26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Hangossa kausi ovella

Hangon kentän etuysi on valmiina kauden avaukseen. Kuva: Hangolf Oy

Suomen lukuisat niemet, notkot ja saarelmat käsittävät 131 golfkenttää, joista kovan talven jälkeen kaksi ensimmäistä avasi alkuviikolla väylänsä. Perjantaina myös Hanko liittyy Vihdin ja Nokian seuraksi kiireisimpien joukkoon.

Karttaa vilkaisemalla voisi päätellä, että Hanko olisi järjestään kauden virallinen avaaja, mutta huhtikuun puoliväliä aikaisemmin merenrantakaupungissa ei juuri ole pelattu.

”Monet ovat olleet yllättyneitä kuullessaan, että meillä pelataan jo perjantaina. Yleensä avaus ajoittuu huhtikuun lopulle”, Hangolf Oy:n toimitusjohtaja Lena Haanpää sanoo.

Viisi vuotta sitten 18-reikäiseksi laajentuneen kentän takayhdeksikkö pysyy toistaiseksi kiinni. Sisääntulon väylillä on yhä kosteata, lisäksi kenttämestari Tauno Lahtinen on antanut griineille erikoishoitoa.

”Takaysillä on paikoitellen lunta ja siellä on parin griinin kanssa ollut hieman huolia”, Haanpää tietää.

Vielä tässä vaiheessa pelivarauksia ei ole perjantaita varten tehty kovin paljon. Varhainen avaaminen on tullut jopa omille jäsenille yllätyksenä, sillä Haanpään mukaan Hangossa oli menneenä talvena enemmän lunta kuin Tampereella.

Hankolaisilla on kuitenkin jatkossa selkeä tavoite saada kenttänsä tavanomaista aikaisemmin auki. Kun esimerkiksi naapurikenttiin lukeutuvassa Meri-Teijossa on pelattu totutusti heti lumien sulettua, ei ”keksipitäjässä” ole ennätetty kilpailemaan rannikolle suuntaavista greenfeepelaajista.

”Uuden strategian mukaan koetamme olla tulevaisuudessa nopeampia. Teimme maaliskuussa hiekoituksen väylille, ja siitä on nyt ollut suuri hyöty.”

Viitosreikä

Viitosreikä on leppoisa par-nelonen. Kuva: Hangolf Oy

Hangossa pidetään kesäkuussa yhtiökokous, jossa on määrä päättää uuden klubirakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta. Kenttäyhtiöllä on tällä hetkellä meneillään avoin osakeanti, jossa se myy omia A-sarjan osakkeitaan 300 eurolla. Vastikkeeksi on määritelty 710 euroa.

Haanpää sanoo, että onnistunut osakeanti on edellytys klubitalon rakentamiselle:

”Osakeanti päättyy toukokuun lopussa, joten silloin viimeistään tiedetään miten asian kanssa käy. Joka tapauksessa nykyinen rakennus on aivan liian pieni ja terveysviranomainen on puuttunut jo asiaan. Jos uuden klubirakennuksen hanke kariutuu, teemme laajennuksen nykyiseen.”

Hän laskee, että uuden klubitalon rakentamista varten tarvittaisiin 100000 euron täydennys budjettiin. Nykyisen 35 neliötä kattavan rakennuksen laajentaminen vaatisi vähintään puolet uuden hinnasta.

Hangon Golfissa on tällä hetkellä vajaat 400 jäsentä, joista noin puolet on senioreita. Kentällä pelattiin viime kaudella 12000 kierrosta, joista 50-60 prosenttia koostui vieraspelaajien käynneistä. Nuorista pelaajista tuntuu olevan Suomen eteläisimmälläkin kentällä huutava pula.

”Olemme järjestäneet juniori-ikäisille Bamse Schoultzin johdolla ilmaisia tutustumispäiviä, mutta Hangossa jalkapallo tuntuu vievän kaikki lapset ja nuoret mukanaan.”

Pian koittava kauden avaus pitää Lena Haanpään askareet tällä hetkellä kiireisinä. Puhelimet soivat yhä tiheämmin klubin toimistossa, toimitusjohtajan muistuttaessa pelaajaa toisensa jälkeen kantobägin käyttövaatimuksesta. Myös golfkengät on Hangon kentälle suuntaavan syytä jättää vielä auton takakonttiin.

Marko Kuivasaari

Hangon Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)