26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pärnu Bay laajentaa

Ylistetty virolaiskenttä rakentaa yhdeksän uutta väylää, joiden suunnittelusta vastaa ensimmäisten 18 reiän tapaan Lassi Pekka Tilander.

Suureen suosioon noussut ja kansainvälisestikin palkittu Pärnu Bay Golf Links laajentaa. Uuden yhdeksän reiän kokonaisuuden suunnittelusta vastaa olemassa olevat 18 reikää suunnitellut kenttäarkkitehti Lassi Pekka Tilander.

”Uusi ysi tulee olemaan ilmeeltään ja tyyliltään samanlainen kuin vanhan kentän puoli. Ei ole mitään syytä muuttaa ilmettä. Yksi vaihtoehto on yhdistää nykyisen kentän rantareiät ja uusi ysi yhdeksi kentäksi, jolloin vanhan kentän metsäisemmät reiät jäisivät omaksi alueekseen”, Tilander kertoo.

”Kun selkeitä rantareikiä on nyt viisi, niin uudella 18 reiän kentällä niitä olisi tällä mallilla kahdeksan tai yhdeksän”, hän jatkaa.

Uusi ysi rakennetaan klubirakennuksen eteläpuolelle. Nykyinen kenttä lähtee klubilta suoraan pohjoiseen. Etulenkki pelataan suhteellisen metsäisissä, joskin avarissa maisemissa, meri astuu vahvemmin kuvaan vasta takaysillä.

Uusi ysi tulee olemaan ilmeeltään ja tyyliltään samanlainen kuin vanhan kentän puoli.

Tilanderin mukaan lopullista ratkaisua uuden kentän reitityksestä ja tulevista kenttäkokonaisuuksista ei olla vielä tehty. Kenttien mahdollinen yhdisteleminen pitää kuitenkin ottaa suunnittelussa huomioon, ja se tuo työhön haasteensa.

”Takaysi on mitaltaan selkeästi etuysiä lyhyempi. Uudelle ysille pitäisi siksi saada vähän reilummin pituutta, mutta alueelle on vähän vaikea saada luontevasti sellaisia reikiä”, Tilander kuvailee.

Kentän ruotsalainen omistaja Peter Hunt on alusta alkaen pitänyt elossa ajatusta ET-kisan pelaamisesta Pärnu Baylla tulevaisuudessa. Kisaa silmällä pitäenkin kentän pituuden on riitettävä myös lajin huipuille.

Hunt on jo hankkinut omistukseensa tai hallintaansa uuden ysin rakentamiseen tarvittavat maa-alueet, joten rakennustyöt päästään aloittamaan heti, kun lupaprosessi valmistuu. Jos lupaprosessi etenee nopeasti, uusi ysi voisi olla käytössä jo 2021.

”Alueen luonto on herkkää. Kyseessä ei ole luonnonsuojelualue, mutta siellä on paljon 500 vuotta vanhoja puita ja muuta arvokasta luontoa. Nykyisenkin kentän kohdalla kentän avaamiseen meni 10 vuotta siitä, kun kävin ensimmäisen kerran alueella”, Tilander kertoo.

”Nyt prosessin pitäisi kuitenkin jo olla nopeampi. Maat ovat jo kentän hallinnassa, eikä olemassa olevasta kentästä ole ollut paljon pahaa sanottavaa ympäristöihmisilläkään.”

Tilander on piirtänyt valmiiksi alustavan reittisuunnitelman ja maaperätutkimuksetkin on tehty. Kun lupaprosessi on valmis, töihin päästään tarttumaan nopeasti.

Joka tapauksessa olemassa olevan kentän alueelle, kolmosväylän ja 16:nnen väylän väliselle maa-alueelle, jossa nyt seisoo vanha puurakennus, tullaan rakentamaan 8–12 4-hengen lomamökkiä golfareiden tarpeisiin.

Majoituskapasiteetin kasvattaminen on ollut kentän toiveissa jo kauan, sillä tähän asti kentälle on siirrytty pelaamaan läheisen Pärnun kaupungin hotelleista tai huviloista. Viikonloppureissulla moni haluaa kuitenkin majoittua kentän alueella. Etenkin, kun pelattavana on lähitulevaisuudessa 27 reikää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje