Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Suomiporojen taktiset kyvyt
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Mä sain yhtenä keväänä sattumalta kunnian pelata jo eläköityneen espanjalaisen, touriakin pelanneen, ammattilaisen kanssa Barcelonan alapuolella. Oma händäri oli silloin kympin kieppeillä ja mieli tietysti intoa täynnä, kun oli kevään toinen kierros.
Pelattiin sitten valkoisilta ja olihan meidän pelissä eroa. Löin kyllä avauksia pidemmälle, mutta siitä ei ollut lopuksi paljoa iloa. Pappa nimittäin löi aina avauksensa samanmuotoisena väylän riskittömään osaan. Lähestymislyönti oli max 4 metriä lipusta. Siitä sitten 2 tai 1 puttia. Teki se nyt tietysti jonkun boginkin sinne sekaan.
Papan lopputulos oli 75 ja mulla 85. Olisin ollut kierrokseeni ihan tyytyväinen (outo kenttä, valkoiset kivet jne), mutta kun näin miten vaivattomalla pelillä olis voinut pelata 10 vähemmän, pisti se kyllä vähän miettimään.
Parkkipaikalla vielä lopullisesti kätellessämme sain sitten ne ainoat neuvot; ’turn your grip a bit left, remember follow-through and don’t take too many risks and you’ll play easily 70’s’.
Onhan tässä ollut sitten niitäkin kierroksia, kun ollaan oltu tekemässä huipputulosta ja aateltu ’nyt viimeset 5 reikää varmoja pareja vaan ni hyvä tulee’. Pieleen menee muuten sekin…
Siinä viiden viimeisen rei’än varman päälle par’issa pelaamisessa ei ole taktisesti mitään vikaa. Vika tulee lyöntiin, joka muuttuu varovaiseksi, ei enää lyö läpi, vaan pidättelee.
Jos pelaa varmasti, pitää silti lyödä täydet ja päättäväiset lyönnit. Varma ja varovainen ovat tässä tapauksessa aivan eri asioita. Varovainen pelaaminen on huonoa pelaamista, samoinkuin yltiöpäinen riskin maksimointiin (risk-no reward)pyrkivä pelitaktiikkakin, jonka noudattamista näkee lähes poikkeuksetta sovellettavan nuorten pitkälyöntisten pelaajien keskuudessa(klubitasolla).
Pikkuisen luulen että ammattilaisemme nimenomaan EIVÄT mieti että teenpä tällä reiällä birkun ottamalla vähän riskiä. Lyönti kerrallaan aina ja kaikkialla. Luulenpa että kymmenen vuotta kovatasoista amatöörigolfia on sen jo heille opettanut ja tässä ketjussa kuvattu ’haetaan jotain tiettyä numeroa joltain väylältä’ on omiaan takamehtien mekatähteille.
Kiteytitte hyvin ne asiat joiden parissa ymmärtääkseni ammattilaiset todella työskentelevät.
Pitkästä aikaa mielenkiintoinen topiikki, hyvä.
Avainsanat mielestäni on maltti ja riskittömyys. Niin klubikisoissa kun vähän paremmissakin piireissä helposti yritetään mentaliteetilla, kaikki heti mulle nopeasti tänne ja tulos on vuoristoratamainen kortti. Pelataan sitä mitä osataan, eikä yritetä ylittää tasoaan. Jos tourpelaaja on sijalla 20. onko virhe varmistella sijoitustaan vai yrittää voittaa kisa? No ehkä sekin aika on, kun kannattaa yrittää voittaa skaba mutta jos realiteetti on se, että on juuri saanut kortin ET:lle niin luulisi jonkin aikaa pelaavan maltilla.
Golf on paholaisen keksimä peli.
Esitit avauksessasi yksinkertaisen taktiikan tehdä hyviä tuloksia.
Tästä on maailmalla hyvin suosittu versio, joka menee suurinpiirtein näin.
Otetaan normaali par 72 kenttä, jossa 4 par femmaa, 4 par kolmosta ja 10 par nelosta. Tuuliolosuhteet huomioiden (myötä, vasta) ammattilainen tekee 2 birkkua par femmoille. Par 3 ovat vaikeita mutta ehkäpä sieltäkin pitäisi yksi birkku löytyä. Par nelosilla on ainakin puolet sellaisia, joissa jatketaan wedgeillä eli 1-2 birkkua.
Ylläkuvatulla yksinkertaisella taktiikalla ja sen toteutuksella oletkin yhdessä yössä maailman paras golfammattilainen.
Kysyit lopuksi ’Mikä on se juttu suomalaisten pelureiden taktiikassa, jota en ymmärrä?’. Laajennetaan se koskemaan koko maailman pelureiden taktiikkaa, jota me emme ymmärrä. Voihan tietysti kyse olla jostain muustakin asiasta.
Kyseinen asia ei mielestäni vaivaa ainoastaan suomalaisia golfareita. Saman tyyppistä vaivaa olen ihmetellyt jalkapallon saralla, jo kauan ennenkuin kotimaisilla kanavilla oli näytetty ensimmäistäkään European Tourin kisaa. Elikä miten on mahdollista, että miljoonia ja miljoonia tienaava siis jokseenkin hyvä potkupalloilija potkaisee vapaapotkun 20 metrin matkalta n7. metriä ohi maalin… Okei tän päivän Ilta-Sanomat selvittää asiaa hieman(tosin näillä miljoonia ja miljoonia tienaavilla en tosiaankaan tarkoittanut suomalaisia ’futareita’)
Okei, myönnetään, että ei pitäisi tähän suureen ongelmaan sekoittaa enää muita lajeja… mutta epäonnistumisia tulee vaan lajista riippumatta.
Pointti minusta on se mitä yrittää. Esim viimmosimman ET:n kisan 18. reikä ja saarigreeni. Yrittääkö kahdella päälle vai tiputtaako eteen ja wedgellä greenille? Jos on Els tai muuten vaan kamppailee voitosta niin mikäettei eiku hyökkäämään. Jos taas on on keskikastissa miksi yrittää eaglea kun tulos voi olla tupla tai tripla jos heikko mäkkylä käy.
Tässä erään Ernie Elsin vastaus viikonlopun kisan jälkeen l. aika paljon Partin linjoilla sielläkin ollaan.
Van den Berg, playing alongside Els, led by three at the turn but came home in 44 to throw away his chance of a maiden victory on the European Tour as Els used his experience to the full.
’A week ago I would have been happy just to have broken 80 because of my knee,’ added Els, who is a member of the Leopard Creek Country Club and has a house on the estate.
’I felt I played consistently well this week and I never really played any risky shots.’
Kyllähän tuo Teemun etusivun juttu ja Karjalaisen haastattelu aika paljon selittää tuota lauantain tulosta 81.
Kyllä mä olen ainakin ihan tyytyväinen poikien ekaan kisaan, molemmat cutista läpi ja heti palkintorahoille. Birkkujakin osataan tehdä, joten nyt vaan lisää kokemusta niin hyvä tulee.
Yleisesti ottaen suomalaiset ovat pelanneet ja harjoitelleet vielä suhteellisen vähän verrattuna muihin maailman huippupelaajiin. Meillä on pitkä ja luminen talvi joten harva juniori on päässyt harjoittelemaan ympäri vuoden oikealla kentällä ja nurmigreeneillä.
Vaikka sitä ns. pallonlyöntitaitoa jonkin verran riittää, niin se osaaminen on kuitenkin suhteellista. Jatkuva tason säilyttäminen on avainsana. Se löytyy huippulahjakkailta pelaajilta vasta vuosien kovan harjoittelun kautta.
Suomessa on varmaankin jotain alle 1% maailman golfinharrastajista. Samassa suhteessa meiltä voisi odottaa löytyvvän lahjakkaita pelaajia sekä menestystä. Toki huomioiden sen että pelimahdollisuudet (erityisesti nuorilla) ovat ilmaston takia heikommat kuin yleisesti maailmalla.
Mutta joskus voi ’lottovoitto’ osua suomalaisellekin. Siihen pitää ainakin uskoa.
