä aikana pelaamansa golfkierrokset kahteen ruutuvihkoon.
”Ei sitä enää voi lopettaa”, Tepa perustelee.
Kirjanpitoa hän ei välttämättä tarvitsisi, sillä kaikki pelaamansa kentät hän muistaa hyvin. Erityisesti mieleen ovat jääneet luonnonmukaiset, metsäiset kentät, joilla on vettä, lampia tai järviä.
”Muistan melkein väylän kuin väylän kaikilta kentiltä. Nyt tulee ensimmäisenä mieleen Annilan kentän kolmanneksi viimeinen väylä, jonka laidalla on kaunis luonnonkukkaniitty. Meilläkin oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa sinivuokkoja yhdellä väylällä. En ole koskaan aikaisemmin niitä tavannut”, hän innostuu.
Mursulat pelasivat parikymmenen vuoden ajan paljon yhdessä. Pääosin kotikentällä, mutta talvisin myös ulkomailla yhdessä tuttavapariskuntien kanssa.
”Joskus minulla oli pyörä takakontissa. Joke pelasi yhden kierroksen ja lähti kotiin, minä pelasin vielä toisen ja menin pyörällä perässä. Kotiin se on tästä melkein pelkästään alamäkeä”, hän kertoo.
Reilut kymmenen vuotta sitten harrastukseen tuli ainoa vähän pidempi tauko, kun lonkkaleikkaus pakotti pysymään pari kuukautta poissa kentältä. Kuntoutuksen jälkeen lonkka ei ole vaivannut. Lääkäri suositteli lääkkeeksi kävelyä, ja paras mahdollinen alusta on pehmeä ruohopinta.
Terttu Mursula on tehnyt oman neuleensa ja monenlaista muutakin golfiin, kuten päällä olevan kurahameen ja käsien lämmittimen golfkärryn kahvaan.
Mursula joutui maistelemaan liikkumattomuuden mukanaan tuomia vaivoja 1970-luvulla, kun perhearki sai hänet laiminlyömään liikunnan harrastamisen ja itsestä huolenpitämisen. Iskias äityi niin pahaksi, että liikkuminen kävi vaikeaksi. Vaivaa lääkittiin vahvoilla pillereillä, jotka saivat melkein tajun kankaalle. Se ei miellyttänyt.
Tepa päätti aloittaa joogan ja aamujumpan. Niillä vaivat katosivat. Edelleen hän käynnistää jokaisen aamunsa parinkymmenen minuutin jumpalla. Kuuri on ollut tehokas, eikä hän sen koommin ole joutunut syömään lääkkeitä juuri koskaan.
Selässä kuulemma on jokin perusvika, sieltä puutuu ”joku notko”. Jos aamujumppa ei riitä öljyämään nikamia, Tepa piipahtaa tutulla fysioterapeutilla, joka antaa ohjeet sopivien liikkeiden tekemiseen. Niitä noudattamalla vaiva kuin vaiva on parin päivän päästä helpottanut.
”Mää uskon tohon liikuntaan, ja itte tekemiseen”, hän linjaa Keski-Suomen murteella.
Golfharrastus on ollut terveyden ylläpitämisessä tärkeä tekijä. Edelleen Mursula odottaa keväällä kenttien aukeamista innosta puhkuen. Kentällä hän nauttii luonnosta ja pysähtyy usein tarkkailemaan kukkaloistoa tai muita luonnonilmiöitä.
Mursula ei arkaile mennä pelaamaan entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.
”Minusta on kiva tavata uusia ihmisiä. Lähes aina ihmiset ovat mukavia, ja hyvää peliseuraa löytää helposti”, hän sanoo.
Sosiaalisuus ja halukkuus pelata tuntemattomassakin seurassa ovat olleet Mursulalle tarpeen, sillä oma aviomies ei enää kykene peliseuraksi lähtemään. Odottamaton aivoinfarkti vaikutti sen verran, että tätä nykyä Tepa on perheen ainoa golfari.
”Usein jätän lapun pöydälle, että olen pelaamassa – vaikka kyllä Joke varmaan arvaakin, että missä minä olen”, hän sanoo.
Kaksikko katselee yhä yhdessä golfia television maksukanavilta.
”Mineaa (Blomqvist) ja tätä Korhosta (Mikko) on kiva katsoa. Ja sitten on tämä uusi hymypoika, niin Välimäki”, hän kertoo.
