Kentänhoidon ihmelaitteen sarjatuotanto on vihdoin käynnistymässä - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentänhoito

Kentänhoidon ihmelaitteen sarjatuotanto on vihdoin käynnistymässä

Turf Gamechangerissa on hurja määrä tekniikkaa.

Turf Gamechanger on suomalaiskeksintö, jolla kentänhoidon lukuisat työvaiheet voi tehdä yhdellä ja samalla koneella.

Maailmanlaajuinen komponenttipula viivästytti Turf Gamechangerin esiinmarssia golfkentänhoidon mahdolliseksi mullistajaksi. Nyt asiat ovat komponenttien osalta palaamassa järjestykseen, joten laitteen sarjatuotanto on mahdollista käynnistää. Ensimmäiseen nollasarjaan kuuluu viisi laitetta, jonka jälkeen laitteita voidaan valmistaa jopa sadan kappaleen vuosivauhdilla. Tällaiseen vauhtiin on realistista päästä aikaisintaan viiden vuoden päästä.

Turf Gamechangerilla pystyy tekemään kentänhoidossa useamman työvaiheen. Tähän saakka eri työvaiheisiin on täytynyt olla oma laitteensa. Kentänhoidon kustannuksista on laitteen kehittäjän Ilkka Kaivosojan mukaan mahdollista leikata kolmannes pois.

Turf Gamechangerissa on monien ominaisuuksien lisäksi yksi toiminto, joka voisi ratkaista ainakin osaltaan suomalaisten kenttien haasteita perusparannuksiin liittyen.

Hollanti on mielenkiintoinen maa, koska siellä ymmärretään tällaisen uudemman tekniikan päälle

Kuten tunnettua, niin suurin osa Suomen kentistä on rakennettu 1980-1990 -lukujen taitteessa sen ajan tiedon ja taidon mukaan. Monella kentällä tiedostetaan ongelmakohdat, joiden kanssa tehdään vuodesta toiseen voitava. Järeintä ratkaisua, eli pintojen repimistä ja pohjien muokkaamista uudestaan, on joillain kentillä vältelty pidemmän aikaa.

”Usealla kentällä on tullut pintoihin painaumia vuosikymmenten saatossa ja ne keräävät vettä. Vettä keräävien lammikoiden hävittäminen on käytännössä hyvin haasteellista. Meidän menetelmällä voidaan muotoilla kentän pinnat uudestaan, eikä pintoja tarvitse rikkoa tai pelaamista keskeyttää”, Kaivosoja kertoo.

”Tällä hetkellä millään laitteella tai menetelmällä ei päästä tekemään vastaavaa”, Kaivosoja sanoo.

Turf Gamechangerilla pelipintoja voidaan muokata sekä griineillä että väylillä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Golfpiste (@golfpiste) jakama julkaisu

Turf Gamechanger käyttää toiminnassaan hyvin paljon automaatiota. Esimerkiksi laitteen keräämän datan perusteella voidaan tehdä tarkkoja hoitokarttoja, joiden mukaan tehdään hoitotoimia ja lannoituksia. Paikkatietoon perustuva koneiden säätäminen tarkentaa annostelua ja vähentää siten menekkiä.

Kierrätys on ollut yhtenä kantavana ideana koko laitteen kehityksessä. Laite pystyy ottamaan talteen kentältä tulevan keruujätteen ja hyödyntämään sitä uudestaan. Ennen muuta hiekoituksessa saatavat hyödyt ovat merkittäviä.

Koneen hintaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta puhutaan sadoista tuhansista euroista. Turf Gamechanger ei olekaan tarkoitettu ostettavaksi kenttäyhtiön omaksi.

”En usko, että kentät haluavat isoa peruskalustoa omaksi ostaakaan, vaan leasing on se hankintamuoto”, Kaivosoja tähdentää.

Suomen golfmarkkinat ovat rajalliset, mutta maailmalla kenttiä riittää. Kaivosojan tulevaisuuden visiossa katseita on jo suunnattu ulkomaille.

”Kun saadaan koneisiin vähän tunteja alle, niin menemme Ruotsiin. Olen jo keskustellut ruotsalaisten kenttämestareiden kanssa. Hollanti on mielenkiintoinen maa, koska siellä ymmärretään tällaisen uudemman tekniikan päälle. Briteissä asioita tehdään perinteisemmin, joten kunnioitamme sitä. Talveksi voidaan mennä Välimeren maihin hommiin”, Kaivosoja suunnittelee.

Artikkelia on päivitetty 26.8. klo 11.08: laitteen hinta ei ole 500 000–700 000 euroa, kuten aikaisemmin kerroimme.

Lue seuraavaksi: Mullistaako suomalainen laite kentänhoidon? Yksi kone suoriutuu kahdeksasta eri työvaiheesta  

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)