-
JulkaisijaArtikkelit
-
Pekka Pelimies kirjoitti: (12.3.2010 20:48:25)
aakoo64 kirjoitti: (12.3.2010 20:16:18)
Chip Greenside kirjoitti: (12.3.2010 19:06:08)
Yhteiskunnalta ei pidä mitään tukea hakeakaan. Promillen tuki yhden pelikauden menoihin kerran kymmenessä vuodessa johtaa kaikenlaisten ehtojen esittämiseen ja vieläpä yleiseen mielipiteeseen sittä, että kenttiä tuetaan yhteiskunnan varoin. Kerran eräänä syksynä kentällä tapaamani sauvakävelijä-pelle luuli olevansa ainakin moraalisesti oikeutettu keppikävelyynsä kentällämme, koska oli siinä käsityksessä, että golfkenttiäkin rahoitetaan yhteiskunnan toimesta.
Näitähän tosiaan löytyy. Siltikään samat hiipparit eivät kuvittelekaan menevänsä johonkin kunnalliseen jäähalliin toisten vuorolle seikkailemaan ja sanomaan olevansa oikeutettuja olemaan siellä veronmaksajan ominaisuudessa. Sen sijaan ymmärretään hyvin, että ei sinne halliin kuka tahansa pääse ja varsinkaan milloin vain. Mutta odotapa, kun golfkentälle pääsyä rajoitetaan, niin ollaan haukkumassa hommaa suljetuksi sisäpiirin jutuksi.
Onkohan tuossa meissä ’paremmissakin golfareissa’ oma osuutemme rikkana rokassa?
Urputtajia on niissäkin, joiden elämää tuetaan voimakkaasti kaiken maailman asumis- ja koulutustuilla, joten turha meidän on hernettä nenään kiskoa, vaikka pientä kritiikin tynkää silloin tällöin niitettäväksi orastaakin.
Paremman tulevaisuuden saamme aikaan lipevällä myötäkarvalla, kuin voimasanoin näitä seniilihiihtäjiä opastamalla. Siihen meillä varmasti nokkeluus ja viisaus riittää.
Niin tämä n. seitsenkymppinen hiihtäjä sai kyllä selvityksen siitä vaaramomentista mikä kentällä kävelyyn liittyy. En nimittäin huomannut metsän reunassa taivaltavaa pappaa, eikä hän ollut huomannut muutaman metrin päähän laskeutunutta palloa sumuisella kentällä. Hänelle tuli selväksi myös, että yhteiskunta ei muusta urheilutoiminnasta poiketen rahoita golfkenttiä. Kaikki tämä tapahtui ystävällisin sanakääntein.
Chip Greenside kirjoitti: (12.3.2010 21:06:30)

Niin, edellinen klausuulini ei ollut sulle Chip, vaan yleisesti tuumiteltuna, kun olen itse jo kebaxia lainataksen ton ikäinen.
Individualistinen nykytrendi saa valitettavan usein aikaan sen, että ollaan oikeassa, vaikka ollaankin omalla maalla.
Nykyaikainen nuorten aikuisten puhetapa kuulostaa seniilihiihtäjistä liian helposti ignorantilta ja aliarvostusta tihkuvalta.
– – – – –Ihan paska jäsennys, mutta varmaan itseäni fiksummat saattaa havaita rivien välistä pilkahtavan ikämiehen viisauden…
Parti kirjoitti: (12.3.2010 21:03:01)
… Saman reaktion meikäläisessä sai aikaan ylen uutisissa esiintynyt espoolainen kotirouva …Nää ihmiset ovat varmasti juuri niitä jotka lähtevät tukemaan herra Aholan näkemyksiä NsKybällä.
McEwan kirjoitti: (8.3.2010 22:48:27)
– Kolmas porukka onkin sitten korkeatasoiset, privaattiklubien tapaan toimivat kentät, jotka eivät pahemmin kaipaa vieraspelaajia….. Aika hyvä pooli voisi syntyä Kytäjästä, Vanajasta, Sarfvikista ja parista muusta kentästä.Mitä mieltä olette, mahtuuko suomalaisille kentille klubeja, jotka eivät omista/hallitse omaa kenttää?
