16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Etusivu Foorumit Yleistä Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 141)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Toisaalta tämä ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus. Muistan, että ennen vanhaan juniorit pelasivat naisten tiiltä ja seniorit (ainakin vanhemmat) myös. Eikä tätä tiipaikan muutosta otettu huomioon tulosta laskettaessa.

    Niin, eikös tuo takavuosien SSS-järjestelmä suoraan olettanut miesten pelaavan keltaiselta ja naisten punaiselta tiiltä? Ja ainoa ns. slope-korjaus oli par-luku.

    Toisin sanoen, jos miespelaaja halusi pudottaa tasoitustaan, niin hän meni pelaamaan punaiselta tilltä. Tosin siihen aikaan oltiin VIELÄ omanarvontuntoisempia kuin nykyään, joten yksikään mies ei pelannut punaisilta…

    Nimetön

    Keltaisilta lyövä seniori ei minusta ole mikään ongelma muille, varsinkin jos lyö suoria lyöntejä väylälle. Ehkä kierros kestää vähän kauemmin mutta entä sitten? Voi kierros kestää niilläkin jotka avaavat 250m metsään. Jos on kiire ja haluaa pelata kahteen tuntiin, pitää mennä itse sinne punaisille ja sellaiseen aikaan kun kentällä ei ole muita.

    Jokainen päättää itse mistä paikasta nauttii pelistä eniten. Sinänsä itse seniorina voisin kiertää Pickalan ”sinisiltä” avaten.

    Sattuipa avautumaan vanha keskustelu ihan vielä ajankohtaisesta aiheesta. Olisi mukava nähdä kommentteja numeromerkinnöistä nyt kun kokemusta on kertynyt. Tietääkseni parikymmentä kenttää käyttää numeroita ja suurin osa on värien kannalla.

    KL1

    Kentän pituuden kertovat tiimerkinnät ovat ihan ok, mutten oikein ymmärrä miten se itse asia mihinkään muuttuu. Kentän pituus on kymmeniä vuosia ollut tuloskortissa merkittynä ja silti ne 160 metriä draivaavat sennuseniorit ovat aina pelanneet miesten klubitiiltä. Numerointi ei muuta asiaa mihinkään eikä mitenkään.

    Nimetön

    Kai siinä muutoksessa yritettiin muuttaa ajatusta ”keltainen on miesten tii” mutta ei se tainnut onnistua.

    On niitä muitakin lyhytlyöntisiä kuin seniorit. Hirsalan ohjeistus on että kaikki joilla hcp on yli 15 lyövät sinisiltä. Yllättäen tämä toimii aika kivasti. Kierroksista tulee nopeampia ja sillä 160+ metrin avauksellakin pääsee raudan päähän. Mielenkiintoisempi peli siitä alkaa, mun mielestä. Rinkussa sinisiltä ei pelaa kukaan. Tosin peltokenttällä pallo useimmiten löytyy.

    Kannattaa kokeilla sinistä. Ei se niin noloa ole. Ellet lyö 200+ metrin avauksia.

    Eikä ole noloa vaikka lyö 200+, itse pelasin viime syksy sinisiltä.

    PS. Numerotiit ovat käytössä noin 20% (42/213) Suomen kentistä. ja lisää tulee koko ajan…

    Kytäjällä alun perin oli värimerkinnät. Huomattiin, että kierrokset kestävät liian kauan. Ohjeistettiin, että tasoituksella 18 ja alle pelaavat keltaisilta ja yli siirtyvät sinisille. No eihän se toiminut mitenkään, edelleen kaikki miehet marssivat keltaisille oli sitten tasoitus 10 tai 30. Sitten vaihdettiin sinisten ja keltaisten paikkaa ja kas kummaa kaikki miehet (poislukien pelimiehet) menivät kiltisti uusille keltaisille lyöntipaikoille😲😁 Kierrosajat putosivat siihen neljän tunnin hujakoille👍 Myöhemmin sitten siirryttiin pituusmerkintöihin, joka on oikein OK.

    KL1

    Eikä ole noloa vaikka lyö 200+, itse pelasin viime syksy sinisiltä.

    Minä taas pelaan aika usein punaisilta, etenkin kun pelaan vaimoni kanssa. Ja muutenkin aina, jos muut pelaavat punaisilta. Muuten mieluiten sinisiltä tai sitten keltaisilta. Takatiin olen jättänyt jo rauhaan, koska sieltä pelaaminen vaikuttaa tahdottomaan osaan hermostoani ja yritän repiä avauksiani siitäkin huolimatta, ettei olisi tarvis.

    Ja minäkin draivaan 200+, tosin hyvin vähän + … 😀

    Kiinnostaisi tietää onko kenttiä, jotka ovat siirtyneet takaisin värimerkkeihin. Kiinnostaisi myös onko asiasta kysytty jäsenten mielipidettä vai onko homma päätetty pienessä piirissä. Tästä voisi myös golfliitto ottaa pallon ja järjestää kyselyn vaikkapa ”pelaajat ensin” kyselyssä.

    kysytty jäsenten mielipidettä

    jäseniltä kun kysyy mielipidettä ja antaa kaksi vaihtoehtoa (esim. väri tai numero) saa yhtä monta ääntä molemmille ja lukuisia ääniä muille vaihtoehdoille.

