Aihe: Tulevaisuudenvisio? - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

Tulevaisuudenvisio?

Etusivu Foorumit Yleistä Tulevaisuudenvisio?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 145)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Miten tämä nyt on mahdollista, olen partin kanssa samaa mieltä miltein joka lauseen. Ainakaan erimieltä en ole mistään kohdasta. Pitää kyllä lukea ajatuksella uudestaan koko kirjoituus.

    Eli Goverment in not the answer, goverment is the problem. (Ronald Reagan )

    Parti kirjoitti: (9.3.2010 14:37:31)

    Onks nyt ihan tosi että me suomalaiset haluaisimme näyttää tällaisille mainioille veikoille kämmentä? ”Rakenna oma kenttäs jos et halua sitoutua vuosimaksuihin.”
    Mun visioissa myös näille taksikuskeille pitää löytyä tapa pelata. Ja sen tavan tulee olla liiton/kenttien puolelta yhdessä suunniteltu ja kaikkien hyväksymä tapa.
    Ei nykyisen kaltainen”vahingossa olosuhteiden pakosta syntynyt” ja pakko on tullut siitä kun liiton virallinen konsepti on yltiöideologinen muttei kuitenkaan tarpeeksi vahva päihittääkseen markkinavoimat.

    Miksi jonkun täytyisi pitää omalla kustannuksellaan ’tällaiselle mainiolle veikolle’ ja hänenlaisilleen pelikenttä avoinna ja kunnossa, mikäli hän joskus sattuu kentälle eksymään? Kyllä sekin on väärin, mikäli rappareiden looseihin ei pääse vaikka ei porukkaan kuuluisikaan, jos kerran haluaa. Samoin pitää kaikkien päästä ilmailukerhon koneella lentämään, jos kerran vuodessa haluaa. Kyllä niitä koneita pitää kerhojen niin paljon ostaa, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus lentää, mikäli sattuu haluamaan. Sitäpaitsi tilaa kyllä on, sillä eivät kaikki koneet ole 24 tuntia vuorokaudessa ilmassa.

    Kerro ny vaikka Parti, kenen kuuluu rakentaa nuo suorituspaikat näille ’veikoille’ ja ’valtelle’ ja kenen kustannuksella?

    Niinkuin arvata saattaa niin mä en koe asioiden erityisesti lähteneen lapasesta ja tilanne on täysin tyydyttävä ellei peräti loistava. Siitä huolimati että en ole aboriginaali, kaukana siitä. Taksikuskitapauksia on suomessakin ja pelaavat turneensa kaikesta huolimati. Varma tieto, ei arvaus. Tosin eivät kotikentälläni voi pelata kun osa ei ole missään kirjoissa tai kansissa. Asia joka ei mua kuitenkaan nolota vaikka kuinka punaniskaksi haukkuisi.

    Mä tuossa aiemmin sanoin kenttäyhteisöjen muotoutuneen melko vapaasti. Eli juurikin ilman suunnitelmaa mutta onko se sama aissa kun että tilanne ei olis toivottu. Ihmiset edelleen ovat niin kovin erilaisia ettei kaikkia voi miellyttää ja aina joku nillittää jostain.

    Kehittämisen tarvetta varmasti asioissa on. Kehitys kuitenkin tuskin lähtee siitä että syyllistetään porukkaa varsinkin kun kerran ajelehtimalla tilanteenseen ollaan tultu. Tietysti jengiä voi väliin vähän ravistella.

    kebax kirjoitti: (9.3.2010 13:00:17)
    Luulisi, että pakkokansalaisuus närästää enemmän. Miksi pitää olla esim. Suomen kansalainen ja käyttää sitten kaikenlaisia palveluja lähes maksutta, kuten koulutus, terveydenhuolto, lasten päivähoito jne? Miksi ei voisi vaan olla kokonaan vailla kansalaisuutta, ei tarvitsisi siviilipalveluunkaan mennä

    Aivan. Häkellyttävän usein pitkään ulkosuomalaisena viihtyneet eläkeläiset palailevat erilaisten sairauksien saattelemina takaisin ja peräävät joko kaksoiskansalaisuutta tai tauolla ollutta sairausvakuutustaan tai peräti molempia takaisin valitsemalla kotipaikkansa tämän herttaisen pohjoisen rasismivapaan maan rajojen sisäpuolelta.