Tuohon korkeatasoiseen ryhmään liittyen tässä on lainaus tämän saitin pörssistä koskien Sarfvikiä:
’Tarjotaan vuokralle kaudelle 2010
Vuokrattava osake tarjoaa mahdollisuuden 2 aikuiselle pelioikeuden sekä kahdelle alle 24 v junioreille. Peli-iloa koko perheelle!
Vuokrapyyntöni on 1850 €, kun kentän hoitovastike on maksettu vuodelle 2010.’Hinta / nuppi on 462,50 Euroa eli huimasti alle halpislokkeilu hintojen. Eikä kentällä tietääkseni ole ruuhkaa. Sitäpaitsi sisäpiirin tieto kertoo, että vastaavia pelioikeuksia olisi klubin CM:llä tarjolla tonnin hintaan !!!
repetius kirjoitti: (12.3.2010 21:48:07)

Ja pelikausimaksut päälle…?
NimetönKL kirjoitti: (12.3.2010 22:33:26)

ei se silti ole mikään ylettämän paha, esim 2 aikuisen taloudessa vuokra + pelikausimaksu olisi about 1500 / nuppi
ja Jos tuo huhu cm tiskin hinnasta on totuudensuuntainen ei se ole kuin n. 1100 / pää (kahden aikuisen taloudessa)
Kun ensimmäinen kunnallinen kenttä rakennetaan, pyrin sinne töihin.
Saisi kesäloman heinäkuussa.
Jopa Sarfvik mainostaa tällä palstalla. Mielenkiintoista. Pelaan mieluummin SG ja GF combolla. Voi pelata siellä sun täällä miten huvittaa. Ihana vapaus. Eikä ole omistamisen huolia. Sitoutuminen (paitsi Rouvaan) on mulle kirosana. Jollekin sopii, jollekin ei. Jotain joskus omistin, myin kaiken. Nyt on helppoa, kun mitään ei tartte ’hoitaa’.
Vinkki: Youtube, Being John Daly = surullista.
kebax kirjoitti: (12.3.2010 18:57:55)
Oliskohan nyt niin että pojat haikailevat utopiasta jossa ei ole golftiötä tai -seuraa. En oo varma. Ehkä tarkennuksia tippuu Mikalta ja merkkausnatsalta.
Minä en itse asiassa haikaile yhtään kunnallisen golfkentän perään sinänsä, vaan haikailen tasapuolista logiikkaa päätettäessä liikuntapaikkojen rakentamisesta verovaroin.
Jonkinlainen kriteeri hankkeiden prioriteetille pitäisi tietysti olla se, miten laajasti kuntalaiset voivat paikkaa käyttää. Tässä suhteessa golfkenttä hakkaa monet muut hankkeet, koska laji soveltuu erinomaisesti jopa 60-90 -vuotiaille kuntalaisille, toisin kuin esim. jääkiekko, sähly, mäkihyppy…
Mutta koska hankkeiden rahoituksessa ei näytä olevan mitään järkeen käypää logiikkaa parempi olisi, että verovarojamme ei käytettäisi koskaan euroakaan minkään liikuntapaikan rakentamiseen. Ei edes koululaisia varten, sillä heillekin golfkenttä olisi vähintäänkin yhtä perusteltu liikuntapaikka kuin jäähalli.
Keeper kirjoitti: (12.3.2010 23:19:18)
Kun ensimmäinen kunnallinen kenttä rakennetaan, pyrin sinne töihin.Saisi kesäloman heinäkuussa.
Tämä ajatus mieltäni myllertäen, en saanut koko yönä nukutuksi… tuskin seuraavananakaa. Siis oikeesti kesäloma heinäkuussa… tahtoo kans.
ts kirjoitti: (13.3.2010 8:14:14)

Vai yleensä loma?
EFC kirjoitti: (13.3.2010 23:08:10)

Onhan mulla se neljä viikkoa joka juhannuksena ollu. Torstaina eka, perjantaina toka…
ts kirjoitti: (13.3.2010 23:22:34)

Ja toi eka menee yleensä epämääräisessä seurassa golfkentällä 😉
NimetönPekka Pelimies kirjoitti: (12.3.2010 19:34:46)
kebax kirjoitti: (12.3.2010 19:23:01)
Chip Greenside kirjoitti: (12.3.2010 19:06:08)
… Kerran eräänä syksynä kentällä tapaamani sauvakävelijä-pelle luuli olevansa ainakin moraalisesti oikeutettu keppikävelyynsä kentällämme, koska oli siinä käsityksessä, että golfkenttiäkin rahoitetaan yhteiskunnan toimesta.Ei ihmiset ymmärrä tälläsiä hienouksia kuin golf. Mistä muuten luulet että golfin sääntöjen määritelmiin on otettu mukaan ”outside agency”? Varmaan yksi syy on tapaukset jotka eivät ymmärrä olevansa golfkentällä.