Minusta alkaa nykyaikana olla jo melkoisen vanhentunut klisee tuo, että Suomesta ei voi oikein tulla huippugolffaria, kun täällä ei pääse lumen ja jään vuoksi ympärivuotisesti harjoittelemaan oikealla nurmella. Nykyisen nuoren sukupolven edustajista jo huomattavan suuri osa on viettänyt vuosikausia mm. USAssa gollegen yhteydessä golfia harjoitellen ihan ympärivuotisesti. Samoin Espanjan tms. etelän leireillä käydään säännöllisesti ja moni on siellä viettänyt liki koko talvenkin.
Sitä paitsi pohjoisten piirien skandinaavinen naapurimaamme Ruotsi on tuottanut jo vuosikausia lukuisia aivan maailman huippugolffareita, eivätkä kaikki svedut sentään Skånessa asu. Edelleen voisi mainita, että vähemmän tunnetusta toisesta golfnaapuristamme Norjasta on nykyisin sekä mies- että naispelaaja mukana kivikovalla US Tourilla. Meillä vain Minni on saanut sinne rajoitetetun kortin, eikä miespelaajista kukaan ole koskaan ollut lähelläkään korttia.
Valitettavasti minäkin olen taipuvainen uskomaan, että suomalaisten golffarien suurin ongelma ja menestyksen este on ainakin tähän saakka ollut siellä korvien välisellä driving rangella. Toivottavasti uudet sukupolvet ovat entistä parempia…
Mielestäni tulos on seurausta suorituksista. Suoritustasoon voi vaikuttaa oikeanlaisella henkisellä valmennuksella, joka ei ole mitään ’taikapulveria’, jota sirotellaan päälle ja sitten kaikki sujuu ihan itsestään. Lihaksissa ei tietääkseni ole kovinkaan korketasoista älyllistä toimintaa, vaan niitä ohjaavat aivoista lähtevät käskyt. Oikeanlaisilla realistisilla mielikuvilla ja lihasjännityksen lieventämisellä rentoutuksen keinoin on todettu olevan vaikutusta suoritukseen.
Nämä ovat asioita, joita voi oppia, mutta se vaatii kuitenkin vuosien harjoittelua ja varsinkin painetilanteissa ulkopuolisten häiriötekijöiden eliminointi on äärimmäisen tärkeää. On hämmästyttävää, kuinka monen golffarin, kotimaisetkin huiput mukaanlukien, ajatusmaailmaa hallitsee kierroksen aikana enemmän tulos kuin suoritus. Teknisesti ja taidollisesti emme varmasti ole kovinkaan paljon jäljessä muita, mutta pelitaktiikasta ja sen laatimisesta, puhumattakaan sen noudattamisesta, ei kovin korkeaa arvosanaa voi suomalaisille huippugolfareille antaa. Yleensä kilpailuissa on harjoituspäivä varattu juuri pelisuunnitelman hiomiseen ja olosuhteisiin tutustumiseen ja kun seuraa ulkomaisia huippuja, he tutustuvat todella tarkasti kenttään ja kokeilevat useilla palloilla eri taktisia vaihtoehtoja. Mutta mitä tekee Suomi -poika ? Pelaa skiniä kavereiden kanssa pikkurahasta ja tuloksena on pelisuunnitelma, jolla ei ole paljon arvoa, varsinkaan silloin, kun olosuhteet muuttuvat. Useimmiten paperille on raapusteltu vain eri mailojen numeroita, joita pitäisi kulloisellakin väylällä käyttää. Ei mainintaakaan kohdealueista, riskeistä tai niiden eliminoimisesta, viheriöiden ympäristöistä, jne.
Tällöin peli alkaa yleensä vasta siitä, kun pallo on avauslyöntipaikalta lyöty mahdollisimman pitkälle toivottuun suuntaan ajattelematta jatkolyöntiä. Perusajatus pelisuunnittelussa tulisi kuitenkin olla ’pallo halutulla tavalla haluttuun kohteeseen, omat kyvyt ja olosuhteet huomioiden’, kuten asian aikanaan viisaasti ilmaisi golfmaajoukkueiden monivuotinen päävalmentaja Reima Kaija.
’Ammattilaisten lyöntitekniikka on eri ihan tasolla ja huonot tulokset syntyvät heidän kohdallaan huonolla harkinnalla.’