    Lipes quatat väärään, poistopyynti tilattu.

    visionääri kirjoitti: (9.3.2010 15:11:18)
    Eli Goverment in not the answer, goverment is the problem. (Ronald Reagan )

    Voitko samalla selvittää meille kielitaitoisille että mitä mahtaa ’goverment’ tarkoittaa?

    Taino.. anna olla – menee liian vaikiaksi..

    kebax kirjoitti: (9.3.2010 15:15:41)
    Ihmiset edelleen ovat niin kovin erilaisia ettei kaikkia voi miellyttää ja aina joku nillittää jostain.

    .

    Suurin osa ongelmista poistuisi jos golf yhtiöissä päätettäisiin periä jokaiselta kierrokselta 10 euron ’kentän hoitomaksu’ tällöin vastike voitaisiin pudottaa 200 euroon nykyisestä 700-800 eurosta.

    Lisäksi ei junijori etuja ei mitään muitakaan etuja kenellekkään jopa ry hallitusten puheen johtajat maksaisivat tuon 10 euro kentän hoitomaksun vierailuillaan .

    Tämä systeemi pudottasi pohjan pois supergolffilta ja hevijuusereilta.

    Golfliitosta voisi sitten tulla kattojärjestö joka huolehtisi lajiin oleennaisesti kuuluvasta tasoitusjärjestelmästä ja myöntäsi sitten tasoitus kortin 20 euron maksua vastaan halukkaille .Urheiluseuraan liityminen olisi myös täysin vapaata .

    Mission accomplish (George W Bush.)

    Pekka Pelimies kirjoitti: (9.3.2010 16:08:53)
    Lipes quatat väärään, poistopyynti tilattu.

    Sopii hyvin, koska mun mielestä esmes pakko-ruotsi on hanurista. Tulipas muute kapinallinen olo heti.

    visionääri kirjoitti: (9.3.2010 16:15:53)
    … Suurin osa ongelmista poistuisi jos …

    Sinä lakkaisit nillittämästä.

    visionääri kirjoitti: (9.3.2010 16:15:53)

    kebax kirjoitti: (9.3.2010 15:15:41)
    Ihmiset edelleen ovat niin kovin erilaisia ettei kaikkia voi miellyttää ja aina joku nillittää jostain.

    .

    Suurin osa ongelmista poistuisi jos golf yhtiöissä päätettäisiin periä jokaiselta kierrokselta 10 euron ’kentän hoitomaksu’ tällöin vastike voitaisiin pudottaa 200 euroon nykyisestä 700-800 eurosta.

    Lisäksi ei junijori etuja ei mitään muitakaan etuja kenellekkään jopa ry hallitusten puheen johtajat maksaisivat tuon 10 euro kentän hoitomaksun vierailuillaan .

    Tämä systeemi pudottasi pohjan pois supergolffilta ja hevijuusereilta.

    Golfliitosta voisi sitten tulla kattojärjestö joka huolehtisi lajiin oleennaisesti kuuluvasta tasoitusjärjestelmästä ja myöntäsi sitten tasoitus kortin 20 euron maksua vastaan halukkaille .Urheiluseuraan liityminen olisi myös täysin vapaata .

    Mission accomplish (George W Bush.)

    Säälittävää!

    Jopa lainaukset ovat sentason pelleiltä että!! Taitaa olla mission samallatavoin visionääriltä accomplished kuin Bush’ilta Irakin operaatio.

    I had a dream,
    when all golfers

    can join to gether
    as a free men

    and there will no
    discrimination or segregation
    between them.

    (Martin Luther King)

    visionääri kirjoitti: (9.3.2010 16:15:53)
    Suurin osa ongelmista poistuisi jos golf yhtiöissä päätettäisiin periä jokaiselta kierrokselta 10 euron ’kentän hoitomaksu’ tällöin vastike voitaisiin pudottaa 200 euroon nykyisestä 700-800 eurosta.

    Lisäksi ei junijori etuja ei mitään muitakaan etuja kenellekkään jopa ry hallitusten puheen johtajat maksaisivat tuon 10 euro kentän hoitomaksun vierailuillaan .

    Tämä systeemi pudottasi pohjan pois supergolffilta ja hevijuusereilta.