    Mitä tulee tähän ”numero vai väri” niin olisiko parasta olla ”sekä että” sen sijaan että ”joko tai”. No joku valittaa siitäkin, että sinisille ei mennä vaikka tiimerkissä lukisi 50 tai 65. Näiden muutosten tarkoituksena lienee huijata pelaajia pois liian vaikeilta tiipaikoilta helpommille, niin onko se jäsenkyselyn tai pelaaja ensin -kyselyn juttu.

    Numeroista ei väreihin muistini mukaan ole siirtynyt mikään kenttä ja osalla on väri/numero yhdistettynä, mutta näitä kenttiä on <10.

    Avauslyönnin tee-boxin valinnan ei tarvitse olla niin haudanvakavaa tai kiveenhakattua..kun kysymys ei ole kisa- tai tasurikierroksesta voi kentällä edetä oman valinnan ja olosuhteiden mukaan.
    – voi vaikka aloittaa keltaisilta ja sitten jatkossa avata miltä tahansa tee-merkiltä..
    – esim. väristä riippumatta siitä mikä on lähimpänä edellistä greeniä.

    Näin olemme silloin tällöin menetelleet omassa ryhmässämme, ilman pienintäkään mieliharmmia.

    Jokaiselle lienee selvää, kuinka pitkä kenttä on miltäkin tiipaikalta – se selviää katsomalla tuloskorttia. Jokainen voi pelata kentän miltä tiipaikalta tahansa. Rajoitteena on oikeastaan kaksi asiaa: 1) ei aiheuta vaaratilanteita pelaamalla sellaiselta tiipaikalta, mikä aiheuttaa sokkolyöntejä (siis useimmiten etutiiltä) tai 2) ei ruuhkauta kenttää.

    Suositusten tehtävänä on lähinnä nämä kaksi näkökulmaa ja ehkä sen lisäksi pelin nautinnollisuus (= par4 väylillä pelaajalla edellytykset avata väylälle asti ja saavuttaa viheriö kahdella onnistuneella lyönnillä). Suosituksen keskeinen tehtävä on tietenin pelin sujuvuus, ettei jumita takanaolevien peliä. Jos ei ole mita pelaajia, voi jokainen kai pelata vaikka takatiiltä – se ei kai aiheuta harmaita hiuksia kenellekään.

    Tää on kyllä viihdyttävä palsta, kiitos kirjoittajille.
    Olen kyllä täältä lukenut, että joillain lyöntipituudet alkoivat lyhentyä 50v. täytettyään, mutta minulla eikä lähipiirilläni ole vielä tällaista tapahtunut vaikka olemme +-60v.
    Tällä palstalla Seniori vaikuttaa olevan synonyymi lyhytlyöntisyydelle ja hitaalle pelaajalle. Voin teille lapsukaisille kertoa ettei ole.

    KL1

    Kaikki aloittelijat eivät ole hitaita, kaikki scratch-pelaajat eivät ole nopeita eivätkä kaikki senioripelaajat lyhytlyöntisiä. Mutta vanhemmista senioripelaajista merkittävä osa pelaa itselleen liian pitkää kenttää, ainakin mitä itse olen katsellut kentillä liikkuvia ihmisiä. Muutostakin on kyllä näkyvissä, aina vain useampi miespelaaja uskaltautuu siniselle tai jopa punaiselle tiille.

    Itselleen sopivanmittaisen kentän pelaaminen on nopeampaa ja palkitsevampaa kuin liian pitkän. Siitä tuskin Bulls Hitinkään tarvitsee olla eri mieltä.

    Nojoo,
    Itse en ole ikinä ymmärtänyt miksi piti muuttaa numeromerkinnoiksi, eikä taida tietää suurin osa niihin muuttaneista kentistäkään. yhtälailla ne voisivat olla minimi HCP tai alle numeroita, kuten 40 (pun) – 30 (sin) – 20 (kel) – 10 (val) ja 0 jos on kultainen.
    Naisilla voisi olla 40 (oranssi) – 30 (punainen) – 20 (sininen) – 10 (keltainen) ja 0 valkoinen…

    Naisten tiipaikkahan on käytännössä muodostunut fyysisten eroavaisuuksien takia ja lähemmällä tiilla tasoitetaan mahdollisuutta päästä avauksen jälkeen hyville pelipaikoille.

    Don Vagabondin aloittama ketju on ilmeisen aiheellinen. Numeroläpyskät ovat todella hölmö muutos eikä lisää pelin sujuvuutta. Jo esitettyjen haittojen lisäksi tarpeetonta sekavuutta on golfyhteisöissä joilla on useampi kenttä erilaisilla numeroinneilla. Varmaan Nexgolfille/Golfboxille on myös aiheutunut lisätöitä… Mistä löytyy se kenttä joka ottaa takaisin käyttöön väritiit?!

    Voisiko liikennevalot korvata valkoisella valolla, joka vilkkuisi eri tahtiin sen mukaan, saako ajaa vai ei, tai kaikki liikennemerkit valkoisella suorakaiteella, jossa olisi mustalla kirjoitettuna tarvittava viittaus tieliikennelakiin ja asetukseen? Risteysajo vieraalla paikkakunnalla olisi heti paljon mielenkiintoisempaa ilman sinivalkoisia nuolia tolpan nokassa.

    PG

    Mikäli mahdollista pelaan kentän aina mieluiten n. 55 hehtometrin pituisena, esim. kotikenttäni tiiltä 55, mökkikentän keltaisilta, Rinkun sinisiltä ja Gumbölen valkoisilta.

    Hei kaikille, satuinpa selaamaan kenttäarvioita ja totesin että neljä kärjessä (Linna, Viipuri, Tahko, Nordcenter) käyttää värejä. Seuraavat parikymmentä sitten 70 % värejä ja 30% numeroita. Että sillälailla…

    Eikö kuitenkin numeromerkinnät kerro paremmin kentän pituudesta? Esimerkkinä muutaman kentän pituudet keltaisilta: Nordcenter Fream 5905, Benz 5590, Hanko 5547, Aulanko 5850, Aura 5630, Linna 5663 ja Ringside 5775. Pituushan ei kerro kentän vaikeusasteen, mutta kuitenkin. Jos menisin Freamille ja siellä olisi numeromerkintä 59 menisin suosiolla yhden teen eteenpäin.

    Eikö kuitenkin numeromerkinnät kerro paremmin kentän pituudesta? Esimerkkinä muutaman kentän pituudet keltaisilta: Nordcenter Fream 5905, Benz 5590, Hanko 5547, Aulanko 5850, Aura 5630, Linna 5663 ja Ringside 5775. Pituushan ei kerro kentän vaikeusasteen, mutta kuitenkin. Jos menisin Freamille ja siellä olisi numeromerkintä 59 menisin suosiolla yhden teen eteenpäin.

    Mutta nuo pituudet näkee kortista ja valinta tapahtuu (yleensä) ennen ekaa draivia. Sen jälkeen seurataan vaan samaa valintaa. Värikoodien etuna on se, että näkee hyvissä ajoin ennen tiiauspaikkaa, minne suunnistaa – numero on usein vaikeammin havaittavissa.

    KL1

    Mutta nuo pituudet näkee kortista ja valinta tapahtuu (yleensä) ennen ekaa draivia.

    Väitän, että ylivoimaisesti suurin osa miespuolisista klubipelaajista ei tiedä kuinka pitkää kenttää pelaa, koska asia ei varsinaisesti kiinnosta. Keltaisilta pelataan ja piste, pitkälyöntisimmät valkoisilta.

    – Ootko usein pelannu punaisilta tai sinisiltä?
    – En itse asiassa ole, aina on menty keltaisille.

    Tämä on perinne, jota on hyvin vaikea muuttaa. ’Miehet pelaavat keltaisilta, naiset ja juniorit punaisilta’. Näin oli kauan sitten ja on vahvasti vielä nykyäänkin.

    Muutos asenteissa on aina hidas.

    Klubin terrasilta katsoessa näkee hyvin usein pelaajien olevan väärässä tiiboxissa. Siirtyminen sinisille/tii 52 helpottaa monesti pelaamista. Ei tarvitse repiä ja peli on huomattavasti mukavampaa. Suosittelen kokeilua!

    PG

    Värikoodien etuna on se, että näkee hyvissä ajoin ennen tiiauspaikkaa, minne suunnistaa

    Kotikentälläni kaikki tiimerkit ovat valkoisia, joissa kentän pituus on ilmoitettu mustin numeroin. Lisäksi ’tiin väri’ on ilmoitettu tiiauspaikalla olevalla punaisella, keltaisella, valkoisella tai mustalla roskakupilla. Vastaava käytäntö on monella muullakin numeromerkintöjä käyttävällä kentällä. Suunnistamisessa omalle tiiauspaikalle ei ole mitään ongelmaa.

    Väitän, että ylivoimaisesti suurin osa miespuolisista klubipelaajista ei tiedä kuinka pitkää kenttää pelaa, koska asia ei varsinaisesti kiinnosta. Keltaisilta pelataan ja piste, pitkälyöntisimmät valkoisilta.

    Tämä on perinne, jota on hyvin vaikea muuttaa.

    Sekä ’numeroin että värein’ muuttaa tuon asian. Värillisten roskakippojen paikkaa on helppo vaihtaa. Suosituksena voisi olla esim: ”Tällä viikolla naiset pelaavat keltaisilta (48) ja miehet valkoisilta (55) – poikkeuksena pelimiehet, jotka halutessaan voivat pelata myös punaisilta (59). Mustalta tiitä (64) saa pelata vain lääkärin todistuksella tai golfautoa käyttävät”.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 141)
Vastaa aiheeseen: Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Etusivu Foorumit Yleistä Tiiauspaikkojen numeromerkinnät