Voin sanoa samaa kuin Parti avauksessaan, etten asiasta paljon ymmärrä, mutta olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että kysymys on pelkistetysti nimenomaan ja juuri tuosta, mitä Chip yllemerkityssä lainauksessa sanoo.
Meille ei ole vielä syntynyt golfammattilaista, joka osaisi pysyvästi käyttää hartioiden välistä pallukkaa fiksuutta osoittaen. Ts. sanoen harkinta pettää liian usein. Ensi alkuun voisi järkevällä ja riskittömällä pelillä varmistaa sen, että sijoitus pystyttelee hyvällä varmuudella tuossa 20-40 kieppeillä turnauksesta toiseen. Kun se taso on varmistunut, sen jälkeen voi harkita silloin tällöin riskien ottamista ja voitonkin tavoittelua.
Joo, varmaankin jonkin ajan päästä suomalaisia pelaa enemmänkin huipputasolla.
Ruotsissa on kuitenkin yhteensä 476.578 rekisteröityä pelaajaa ja muutenkin golf-alan kehitys on reilut kymmenen vuotta edellä Suomea.
Mutta periaatteessa tuossakin on suhde 1/4, siis yksi suomalaismenestyjä vs. neljää ruotsalaista huippupelaajaa kohden. Huomioiden myös sen että Ruotsissa järjestelmällinen valmennus on aloitettu jo parikymmentä vuotta sitten. Toisaalta yksinomaan Skånessa on saman verran pelaajia kuin koko Suomessa, pelaamassa ja harjoittelemassa likimain ympäri vuoden auki olevilla kentillä.
Meillä on nyt pari pelaajaa ET:llä. Se on hyvä saavutus jo sinällään. Jos sinne joskus yltää esimerkiksi kymmenen suomalaista palaamaan yhtäaikaa, niin se on jo paljon yli sen mitä meidän suhteelliset resurssit voisivat olla. (pelaajamäärien suhteessa svenskejä pitäisi silloin olla liki viisikymmentä ET:llä)
Mutta aina on mahdollista menestyä ja sitä tietenkin toivotaan.
’Ei mainintaakaan kohdealueista, riskeistä tai niiden eliminoimisesta, viheriöiden ympäristöistä, jne. Tällöin peli alkaa yleensä vasta siitä, kun pallo on avauslyöntipaikalta lyöty mahdollisimman pitkälle toivottuun suuntaan ajattelematta jatkolyöntiä.’
Voisiko tosiaan olla niin, että meikäläisten pelaavien porojenkin ns. ’taktiikka’ on tällainen? Jos on, niin tuloksia lienee turha odottaa.
Eikös jo golfin alkeisopetuksessa opeteta se perustavaa laatua oleva asia, että golfissa pitää joka lyönnillä ajatella sitä SEURAAVAA lyöntiä? Siis mihin pitää yrittää lyödä, jotta syntyisi hyvä tilanne seuraavan lyönnin onnistumiselle.
Harvemmin yleensä lyönnin pituus on avainasemassa, tarkkuus sitäkin useammin.
Minun on myös vaikea yhtyä valitusvirteen huonojen valmennusolojen ja lyhyen kauden johdosta. eihän täällä helppoa ole kenelläkään.
Kuitenkin suomalaiset ovat alkaneet menestyä mm. alppilajeissa vaikka tämä on yllättävän tasainen maa. Katsokaapa ikkunasta, näkyykö alppeja?
Hankalaa kuuluu olevan mäkihyppääjilläkin kun eivät pääse lumelta ponkaisemaan kotimaassaan. Niillä vasta tosilyhyt kausi onkin.
Jotain on päin hemmettiä ampumahiihtäjilläkin. Katselin eilen jonkin viestikilpailun maaliintuloa jossa Suomen joukkueen taakse jäi kaksi teamia joista toinen oli Iso-Britannia ja toista en muista; olisiko ollut Surinam tai Togo. Tätä oli vaikea käsittää. Niillä on ollut koko kesä aikaa harjoitella ampumista mutta koko homma ilmeisesti kaatui siihen, ettei päästy ajoissa lumille. Niin kuin ei päässeet brititkään.
Kyllä vika on jossain muualla kuin kauden pituudessa.
