27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][14]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti: Talin range väistyy asuntojen tieltä

Havainnekuvassa yksi ehdotus siitä, miten rangen alue voitaisiin hyödyntää asuntorakentamisessa. Lähde: Munkkivuoren ja Talinrannan suunnitteluperiaatteet selostusluonnos 20.3.2023.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan eilinen päätös voi olla kuolinisku Talin rangelle.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta päätti eilen kokouksessaan Munkkivuoren ja Talinrannan alueen suunnitteluperiaatteista. Suunnitteluperiaatteet toimivat ohjenuorana alueiden asemakaavahankkeille ja kehittämiselle.

Suunnitelmassa Helsingin Golfklubin range on jäämässä rakentamisen alle. Käsittelyssä oli vastaehdotus, jossa range olisi säästetty. Se äänestettiin nurin äänin 7–6 eli äärimmäisen täpärästi.

Lautakunta päätti, että rangelle pyritään etsimään korvaava ratkaisu golfkentältä tai lähialueelta yhteistyössä golfkentän kanssa. Nahkapäätös on kuitenkin laiha lohtu, sillä on erittäin vaikea nähdä, mihin range alueella edes voitaisiin sijoittaa.

Talin range on yksi Helsingin kolmesta kaikille avomesta rangesta. Kun se poistuu, lajin harrastaminen Helsingissä vaikeutuu. On vaikea ymmärtää, miksi golfin, joka liikuttaa kymmeniä tuhansia helsinkiläisiä, harrastamista halutaan hankaloittaa. Samassa yhteydessä päätettiin kaavoittaa myös lähellä sijaitseva jalkapallokenttä, joka talvella on toiminut luistelukenttänä, eli heikentää myös lasten ja nuorten lähiulkoilumahdollisuuksia.

Alue, jolla range sijaitsee, tullaan kaavoittamaan asuntojen pohjaksi. Maa on entistä merenpohjaa ja sen korkeus meren pinnasta on metrin luokkaa. Täyttömaata olisi ajettava alueella pari metriä ennen rakentamisen aloittamista. Edessä on myös armoton paaluttaminen, sillä entisessä merenpohjassa on savea toistakymmentä metriä, jonka päälle ei ilman paaluttamista voida rakentaa. Paaluttaminen kiristäisi alueella asuvien tuhansien ihmisten hermoja vuosikaupalla. Se on myös kallista, joka ei auta takaamaan kohtuuhintaisten perheasuntojen syntymistä.

Kaavoittaminen on hidas prosessi. Rakentaminen tuskin alkaa ennen 2030-lukua. Osaltaan mahdolliseen rakentamispäätökseen vaikuttaa varmasti aikanaan se, kuinka vetovoimainen kaupunki on. Vuonna 2022 kaupunki oli muuttotappiollinen. Vetovoimaa tuskin lisäävät tukkoon rakennetut lähiöt ilman lähiliikuntamahdollisuuksia.

Lisätietoja: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristölautakunnan kokouspöytäkirja 7.11.2023 ja Munkkivuoren ja Talinrannan suunnitteluperitaattee 20.3.2023

Lue seuraavaksi: Talin range uhkaa jäädä asuntojen alle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    kahilainen says:

    Takaiskun voisi kääntää voitoksi korvaamalla jäljelle jäävän rangen tyngän teknologialla. Pallotutkiin perustuva range saattaisi synnyttää laadukkaan treenaamisen lisäksi uudenlaisia viihdekäyttömahdollisuuksia ja tulonlähteitä seuralle, laajentaen käyttäjäkuntaa. Lisäksi voi todeta, että monella oerinteisellä brittikentällä ei ole rangea ollenkaan (lyöntihäkit) tai range on kaukana klubitalosta ja ykköstiistä.

      KL1 says:

      Pallotutkien käyttäminen on tietenkin hauska idea kaikkien teknologiaa rakastavien mielestä. On kuitenkin aivan eri asia nähdä pallon oikeasti lentävän kuin lukea tietokoneen laskemia käppyröitä pieneltä näyttöruudulta. Kovin vaikea on myös nähdä millä tavalla pallotutkat laajentaisivat käyttäjäkuntaa. Moinen teknologia vaatisi myöskin tilojen tarkan vartioimisen ja sulkemisen käyttöaikojen ulkopuolella.

      Voitoksi tuota päätöstä rangen poistumisesta ei millään pysty kääntämään, käsittämättömän hölmön ratkaisun tekivät.

        kahilainen says:

        Tarkoitukseni ei ollut ottaa kantaa päätökseen, vaan kehitellä jotain ajatuksia tilanteessa, jossa nykyinen range ei ole enää käytettävissä. Jos korvaava range löytyy jostain läheltä, lopputulos voi olla nykyisen kaltainen. Jos ei löydy, voisi olla mielekästi kehitellä jäljelle jäävälle alueelle parasta mahdollista korvaavaa käyttöä. Teknorangen saisi toimimaan myös pelikauden ulkopuolella ja sinne voisi tosiaan kehitellä myös viihdekäyttöä, keilahallityylisesti pelkkää perustakomista monipuolistaen.

    Putti-Possu says:

    Jos/kun range poistuu, ei Talissa voida enää järjestää kunnon golfkisoja. Alkuveryttelyyn voidaan toki kyhätä ”verkkoon lyönti”, mikä ei tietenkään korvaa rangea.

    Maailmalla ihan laadukkailla kentillä näkee rangeja, joilta lyödään veteen kelluvia palloja. Kartasta tutkaillen Talissakin näyttäisi tällainen paikka löytyvän 7 griinin vierestä lounaaseen päin. Onkohan tällaiselle ratkaisulle jotain esteitä?

    kuukkeli says:

    Mihinkäs Stadi on hukannut sen Söderkullan – vai mikä se Sipoon nurkka oli? Siitähän piti tulla niin maan perusteellisen hieno lähiö.