16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

St. Nicolaus Golfin ja Tapiola Golfin rakentaminen alkaa kesällä

Lumet ovat poissa, mutta työtä riittää. Kuvassa Tapiola Golfin tuleva 14. reikä. Otos on otettu kenttää vierustavan puiston suunnalta. Kuva: Tapiola Golf

Lumet ovat poissa, mutta työtä riittää. Kuvassa Tapiola Golfin tuleva 14. reikä. Otos on otettu kenttää vierustavan puiston suunnalta. Kuva: Tapiola Golf

St. Nicolaus Golf oli ensin otsikoissa monien julkisuudenhenkilöiden kautta. Puuhamiehinä palstoilla vilisivät laulaja TimoKojo, jääkiekkoilija TeemuSelänne, rallikuski MarcusGrönholm ja näyttelijä JanneVirtanen. Kojo ei enää ole hankkeessa mukana, eikä kenttää rakenneta Marcus Grönholmin maille, kuten usein väitettiin. Kenttä tulee rallikuninkaan naapuriin. Sitten kenttä joutui eri oikeusasteisiin kaavavalitusten vuoksi. Valitukset on hylätty, viimeisimmän hylkäyksen teki korkein hallinto-oikeus viime kesänä.

”Kaksi viikkoa sitten hallitus teki päätöksen rakentamisen aloittamisesta ensi kesänä”, kertoo St. Nicolaus Golfin perustajaosakas Osku Lappalainen. Lappalaisen reviirille alunperin kuuluivat tiedotus- ja markkinointiasiat, sittemmin toimenkuvaan on tullut kaikkea muutakin, kuten kenttäarkkitehti GrahamCooken kanssa konsultointia. Lappalaisen aisaparina kenttäprojektin operatiivisella puolella työskentelee toimitusjohtaja Virtanen.

Suunnitelmat kentästä ovat koko ajan olleet valmiit, raastuvan penkkien kuluttaminen vei tehokasta rakentamisaikaa nelisen vuotta. Kun kahdeksan miljoonan euron budjetilla rakentaminen ensi kesänä aloitetaan, voisi kenttä olla pelattavissa loppukesästä 2011. ”Rakentaminen vie noin yhdeksän kuukautta. En kuitenkaan osaa ennustaa tulevaisuutta ja tietää, miten nurmi alkaa kasvaa. Optimaalitilanne kentän avaamiselle olisi loppukausi 2011”, Lappalainen kertoo.

Kentän osakkeista on pidetty muutama osakeanti ja osakkeita on merkitty noin 250 kappaletta. Uusi osakeanti järjestetään todennäköisesti kentän rakennustöiden alkaessa. ”Uusien pelioikeuksien määrästä päättää yhtiökokous”, Lappalainen sanoo. Huhujen mukaan St. Nicolauksessa tavanomaisten peliosakkeiden määrä jäisi verrattain alhaiseksi ja tilalle olisi kehitetty uusia toimintamalleja. Näistä Lappalainen ei vielä suostu pukahtamaankaan.

Hausjärvellä harkitaan tekonurmea harjoituskentän viheriöille

Osa hankkeista odottaa vielä kaavoituspäätöksiä. Hausjärvelle rakennettavan Draiv´in Golfin kaavaehdotus on ollut viikonpäivät nähtävillä ja kenttäyhtiö odottaa lopullista kaavan vahvistamista, jotta työt päästäisiin aloittamaan. ”Aikataulu on venynyt vuoden verran kaava-asioiden vuoksi. Tarkoituksena on aloittaa rakentaminen ensi syksynä”, kertoo Draiv´in Golfin hallituksen jäsen KariHalonen.

Jos mansiirtokoneet pääsevät kenttäalueelle syksyllä, olisi kenttä pelattavissa kesän 2012 lopulla. Range ja muut harjoitusalueet olisi tarkoitus saada auki kesän 2011 lopulla. Samoin par-3 -kenttä. ”Pohdinnoissa on, jos harjoituskentällä käytettäisiin tekonurmea griineillä ja tiiauspaikoilla. Silloin nurmen kasvamista ei tarvitsisi odottaa niin kauan” Halonen kertoo. Tekonurmi on kallista, mutta maksaa itsensä takaisin pidemmällä aikavälillä, kun hoitokustannuksia ei ole. Tekonurmi olisi harjoituskentälle oiva valinta, kun kentän viheriöt ja avauspaikat ovat kovan kulutuksen kohteina.

Tavalliselle klubipelaajalle tarkoitetun kentän osakkeista on pidetty kaksi antia. Osakkeita on myyty noin 130. Tavallisten peliosakkeiden lisäksi tarjolla on ollut sijoittajaosakkeita. Niihin ei kuulu hoitovastiketta, eli pelioikeuttakaan ei ole. Sijoittajaosakkeet voi myöhemmin muuntaa peliosakkeiksi. Molempien osakkeiden hinnat ovat olleet vajaat 5 000 euroa. Osakkeen on voinut lunastaa itselleen varausmaksulla, joka on kymmenen prosenttia myyntihinnasta.