Vielä yksi näkökulma asiaan, mutta ensin pari sanaa viikonloppuna pelatusta kentästä. Se näytti olevan todella kinkkinen ja loppukierroksilla lippujen paikat h-tillisen vaikeat. Esimerkiksi sopii Ernien viimeinen reikä (18). Hän pelasi sen varman päälle ja ei yrittänyt kahdella päälle. Kolmas todella lyhyt wedgelyönti lipsahti kuitenkin hivenen liian pitkäksi ja pallo meinasi mennä greenin yli veteen. Pysähtyi nippa nappa raffiin ennen reunaa. Kentällä ei kovin kummosta virhettä vaadittu, kun jo napsahti tupla tauluun.
Karjalainen tunnusti suoraan, että kunto petti. Muistan kun vuosi pari takaperin kiisteltiin siitä, onko golf fyysisesti vaativa laji ja onko esim. Tiikerille etua erinomaisesta kunnostaan. Viikonlopun pelit osoittivat, että kovasti fyysisestä kunnosta on etenkin viimeisellä kierroksella todella paljon hyötyä. Loistokuntoisen aivotkin toimivat stressissä paremmin ja auttavat tekemään oikeita ratkaisuja.
Kysymys kuuluukin, onko suomalaisten huippugolfareiden kunto tarpeeksi kova? Kuinka monta prosenttia se on tiikerin kunnosta, 10, 30 vaiko 50 % ?
Mielestäni suurin osa tämän ketjun keksustelijoista on hieman hakosalla. Nimimerkille ChipAndRunin kanssa olen eniten samalla linjalla.
Mielestäni suomalaisien ammattilaispelaajien ongelma ei ole niinkään taidonpuute. Toki joku Ernie Els on jokaista suomalaista edellä myös taidossa, onhan kyseessä maailman top3 pelaaja!
Mutta taitotaso verrattuna nyt sitten vaikka johonkin ET:n rahalistalla sijalle 50 päätyvään pelaajaan on käytännössä nolla, eli taidollisesti ollaan samalla tasolla varmasti, ainakin Mikon, Tonin, Tuomaksen ja Roopenkin osalta, varmasti monen muunkin.
Mutta väitän, että eniten hävitään henkisellä puolella. Kentällä ei voi ajatella tekniikkaa tai tulosta tai jonkun mainitsemaa ’nyt viisi paria loppuun niin hyvä tulee’ tulevaisuutta. Pitää pystyä pelaamaan yksi lyönti kerrallaan ja katsoa sitten kierroksen jälkeen mikä on tulos. Huonoja lyöntejä tulee kaikille, osin huonosta svingistä johtuen, mutta enemmän näillä pelaajilla huonosta ajattelusta johtuen.
Mielestäni on ihmeellistä, etteivät suomalaiset pelaajat ole suuremmalla joukolla heränneet tajuamaan henkien valmentautumisen merkitystä! Ja kuten ChipAndRun hyvin sanoo, ei kyse ole mistään taikapulverista tai simbsalabim-asiasta, vaan vuosien työstä, ihan samoin kuin svinginkin suhteen!
Miksi ihmeessä Ernie, Padraig, Faldo, Goosen, Clarke jne. ovat vuosikausia käyttäneet svingikoutsin ohella myös mentaalikoutsia? Osatakseen pelata rennosti lyönti kerrallaan ilman pelaamista haittaavia negatiivisia ajatuksia (pelko, tuloksen ajattelu jne.).
En usko että suomalaisten ongelma on niinkään kyvyttömyydessä luoda kunnollista pelistrategiaa jokaiselle pelattavalle väylälle. Ongelma lienee uskon puute omaan tekemiseen ja vääränlainen ajattelumalli, josta seuraa huonoja lyöntejä => triploja ja tuplia jne.
No, tästä tuli nyt hemmetin pitkä jaarittelu, mutta lukekaa vaikka ton Routamaan juttuja näiltä sivuilta, niissäkin on kuitenkin paljon asiaa.
Jylan tuossa viittasi Ruotsissa 20 v sitten aloitettuun systemaattiseen valmennukseen. Toisaalta jossain ketjussa menneisyydestä haettiin Suomen Golfia nousuun aloittamalla vastaava touhu täällä.