Yhteinen golfharrastus vei pariskunnan myös monelle ulkomaan pelimatkalle. Ensimmäinen suuntautui Luxoriin, Egyptiin. Sen jälkeen on käyty monessa paikassa ja Suomessakin on tullut pelattua valtaosa kentistä. Monesti kotimaan pelireissut tehtiin seuraotteluiden merkeissä tai muuten vaan oman seuran porukalla. Niiden järjestämisessä Tepa Mursulalla on ollut iso rooli, sillä hän toimi muutaman vuoden ajan Jyväs-Golfin ladykapteenina. Harrastuksen alkumetreiltä lähtien hän on ollut aktiivisesti mukana eri toimikunnissa ja vastuutehtävissä.
”Pesisporukoissa oppi yhteisöllisyyden, ja minä olen vähän tällainen lärpättäjä. Uskallan sanoa asiani, ja olen valmis tekemäänkin”, hän sanoo.
Yhteisöllisyys on Jyväs-Golfissa vahvaa. Sen aistii välittömästi. Ilmapiiri on kotoisan lämmin, ja ihmiset nauttivat harrastuksensa lisäksi tuttujen tapaamisesta ja toistensa seurasta.
Tertun lisäksi klubin kapteenien taulussa lukee toisenkin Mursulan nimi. Tytär, Ulla, oli kapteenina seitsemän vuoden ajan aina tähän vuoteen asti. Äiti ja tytär ovat pelanneet paljon yhdessä, ja on samassa ryhmässä ollut suvun naisia kolmessakin sukupolvessa.
Naisille kilpaileminen ei ole golfissa useinkaan kovin tärkeää. Mursula on tässäkin suhteessa poikkeus, sillä on hän kisaamisesta pitänyt. Pari kertaa hän selviytyi senioreiden Aluetourilla finaaleihin asti, ja paras sijoitus siellä on seitsemäs.
”Kaikki aina sanoo, että helppohan sun on, kun olet pelannut pesäpalloa, mutta minä aina sanon, että eihän se nyt niin mene. Pesäpallo on joukkuepeli, golfkentällä on yksin vastuussa kaikesta”, hän nauraa.
Naisten vanhin ikäsarja on Suomessa 60+, mutta monissa kilpailuissa sarjana on naiset 50. Kun Mursula joitakin vuosia sitten pelasi kilpailussa samassa ryhmässä pelaajan kanssa, joka täytti 50 vuotta vasta saman vuoden joulukuussa, kuten kilpailusäännöt sallivat, Tepa päätti, että kilpaileminen saa riittää. Yli 30 vuoden tasoitus oli sittenkin jo liikaa.
Pelaamista ikä ei kuitenkaan ole vähentänyt. Ja peli sujuu edelleen. Tepan tasoitus on 24, kun se parhaimmillaan on ollut 16.
Haastattelupäivänä Tepa aikoo pelata vain yhdeksän reikään. Yleensä hän kiertää Jyväs-Golfin yhdeksänreikäisen ja varsin mäkisen kentän kahdesti. Huomenna, viimeistään ylihuomenna hän on kentällä taas.
”Täyttähän täällä on ollut tänä kesänä, lähtöjä on ollut 5000 enemmän kuin normaalisti, mutta aina yksi mukaan mahtuu”, hän suunnittelee.
Kentällä ei ole laskettu lyöntejä, tai ainakaan niistä ei ole puhuttu, vaan nautittu yhdessäolosta, kauniista luonnosta ja pelaamisesta. Golfista parhaimmillaan! Seiskaväylällä Tepan avaus päätyi parin metrin päähän väylän keskellä sijaitsevasta 150 metrin merkkitäplästä. Siihen se päätyy lähes aina.
”Se tunnettiin meillä Kukon nappina (Kari ”Kukko” Hämäläisen mukaan). Kukko ei ole enää muutamaan vuoteen pelannut, ja nyt ihmiset ovat alkaneet sanoa sitä Tepan napiksi”, hän avaa.
Ja syystä ovatkin.
Parin tunnin kävelyn jälkeen Tepan askel ei ole hidastunut tippaakaan.
”En minä olisi tässä kunnossa ilman golfia”, hän sanoo, kun huomioin asian.
Mutta arvasikohan Terttu Mursula reilu parikymmentä vuotta sitten Vierumäellä kokeillessaan golfia ensimmäisen kerran, että tulisi pelaamaan sitä sata kierrosta vuodessa vielä pitkälti yli kahdeksankymppisenäkin?
”Se oli nuijanukutus. Sanoin heti, että tämä on kivaa. Tätä minä teen loppuelämäni.”
Artikkeli on julkaistu Golflehdessä 4/2020