    Tuota samaa sinä visiota (=harhanäky) sinä vain jaksat jankata. Kuitenkin joka välissä kehut Teerijoen systeemiä, jossa ei moista kertamaksua ole. Tuo ei tosiaankaan poistaisi mitään ongelmia, vaan toisi paljon huonommin ennakoitavan tulonmuodostuksen kentille. Ja mitä sinulla on niitä vastaan, jotka pelaavat paljon? Oletko kateellinen, kun et itse pysty pelaamaan paljoa?

    Minä uskon valoisiin tulevaisuuden visioihin. Ja siihen että kaikille ajatuskille on oma paikkansa jos ne vaan sen ansaitsevat. Siitä vaan miettimään, hushus.

    Chip Greenside kirjoitti: (9.3.2010 15:12:29) kenen kuuluu rakentaa nuo suorituspaikat näille ’veikoille’ ja ’valtelle’ ja kenen kustannuksella?

    Ei kenenkään, niin pitkään kun veikko ja valtte maksavat hinnan minkä markkinat määräävät. Jos maksukyky ei riitä, niin todennäköisesti veikko ja valtte jättävä pelaamatta. Suorituspaikkojahan kannattaa rakentaa lisää vasta, kun niille on aidosti kysyntää.

    Golfkenttien rakentaminen ei ole ollut talkoopuuhaa vuosikymmeniin. Rakentaminen on aina ollut jollekulle bisness. Ehkä ei paras sellainen joidenkin kenttien osakkeenomistajille, mutta kentänrakentajalle kuitenkin. Seuraavat kentät tähän maahan rakennetaan edelleen vasta sitten, kun siitä joku saa taloudellista hyötyä. Hyväntekeväisyyttä sellaiseen riittävästi tuskin löytyy eikä tarvitse löytyä nykyisiltäkään kentiltä.

    aakoo64 kirjoitti: (9.3.2010 17:08:50)

    visionääri kirjoitti: (9.3.2010 16:15:53)
    Suurin osa ongelmista poistuisi jos golf yhtiöissä päätettäisiin periä jokaiselta kierrokselta 10 euron ’kentän hoitomaksu’ tällöin vastike voitaisiin pudottaa 200 euroon nykyisestä 700-800 eurosta.

    Lisäksi ei junijori etuja ei mitään muitakaan etuja kenellekkään jopa ry hallitusten puheen johtajat maksaisivat tuon 10 euro kentän hoitomaksun vierailuillaan .

    Tämä systeemi pudottasi pohjan pois supergolffilta ja hevijuusereilta.

    Tuota samaa sinä visiota (=harhanäky) sinä vain jaksat jankata. Kuitenkin joka välissä kehut Teerijoen systeemiä, jossa ei moista kertamaksua ole.

    Luonnollisesti tämä maksu koskisi myös yritysosakkeella pelaavia, siinä missä henkilöosakkeella tai vuokrapelioikeudella pelaavia . Tämä ei edes vaatisi mitään ’keskitettyä’ ratkaisua vaan näin voitaisiin toimia vaikka yksittäisissä yhtiöissä. Kunhan nämä’ enemmistönä olevat alle 25 kierrosta vuodessa olevat tajuaisivat heittää nämä hevijuuserit pois hallituksesta. He eivät välitä osakkeenarvosta eikä paljoa vastikeestakaan heille golf on elämäntapa jota rahoittaa tämä suuri enemmistö (alle 25 kierrosta vuodessa pelaavat).

    Chip Greenside kirjoitti: (9.3.2010 15:12:29)
    Miksi jonkun täytyisi pitää omalla kustannuksellaan ’tällaiselle mainiolle veikolle’ ja hänenlaisilleen pelikenttä avoinna ja kunnossa, mikäli hän joskus sattuu kentälle eksymään?

    Ei näytä olevan mikään ongelma tuolla muualla maailmassa. Moneen paikkaan jopa mainostavat ja pyytävät tulemaan vähän kauempaakin pelaamaan.

    Chip Greenside kirjoitti: (9.3.2010 15:12:29)Kerro ny vaikka Parti, kenen kuuluu rakentaa nuo suorituspaikat näille ’veikoille’ ja ’valtelle’ ja kenen kustannuksella?