Draiv´in Golfin rakentamisbudjetti on noin neljä miljoonaa euroa. Osa rahoista tulee osakemyynnistä ja osa kentän lähelle rakennettavien tonttien myymisestä. Lainaa kenttäyhtiö joutuu ottamaan, mutta luonnollisesti lainaosuus budjetista yritetään pitää mahdollisimman alhaisena. Yksi vaihtoehto kulujen karsimiseen on puolikkaan kentän rakentaminen. Hausjärvelläkään ei ole suljettu pois vaihtoehtoa, että kentästä rakennettaisiin ensin yhdeksän reikää harjoituskentän ja harjoitusalueiden lisäksi.

Kenttä keskelle kaupunkia

Harvoin golfkenttiä pääsee yhtä messevälle paikalle rakentamaan kuin Tapiola Golfia. Keskelle Espoon Tapiolaa, vanhan kaatopaikan päälle syntyvä kenttä sai maaliskuussa kaava-asiansa kuntoon ja rakentaminen aloitetaan kesä-heinäkuussa. Pelaamaan kentälle pitäisi päästä keskikesällä 2012. Maanantaina 12.4.2010 Espoon kaupunginhallituksen jaosto myönsi kentälle 40 vuoden vuokraoikeuden maa-alueeseen. Vuokrasopimus solmitaan Vapun jälkeen.

”Jos säät rakennusvaiheessa sallivat, avataan koko kenttä samalla kertaa”, Tapiola golfin toimitusjohtaja PerttiItkonen kertoo. Espoon kaupnki on vanhalla kaatopaikalla jo pohjustustöitä tehnyt. Kaatopaikalla on nyt valmiina pohjatöistä noin kuuden hehtaarin kokoinen alue, jota päästään muotoilemaan golfkentäksi. Rakennustöiden projektipäälliköksi on valittu IlkkaKaivosoja, jolla on kokemusta Nordcenterin Fream-kentän uudistustöistä ja Vuosaaren kentän parannustöistä. Kaivosoja on ollut myös Vuosaaren kenttämestari.

Kentän ja rangen lisäksi Tapiola Golfin suunnitelmiin on merkitty minigolf-alue. Suunnitelmissa on ollut esimerkiksi chip&putt -kenttä tekonurmesta. Jos ”minigolf”-alueen lopullinen ulkomuoto on vielä arvoitus, niin klubitalonkaan lopullisesta muodosta ei ole vielä varmuutta. Tapiola Golfiin on suunniteltu kaksi erimallista klubitaloa, joista toinen rakennetaan. Vaihtoehtoina on ollut isompi klubirakennus, joka sisältäisi muun muassa sisäharjoitteluhallin, golfliikkeen ja day span. Klubi olisi ympärivuotisessa käytössä. Huokeampi vaihtoehto olisi tavanomainen klubitalo ravintoloineen, pukuhuoneineen ja caddiemastereineen. Päätös klubitalosta tehdään kesällä. Tapiola Golfin rakentamisbudjetti on 7,5-10 miljoonaa euroa klubitalosta riippuen.
Tapiola Golfissa on järjestetty yksi osakeanti ja tuolloin osakkeita meni kaupaksi 331, osakkaita on 149, joten useamman osakkeen hankkineitakin on. Uuden osakeannin ennakkovaraus on nyt käynnissä ja päättyy huomenna sunnuntaina. Osakkeiden hinta on ollut 18 000 euroa.

Yhdeksänreikäinen kenttä Virolahdelle

Tapiola golfia ja Virolahdelle suunniteltua Kaakon Golfia yhdistää ainakin juuri Tapiolan projektipäällikkö Ilkka Kaivosoja. Kaivosoja on auttanut Kaakon Golfia alkuaskeleilla kentänhoidollisissa asioissa, jotka pitäisi rakentamisessa ja suunnittelussa huomioida.
Kaakon Golf on solminut maa-alueestaan esivuokrasopimuksen ja kentällä on oikeus vuokrata maat 50 vuodeksi. Virolahdella kerätään siemenrahaa huhtikuun loppuun saakka, jotta rakentaminen toukokuussa voitaisiin aloittaa. Mikäli kaikkea rahaa ei saada vielä kasaan, menee osa maista viljelykseen.”Olen toiveikas sen suhteen, että kesällä rakentaminen voitaisiin aloittaa. Mikäli täyspainoista rakentamista ei vielä aloiteta, voidaan esimerkiksi osin metsässä pelattavia väyliä pohjustaa”, kertoo Kaakon Golfin puheenjohtaja JaakkoTalsi.
Osa pesämunasuunnitelmaa on osakkeiden varaaminen. Kaakon Golfiin on tarjolla osakkeita kolmessa eri luokassa yhteensä vajaat 200 kappaletta. Osakkeista on nyt varattu kolmisenkymmentä. Kuten monilla maakuntakentillä Suomessa, myös Kaakon Golfissa iso osa pelaajista on alueen kesäasukkaita. Virolahdella on asukkaita rapiat 3 500, Talsin mukaan kesäasukkaita on jopa 5 000. Lähes puolet nyt Kaakon Golfin myydyistä osakkeista onkin pääkaupunkiseutulaisten nimissä. Kaakon kentän suunnitelee Lassi-Pekka Tilander. ”Emme ole halunneet lähteä rakentamaan mitä tahansa maaseutukenttää. Kentälle varattu maa-alue on todella kaunis. Sitä sivuaa joki ja merellekään ei ole kuin pari kilometriä”, Talsi kertoo.

Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje