26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Etusivu Foorumit Yleistä Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 141)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jos tiimerkinnät eivät aukea edes omille pelaajille, niin voisiko ne asetella jotenkin toisin?

    Yksi helppo ja selkeä tapa olisi käyttää eri värisiä tiimerkkejä. Vaikkapa keltaisia ja sinisiä.

    Vahvaa ja perin lapsellista muutosvastarintaa…

    Pappa Tykki on aika tavalla oikeassa viittaamalla ylimieliseen ja jopa loukkaavaan asenteeseesi …

    Aika pienestä kärpäsestä tehdään härkänen. Eikös se ole ihan sama, ovatko ne numeroina vai väreinä. Jos golfari joutuu joskus kävelemään ylimääräiset 10 metriä, niin on hyvä muistaa että golf on kuitenkin urheilua.

    Sen sijaan ulkomailla pelatessa numerot ovat hyviä, kun värikoodit eivät menekään samalla tavoin kuin kotosuomessa. Oma vaikeutensa on Briteissä, jossa usein punainen tiipaikka on keltaisia taaempana (miehet par4 ja naiset par5). Värikoodi on useimmiten selkeämpi kuin numero.

    Mikään merkintä ei kuitenkaan ratkaise sitä, mikä olisi parhaiten pelaajalle soveltuva kentän mitta ja tiipaikka. Valintaa helpottaa toki se, että tavallinen klubituuppari ei mene pelaamaan par72 kenttää yli 6500 yds. Sen tosin yleensä näkee tuloskortistakin.

    Sen sijaan ulkomailla pelatessa numerot ovat hyviä, kun värikoodit eivät menekään samalla tavoin kuin kotosuomessa.

    Joo, Putti-Possu …

    Kärpänenhän tämä asia tietenkin on näin kesähelteillä, vaikka vähän naurettavalta keisari näyttääkin kelteisillään 😉

    Otit hyvän näkökulman tähän keskusteluun – Miten on asiat ulkomailla? Onko kansainvälinen golfyhteisö omaksumassa saman käytännön, vai onko tämä aivan puhtaasti meidän omaa tyhmyyttä?

    Tuo kentänpituusasia on vähän sellainen, että 90-luvulla ja 00-luvulla palkattiin entisiä koulukiusattuja suunnittelemaan kenttiä. Oli jotenkin hienoa, että kenttä tarjosi haastetta kilpapelaajille. Kuitenkin pääosa pelaajista on juuri niitä syntisäkkejä, jotka lyövät toista sataa lyöntiä kierroksella. Nyt sitten ihmetellään miksi kenttä ei rullaa.

    Ongelma ei todellakaan ratkea muuttamalla tiipaikkojen merkkejä, vaan hölmöjä bunkkereita täyttämällä, sivuvesimetsiä raivaamalla, suuntaamalla tiiausalueet kentälle päin ja korjaamalla kentän kallistukset poispäin vesiesteistä. Muttakun lusikkaan tarttuminen …

    Oma juttunsa on sitten ne punaiset tiiauspaikatkin. Monella kentällä puuttuu kenttätaulut naisten tiiltä. Tiiauspaikat on vain lätkäisty jonnekin sen kummemmin suunnittelematta pelikokemusta. Koko sotku sen takia, että seura-aktiivit lyövät avauksen sata metriä pidemmälle kuin keskivertogolffari.

    Nimetön

    Mulle on yhdentekevää kumpaa merkintää käytetään. Espanjassa mun pelaamilla kentillä on nuo samat värikoodit. Onpa ohjeissa mainittu myös että naiset pelaa punaisilta, miehet keltaisilta. Suomessa miehet menee vastaavasti sinne 56-60 paikoille. Ei tuo numerointi ketään ohjaa erilailla kuin värit. Näkeehän sen kortista muutenkin miten pitkä keltainen on.

    Mutta samaa mieltä tuossa siitä että tuupparille jotkut kentät on vähän turhan vaikeita tiiauspaikasta riippumatta.

    KL1

    Tuo kentänpituusasia on vähän sellainen, että 90-luvulla ja 00-luvulla palkattiin entisiä koulukiusattuja suunnittelemaan kenttiä.

    Löytyykö tähän väitteeseen nimiä ja väitteen takaista historiaa, Don Vee ?

    KL1

    Ongelma ei todellakaan ratkea muuttamalla tiipaikkojen merkkejä, vaan hölmöjä bunkkereita täyttämällä, sivuvesimetsiä raivaamalla, suuntaamalla tiiausalueet kentälle päin ja korjaamalla kentän kallistukset poispäin vesiesteistä.

    Tästä voidaan olla kahta mieltä.

    Golfkentän esteet on suunnittelija sijoittanut siten, että ne ohjaavat pelaajan valintoja. Jotta nuo esteet ovat suunnittelijan tarkoittamissa kohdissa, tulee pelaajan pelata suunnittelijan tarkoittamaa kenttää.

    Mielestäni tämä ei ole sen vaikeampaa käsittää.

    P.S. Tiialueiden suuntauksella ei ole kuin visuaalinen merkitys. Jos pelaaja ei tiedä mihin suuntaan hänen tulee avauslyöntinsä lyödä, hänen ehkä kannattaa palata lähtöruutuun…

    Uskaltaisin väittää että tiipaikkojen suuntauksella on hyvinkin suuri vaikutus lyönnin onnistumiseen.

    Pakko heittää oma lusikka soppaan ja kysyä, miten te tähtäätte lyönnit a) tiipaikoilla ja b) väylällä, jos tiimerkkien asettelu on ongelma? Lyöttekö väylällä myös aina väylän suuntaisesti? Entä jos tiillä on mahdollisuus lyödä esim. suoraan vesiesteen yli tai pelata varman päälle sen ohi. Lyöttekö sinne suuntaan minne tiit tai tiiboksi osoittaa? Entä jos teidän on tähdättävä vasemmalle, jotta draivilla lähtevä reipas feidi kääntyy väylälle?

    Tähtäämiseen on kehitetty tapoja, jonka oman seuran pro osaa opettaa. Pika-apua löytyy myös Youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=tryrcjVOLRo kolmen minuutin kohdalta. Video on englanninkielinen.

    Itseäni säälittää muiden puolesta se, että keskivertopelaajalla kovalla kentällä alle 200 metrin draivimitoilla jää iso osa golfpeliä kokematta, kun lyhyttä rautaa lähestymisiin pääsee lyömään vain lyhyillä par-3:lla ja duffien ja toppien jälkeen muilla väylillä korkeintaan kahden putin bogi mielessä.

    Jäin oikein miettimään tätä suuntausta.
    Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa tutkitusti.

    Esimerkiksi random kenttä. Joka toinen viikko suunnattaisiin tiipaikat leikkaamalla ja merkeillä osoittamaan x määrän vinoon ja siitä laskettaisiin lyöntimäärän muutos vs normi setuppiin.

    Vedonlyönti yritys voisi antaa mielenkiintoisia kertoimia.

    KL1

    Jäin oikein miettimään tätä suuntausta.
    Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa tutkitusti.

    Esimerkiksi random kenttä. Joka toinen viikko suunnattaisiin tiipaikat leikkaamalla ja merkeillä osoittamaan x määrän vinoon ja siitä laskettaisiin lyöntimäärän muutos vs normi setuppiin.

    Vedonlyönti yritys voisi antaa mielenkiintoisia kertoimia.

    En voi puhua muiden puolesta, mutta itselläni on paha tapa yrittää lyödä palloni sinne mihin sen haluan päätyvän, en siis sinne minne golfkentän kesähessu on päättänyt asettaa ne tiipulikat osoittamaan. Saatan olla tässä asiassa vähemmistössä, mutta olen kokenut tämän menetelmän omalla kohdallani parhaimmaksi.

    Mmmmm taisin kirjoittaa oman postini hieman epäselvästi.
    Minua ei siis kiinnosta se miten sinä tulkitsisit tiipaikat vaan se miten se vaikuttaisi koko kentän peliin.

    KL1

    Kymmenen yhtä vastaan ettei mitenkään.

    Ja muuten, vedonlyöntiyritys on yhdyssana.

    Oman kokemukseni mukaan joudun olemaan erimieltä kanssasi.
    Olen jopa ollut pelaamassa siten että kapteeni on muuttanut huonosti suunnattuja tiimerkkejä ja sanoi, ei näin.

    Vielä väittäisin vahvasti että ns väärin suunnatut tiipaikat korreloi tulokseen.

    Postaan puhelimella, äidinkieleni ei ole Suomi joten virheitä tulee. Pahoittelen sitä.

    Pilkut KL.

    Liikennevalojen punainen, keltainen ja vihreä voitaisiin myös korvata kirjaimilla P, K, V. Kaikkihan tietävät missä järjestyksessä ne sijaitsevat ja jokainen pystyy painamaan mieleen nuo kolme helppoa kirjainta. Jos ei siihen kykene niin ajokortti pois. Ja tämä on tosiaan myös puna-vihersokeille tasa-arvoinen ratkaisu.

    Pakko kysyä onko tiimerkkien suuntaukseen tiiboxsissa joku yleinen ohje, vai meneekö fiiliksen mukaan? Itse yritän sijoittaa avaukseni väylällä sinne mistä on helpointa jatkaa ja välttää esteet välittämättä tiimerkkien suunnasta.

    Hieman aiheesta sivuun miksi isolla osalla pelaajista on pakottava tarve tiiata pallo aivan tiimerkkien väliin. Vaikka paremmipi kohta olisi monesti taaempana varsinkin par3, joista monesti lyödään ruoholta. Se metri nyt tuskin on lopputuloksen kannalta merkityksellinen?

    KL1

    Olen jopa ollut pelaamassa siten että kapteeni on muuttanut huonosti suunnattuja tiimerkkejä ja sanoi, ei näin.

    Luonnollisesti sekä tiipaikat että tiimerkit pyritään sijoittamaan siten, että pelaaja luontaisesti asettuu lyömään kenttäsuunnittelijan tarkoittamaan suuntaan. Pelaaja itse kuitenkin päättää mihin suuntaan hän yrittää lyödä, joten tiimerkkien sijainnilla tai tiipaikan suunnalla ei ole tuon taivaallista merkitystä sellaiselle pelaajalle, joka jotain golfin pelaamisesta ymmärtää.

    Muistan, kun kerran takavuosina olin erään kisapäivän aamuna A. Teittisen kanssa sijoittelemassa tiipulikoita paikolleen, ja Artsi otti esille tämän tiimerkkien suuntausasian. Joku oli kuulemma jossain kisassa mussuttanut joidenkin tiimerkkien suuntauksesta. Artsi totesi tähän osapuilleen siten, että jos ei tiedä mihin suuntaan palloa pitää lyödä, on syytä pelata jossain toisessa kilpailussa.

    Joku oli kuulemma jossain kisassa mussuttanut joidenkin tiimerkkien suuntauksesta. Artsi totesi tähän osapuilleen siten, että jos ei tiedä mihin suuntaan palloa pitää lyödä, on syytä pelata jossain toisessa kilpailussa.

    Minä rohkenen tunnustaa olevani niin helposti ympäristöni vietävissä, että minulle on joskus hieman hankalaa lyödä ”vinoon” tiimerkkien välisestä kuvitteellisesta viivasta. Kyse ei ole siitä ettei tiedä mihin pitäisi lyödä, vaan ihan tällaisesta hahmotuspsykologisesta vajavaisuudesta. Rangenarun muodostamasta todellisesta viivasta vinoon lyöminen sitten onkin jo likipitäen mahdotonta, linjaan itseni miten sattuu ja silti jotenkin onnistun yrittämään lyömistä narun mukaan.

    Mutta ei tuo nyt niin iso asia ole, että mussuttaa jaksaisin. Nöyrryn vain vajauteni edessä ja iloitsen jokaisesta tiiboksista, jossa boksi ja merkit muodostavat luontaisen linjan väylää, eikä metsää, puuta tai jotain muuta murhetta kohti.

    Metsän suunnatut tiipaikat ovat yksi keino kiusata niitä toista sataa lyöntiä lyöviä pelaajia – siis sitä suurta enemmistöä, joidan rahoilla kentät pidetään pelattavassa kunnossa. Jonkun mielestä on ilmeisesti hauskaa, kun aloittelijat ovat niin tyhmiä, että lyövät pallon metsään. Sitten omahyväisesti nojailevat mailaan ja leuhkivat olevansa kentän nopeimmat pelaajat.

    Monet kerrat olen vierestä seurannut, kun aloitteleva pelaaja asettelee stanssien tiiauspaikkaa myötäillen suoraan metsää kohti. Sitten olen pyytänyt keskeyttämään lyönnin, asettanut mailan varpaiden eteen ja pyytänyt kaverin katsomaan, mihin maila osoittaa.

    Monesti kenttähenkilökunta oikein innoissaan virittää ”ansoja” pelaajille. Sekin on sattunut, että klubikisan jälkeen kentänhoitaja on tullut naureskelemaan, kuinka mahdottomiin paikkoihin oli tällä kertaa onnistunut laittamaan liput. Missään muussa liiketoiminnassa maksavaa asiakasta ei kohdella pilkaten.

    Jos jollakin on vaikeuksia saada stanssi ja suuntaus oikein tiiboksissa. Kannattaa palloon piirtää suuntaviiva ja käyttää sitä, aivan kuten monet käyttävät putissa.

    Itselläni joskus tulee eteen väyliä, jotka eivät istu silmään, ei sitten millään. Niin silloin tuosta viivasta on suunnaton apu.

    KL1

    Näitä kommentteja lukiessa alan todellakin ihmetellä miten golf on urheilulajina ylipäätään hengissä. Kentillämme näyttää pyörivän ihmisiä, joiden suurimpana ongelmana tuntuu olevan tähtääminen siihen suuntaan, johon he haluavat pallonsa lähtevän. Jopa rangenaru on ylivoimainen este tähtäämiselle.

    Miten kummassa pelaajat ovat pärjänneet silloin, kun tiimerkeistä ei ollut vielä tietoakaan eikä koko tiiausalueita ollut vielä keksitty, vaan pallo lyötiin matkaan juuri pelatun reiän vierestä?

    Ei tämä oikeasti voi olla todellista…

    Kentillämme näyttää pyörivän ihmisiä, joiden suurimpana ongelmana tuntuu olevan tähtääminen siihen suuntaan, johon he haluavat pallonsa lähtevän. Jopa rangenaru on ylivoimainen este tähtäämiselle.

    Ei tämä oikeasti voi olla todellista…

    Olen pahoillani, ei ollut tarkoitus järkyttää maailmankuvaasi noin paljoa. Uskallankohan enää paljastaa, että suurin ongelmani ei todellakaan ole oikeaan suuntaan tähtääminen, vaan noin 20 muuta asiaa, joista nähtävästi et haluaisi kuulla…

    Tiedostan kyllä liki jokaisella kierroksella olevani helvetin huono golfari, tämän kauden kierroskeskiarvo pyörii siinä desimaalin verran yli tai ali satasen, miten sitä nyt viimeisin kierros on aina tullut tyrittyä. Olin kuitenkin siinä uskossa, että se masentaisi minua itseäni eniten, mutta aina oppii näköjään uutta. Anteeksi.

    KL1

    Otsikon kirjoittaja ei siten ole mäntti, vaan yksinkertaisesti tyhmä:
    ’Tutkimustuloksia ei voitu selittää koehenkilöiden iällä tai koulutustaustalla, joka osaltaan vahvistaa …’

    Ei ’joka’, vaan ’mikä’. Tämä on korjattu varsinaisessa artikkelissa, mikä viittaa siihen, että artikkelin kirjoittamiseen on osallistunut ainakin yksi sivistynyt ihminen, tai siis mäntti.

    Poimin tuosta keskustelusta yhden kommentin:
    ’Kielitoimisto on siis mänttien toivetyöpaikka ja Kielikello on mänttien raamattu. Ei-mäntit kommunikoivat emojeilla.’

    Aika hyvä.

    Monesti kenttähenkilökunta oikein innoissaan virittää ”ansoja” pelaajille. Sekin on sattunut, että klubikisan jälkeen kentänhoitaja on tullut naureskelemaan, kuinka mahdottomiin paikkoihin oli tällä kertaa onnistunut laittamaan liput. Missään muussa liiketoiminnassa maksavaa asiakasta ei kohdella pilkaten.

    Toivottavasti tuo on ollut hevosenleikkiä. Ei välttämättä mutta, silti väitän, että aivan ehdoton enemmistö kentänhoitajista ja kenttämestareista haluaa tarjota parhaan mahdollisen kentän vallitsevissaoloissa. Kukaan tuntemistani kenttämestareista ei hyväksy pilailua tuolla asialla.

    Sama koskee tiimerkkien suuntausta. Jos satutte hollille, niin katsokaa kuinka kentänhoitaja tuon homman tekee. Kun merkit on maassa, hän asettuu niiden taakse katsomatta kauas ja ojentaa käsivartensa sivuille noin 45 asteen kulmassa kohti tiimerkkejä. Pari tepsutusta ja keho on tiimerkkien suuntaisena, sitten katse ylös. Kädet alhaalla käännytään – jos tarvitsee – doglegin tai kolmosilla viheriön keskustan suuntaan, ja käsiä vilkaisemalla saadaan selville oikea merkin paikka.

    Jätin tarkoituksella yhden pilkkuvirheen ja yhdyssanavirheen tekstiin, loput ovat tahattomia.

    Je suis mäntti.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 141)
Vastaa aiheeseen: Tiiauspaikkojen numeromerkinnät

Etusivu Foorumit Yleistä Tiiauspaikkojen numeromerkinnät