    Aivan kuten muualla ja Suomessakin de-facto on tapahtunut. Golf-hevijuuserit ja toiveikkaat sijoittajat enemmän tai vähemmän yhdessä hirveällä riskillä ja omalla kustannuksellaan.
    Kenttä on ensisijaisesti tätä ryhmään varten, mutta fiksu ymmärtää että ylimääräinen kapasiteetti on hyödyllistä myydä yksittäisinä kierroksina ulkopuolisille.
    Itse osakkaana en näe mitään eroa myydäänkö kotikenttäni ylijäämä toisten kenttien osakkaille vai muuten vaan mukaville veikoille. Samoilla euroilla maksavat.

    Tämä vastavuoroisuus-idea oli kyllä aivan jees-juttu, mutta jos nyt see elää vain aborginaalien kultaisissa muistoissa niin turha edes puhua koko aiheesta. Tuokaa homma konkretiaksi vuonna 2010 niin suostun ottamaan tuon aiheen keskusteluun mukaan.

    Ja onhan meillä mainiosti toimivia ry-pohjaisia kenttiä.

    Nostan kyllä hattua alan pioneereille ja paljon hyvää työtä on tehty vuosikymmenten varrella niin yksittäisillä klubeilla kuin liitossakin. Silti, asioiden kehittämistä vuonna 2010 haittaa jos ummistetaan silmänsä siltä tosiasialta että jopa Suomessa on ollut ja tulee aina olemaan sitotumattomien golfareiden ryhmä. Ei se minnekään katoa vaikka kuinka joku sitä toivoisi. Ja tuon provo-kysymyksen pointti oli kysyä että käyttääkö kehitysvastuussa olevat resurssinsa oikein jos heidän visionsa on reaalimaailmassa täysin mahdoton.

    Ekaksi ajattelin että Chipin ajatusmalli tarkoittaa että vain hc-golfarit pelaisivat. Sitten ymmärsin että kyllä pelaamaan pääsee myös satunnaiset golfarit jos ryhtyvät näiden hc-golfareiden lypsylehmiksi.

    Anteeks ny vaan kun tää taas menee näihin Paloheinä-juttuihin mutta korttia kyllä vetelee esiin toi visionääri.

    Eikös tuo nyt sitten hankaloita tuota monipelioikeutta entisestään? Jos rundit maksaa 10 juuroo per epävarma laaki niin eikö se vaikuta tuon monipelipaketin haluttavuuteen? Tää on jotenkin niin kovin, kovin epäloogista.

    Parti kirjoitti: (9.3.2010 17:46:37)
    Tämä vastavuoroisuus-idea oli kyllä aivan jees-juttu, mutta jos nyt see elää vain aborginaalien kultaisissa muistoissa niin turha edes puhua koko aiheesta. Tuokaa homma konkretiaksi vuonna 2010 niin suostun ottamaan tuon aiheen keskusteluun mukaan.

    Sanooko sulle mitään kultakortti? Tai Aulanko-Tawast vaihtopelit ja muut vastaavat? Vastavuoroisuus vai mahdollisuus?

    Minun mielestä se ratkaisisi kyllä samalla kokonaan tämä yrityspeli ongelman. Hanna pärjäämisestä ei tarvitse olla huolissaan ollenkaan.

    Mutta oikeassa olet eniten tässä mallissa häviävät nämä hevijuuserit joille golf on elämäntapa , Supergolf luultavasti menisi konkkaan no, Hannalle tämä tietäisi halpoja osakkeita ja taas tässä tapauksessa Hanna voisi laskea monipelipaketin hintaa.

    Voittajia olisi tämä suuri enemmistö osakkaista(alle 25kierrosta vuodessa pelaavat)jotka rahoittavat tällähetkellä näitä hevijuusereita. Suunilleen status quo tilanne näille yli 30-alle 60 kierrosta pelaavilla.

    Pelilippuja ei tarvitsi myöntää ollenkaan kenellekkään , sekin riesa poistuis. Vastike kuin putoasi 200 euroon 700-800 sadasta . Osakkeen tuotto lisääntyisi ja tätä kautta haluttavuus ja sitä kautta hinta lähtisi nousuu ja tätä kautta tulis halukkuutta uusille kenttä hankkeille ja kaikki yhdellä päätöksellä.