Mä sanon Hugo. Siellä nää agentit ymmärtää ainakin jotain.
Meidänkin golfkentällemme on joskus eksynyt dementiahiihtäjä. Hänelle tuli kiire pois, kun näytin hänelle golfpalloa ja millä vauhdilla pallo väylältä spoonilla lähtee. Ja kun lisäsin vielä, että pallon osuessa pääkoppaan tulee rumaa jälkeä ja ettei vakuutus korvaa, kun olet luvattomasti kentällä, niin täti kalpeni.
NimetönKeeper kirjoitti: (12.3.2010 23:19:18)
Kun ensimmäinen kunnallinen kenttä rakennetaan, pyrin sinne töihin.Saisi kesäloman heinäkuussa.
No se eka kunnallinen kenttä on tosiaan Jyväskylän Sippulanniemi. Se vaan toimii samalla tavalla kuin muutkin golfkentät eli seuran jäsenten pelimaksuilla ja vieraitten greenfeellä. Ja heinäkuussa ei henkilökunta lomaile. Kuntien talouden ollessa nykyajan tavoin pahasti kuralla ja valtuustojen enemmistöjen vihatessa golfia ei uusista kunnallisista golfkentistä eikä ehkä edes rangeista kannata haaveilla.
Olisiko tulevaisuudessa niin että tulee 2-5 kenttien yhteenliittymiä.
Yhteenliittymien tavoite olisi: Sijoitetulle pääomalle tuottoa vähintään 4%.
Olisisi eri tasoisia kenttiä ja sitä kautta myös tasoitusvatimuksia jotka koskisi kaikkia pelaajia (myös omistajia). Samalla omistajien etuja rajoitetaan x määrään pelilippuja koska osa tuotosta tulee osinkona. Tässä liittymässä voisi hyvin olla monta klubia.
Eli palautetaan usko golfosakkeisiin eikä odotella kunnallisia kenttiä.MattMa kirjoitti: (14.3.2010 19:23:11)
Olisiko tulevaisuudessa niin että tulee 2-5 kenttien yhteenliittymiä.
Yhteenliittymien tavoite olisi: Sijoitetulle pääomalle tuottoa vähintään 4%.
Olisisi eri tasoisia kenttiä ja sitä kautta myös tasoitusvatimuksia jotka koskisi kaikkia pelaajia (myös omistajia). Samalla omistajien etuja rajoitetaan x määrään pelilippuja koska osa tuotosta tulee osinkona. Tässä liittymässä voisi hyvin olla monta klubia.
Eli palautetaan usko golfosakkeisiin eikä odotella kunnallisia kenttiä.
En kaipaa sijoitetulle pääomalle minkäänlaista tuottoa golfkentältä. Sijoitustuotot pyritään hakemaan aivan toisenlaisilla instrumenteilla. Mitä järkeä siinä on, jos pelaajat maksavat vastikkeina, green fee’nä ja muina maksuina ensin vähän liikaa ja sitten liikamaksu palautetaan verotuksen pienentämänä takaisin osinkoina?
Golfosake on sijoitus, joka takaa oikeuden pelata yhtiön omistamalla kentällä.
NimetönChip Greenside kirjoitti: (15.3.2010 10:42:44)
MattMa kirjoitti: (14.3.2010 19:23:11)
Olisiko tulevaisuudessa niin että tulee 2-5 kenttien yhteenliittymiä.
Yhteenliittymien tavoite olisi: Sijoitetulle pääomalle tuottoa vähintään 4%.
Olisisi eri tasoisia kenttiä ja sitä kautta myös tasoitusvatimuksia jotka koskisi kaikkia pelaajia (myös omistajia). Samalla omistajien etuja rajoitetaan x määrään pelilippuja koska osa tuotosta tulee osinkona. Tässä liittymässä voisi hyvin olla monta klubia.