    Samalla golfliitto voisi olla tälläinen ’tasoitus toimisto’ ja halukkaat maksaisivat 20 euron vuosimaksun ja urheiluseurat myös olisivat vapaaehtoisia. Ihan kuin ulkomailla.

    Uskotko että mua ei kiinnosta Hannan pärjääminen alkuunkaan. Niiden ihmisten golfit huolettaa joita kusetatte.

    Chip Greenside kirjoitti: (9.3.2010 15:12:29)

    Kerro ny vaikka Parti, kenen kuuluu rakentaa nuo suorituspaikat näille ’veikoille’ ja ’valtelle’ ja kenen kustannuksella?

    Partin mainitsema veikko pelailee dublinilaisella kunnallisella kentällä – vieläpä-links-sellaisella – harvat rundinsa. Hän maksaa pelistään noin 30 €. Kenttä on paremmassa kunnossa kuin joku Pilipaliheinän nysäkenttä kuunaan tulee olemaan. Tämä on mahdollista maassa, jossa golfia on pelattu vuosisatoja. Sikäli vähän huono esimerkki Partilta.

    Jos Parti olisi jutellut aiheesta Seutulasta ottamansa taksinkuljettajan kanssa, kusessa olisivat molemmat; kuski ja Parti. Ei oo helppoa, kuten edellä on luettu, ei oo. Paitsi jos kuski pelaa pesistä! Silloin olisi jo mahiksia kunnalliselle kentälle jopa Stadissa.

    Valte taas on ravimiehiä ja kannustaa hepoaan huimaan kiitoon Vermossa, ilmaiseksi, yöaikaan, kun rata on virallisesti suljettu. Tuuli vain tuivertaa tummissa kutreissa ja Valte hihkuu riemusta: -Hai, juokse sie polle! Huomenna haetaan fattasta kauroja!

    kebax kirjoitti: (9.3.2010 18:18:20)
    Sanooko sulle mitään kultakortti? Tai Aulanko-Tawast vaihtopelit ja muut vastaavat? Vastavuoroisuus vai mahdollisuus?

    Toki sanoo, mutta niinkauan kun nimetyllä pelioikeudella pelaava maksaa saman GF:n kuin satunnainen peluri, vastavuoroisuus-periaatetta ei käytännössä ole.

    Kultakortti on hyvä juttu, mutta vasta kovin pienesti tuloillaan. Toivotan suurempaa tulevaisuutta.

    Kun se oikea vastavuoroisuus on aikaa sitten kuollut ja kuopattu niin tuossa sulle konkretia 2010. Vähän ninku energian häviämättömyyslaki. Järjestelmähän selkeästi vastaa kehityksen haasteisiin. Mitä sevväljä jos se tapahtuu ajopuuteorialla?

    Nimetön

    Parti kirjoitti: (9.3.2010 17:46:37)
    Ekaksi ajattelin että Chipin ajatusmalli tarkoittaa että vain hc-golfarit pelaisivat. Sitten ymmärsin että kyllä pelaamaan pääsee myös satunnaiset golfarit jos ryhtyvät näiden hc-golfareiden lypsylehmiksi.

    puhun vain ja ainoastaan ruuhkasuomen vinkkelistä:

    näin se tulee lopulta olemaan, sillä noiden satunnaisten golfareiden (taloudellinen-)merkitys pääosalle kentistä on jotakuinkin olematon.

    tietysti aina löytyy muutamia poikkeuksia kuten Vihti tai meri-teijo, mutta pääosalla etelän kentistä jo pelkästään oman jäsenistön pelitarve on suurempi kuin kentän kapasitettin heille tarjoama
    (joten se niistä vapaista ja ”ylimääräisistä” tee-ajoista)

    Nimetön

    lisäksi uskon vakaasti että anakin muutama ruuhkasuomen kenttä tulee seuraavan 5v aika käynnistämään aktiivisen ohjelman osakekannan ja sen tuottamien pelioikeuksien määrän alentamiseksi, jotta kentälle saataisiin siedettävissä määrin väljyyttä (joskin selkeästi korkeammilla vastikkeilla)

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 145)
Vastaa aiheeseen: Tulevaisuudenvisio?

Etusivu Foorumit Yleistä Tulevaisuudenvisio?