Eli palautetaan usko golfosakkeisiin eikä odotella kunnallisia kenttiä.
En kaipaa sijoitetulle pääomalle minkäänlaista tuottoa golfkentältä. Sijoitustuotot pyritään hakemaan aivan toisenlaisilla instrumenteilla. Mitä järkeä siinä on, jos pelaajat maksavat vastikkeina, green fee’nä ja muina maksuina ensin vähän liikaa ja sitten liikamaksu palautetaan verotuksen pienentämänä takaisin osinkoina?
Golfosake on sijoitus, joka takaa oikeuden pelata yhtiön omistamalla kentällä.
Jos golfarilla on rahaa sijoitettavaksi, suosittelen pörssiosakkeiden hankintaa ja sijoitusten jakamista useiden pörssiyhtiöiden kesken. Keväällä jaettavat osingot voi sitten käyttää esimerkiksi golfmatkaan ulkomaille tai greenfeepelaamiseen Suomessa kauden alettua. Tai oman kentän hoitovastikkeen maksuun. Tai mihin ikinä haluaakaan.
Kuntogolfari kirjoitti: (14.3.2010 17:15:48)
Pekka Pelimies kirjoitti: (12.3.2010 19:34:46)
kebax kirjoitti: (12.3.2010 19:23:01)
… Ei ihmiset ymmärrä tälläsiä hienouksia kuin golf. Mistä muuten luulet että golfin sääntöjen määritelmiin on otettu mukaan ”outside agency”? Varmaan yksi syy on tapaukset jotka eivät ymmärrä olevansa golfkentällä.Mä sanon Hugo. Siellä nää agentit ymmärtää ainakin jotain.
Meidänkin golfkentällemme on joskus eksynyt dementiahiihtäjä. Hänelle tuli kiire pois, kun näytin hänelle golfpalloa ja millä vauhdilla pallo väylältä spoonilla lähtee. Ja kun lisäsin vielä, että pallon osuessa pääkoppaan tulee rumaa jälkeä ja ettei vakuutus korvaa, kun olet luvattomasti kentällä, niin täti kalpeni.
Harvemmin näkee ihmisiä toikkaroimassa kentällä, mutta joitain vuosia sitten pelatessani Hattulan seiskaa hyppäsi kirjaimellisesti puskista pikkupoikajoukko pöllien mun oivasti lähestymäni pallon. Hugolla, joka muuten on suomen vanhin samassa kuosissa pelattava ysireikäinen, kävi viime kesänä niin että lyötyämme kutosella pallot peliin, pelikaverini pallo pöllittiin. Mulla sattui olemaan cart alla ja karautin kaverin perään ja yhytin hänet seiskan kernillä. Kuulusteltaessa vanhempi mieshenkilö myönsi poimineensa pallon, mutta aikoi palauttaa sen klubille. Aika veitikka. Mutta pojat on poikia ja pallo on mielenkiintoinen esine. Vaikkei golfin hienouksista perillä oliskaan. Jos kentillä on ulkoilureittejä niin onhan se aivan selvä että interaktiota tapahtuu. Vahinkojen välttämiseksi päävastuussa aina on kuitenkin lyöjä ja näinollen turvallisuuden teroittaminen golfareille on ensisijaisempaa kuin kentälle eksyneiden ’turistien’ läksyttäminen.
Kuntogolfari kirjoitti: (15.3.2010 11:17:03)
Jos golfarilla on rahaa sijoitettavaksi, suosittelen pörssiosakkeiden hankintaa ja sijoitusten jakamista useiden pörssiyhtiöiden kesken. Keväällä jaettavat osingot voi sitten käyttää esimerkiksi golfmatkaan ulkomaille tai greenfeepelaamiseen Suomessa kauden alettua. Tai oman kentän hoitovastikkeen maksuun. Tai mihin ikinä haluaakaan.Varsinkin vuosi sitten tämä olisi ollut erinomainen suositus, ehkä vielä tänäänkin, vaikka monen osakkeen hinta on vuodessa yli kaksinkertaistunut Helsingin pörssissä. Vuosi sitten ostetun muutaman kotimaisen pörssiyhtiön osakkeiden myyntivoitoilla sai helposti rahat seuraaviksi 5-10 vuodeksi pelioikeuden maksamiseen.
-
JulkaisijaArtikkelit