Uskallanpa olla sitä mieltä, että tuo touhu aloitettiin Suomessa noin 10 vuotta sitten, ja ensimmäinen ikäluokka joka siihen junnuikäisenä lähti sisältää nimiä: Karjalainen, Mommo, Tuovinen, Kylliäinen, Mäkitalo, Sundström, Kakko, Korhonen jne jne eli aika hyvin on parin vuoden sisällä syntyneet tietään junnumaajoukkueista Toureille raivanneet.
Paljon on vielä kuitenkin tekemistä, ja varsinkin alle 70m:n peli pitää saada siihen malliin, että kahta kertaa enempää ei tarvitse palloa siltä matkalta lyödä, ennen kuin sen saa reiästä noukkia. Luotto tuon osa-alueen toimivuuteen antaa niin paljon lisää taktista valinnanvaraa peliin, että pienet häiriöt täydessä lyönnissä on paikattavissa konservatiimisemmilla avauksilla ja riskittömillä lähestymisillä. Siis sellaisillakin, joilla ei aina griinille päästä.
Hieno peli joka tapauksessa molemmilta näin ensimmäiseksi, ja varsinkin ensimmäinen kierros antoi vahvasti uskoa mahdollisuuksiin jopa voittaa noissa karkeloissa. Keväällä nähdään mihin suuntaan kehitys herooja vie, ja nouseeko CT:n kautta vielä muita suomalaisia tuohon rinnalle.
Niin.. kisan voittajahan pelasi total -14 ja Par5 väylät -12.
Piti vielä laittaa toi alla oleva linkki tänne. Siinä Routamaa sanoo että moni pelaaja pelaa siten, että yrittää välttää virheitä. Toisin sanoen mielessä silloin varmaan pyörii että mitä ei saa tehdä kun pitäisi miettiä mitä haluaa tehdä?
Tuo mielestäni erittäin hyvä ajatus vie vähän pohjan Partin alkuperäiseltä ajatukselta virheiden välttämiseltä (puolustuksen kautta pelaaminen)?
Mutta varmasti Hogan / Harmon ja muut kuitenkin miettivät sitä kohdetta, eivätkä sitä estettä tms. minne ei saa mennä…?
Lue lisää: Juttu Singhistä
Hyvä keskustelun aihe, jonka ajankohtaisuutta ei tarvitse epäillä. Ovatko kaikki ne, jotka suosittelevat agressiivista ja hyökkäävää peliä todellakin sitä mieltä?
Suomessa on nyt 2 kaveria, jotka omilla ansioillaan ovat saaneet ET:n kortin. Molemmat ovat ammattiurheilijoita, joiden tulisi saada toimeentulonsa vain pelaamalla golfia ( ja pärjäämällä siinä ).
Mielestäni primääritavoite kummallakin tulisi olla pelioikeuden varmistaminen myös ensi kaudelle. Olkoon vaan tylsää pelata kuten Parti neuvoo, mutta minun mielestäni se on ainoa tie kortin turvaamiseksi. Meillä on valitettavia esimerkkejä siitä, kuinka lähdetään henskelit paukkuen suuria voittoja hakemaan ja sitten tuhrataankin cutin kanssa ja pahimmillaan menetetään kortti.
Sekä Tuovinen että Karjalainen ovat sen nuoria kavereita, että heillä täytyy olla malttia hakea rutiinia ja oppia pelaamaan huippuun viritetyillä kentillä. Ei PRO ole se, joka pelaa kotikenttänsä 4 tai 5 alle PARin, Pro on se, jonka kierroskeskiarvo on alle PARin. Silloin alkaa jo menestystä rapista kisoista.
Onnittelut molemmille kavereille ensimmäisestä kisasta! Nyt vain järki matkaan ja pelistrategiaa rakentamaan tuleviin kisoihin. Menestys tulee kun olette valmiit ottamaan sen vastaan.
Tuota.. vielä herättää IHmetystä, mistä täällä tiedetään kaikki se, mitä nuo pelaajat eivät tee.
Taisikin siis olla piruilua kun Tuomas kiitteli Routamaata osittain menestyksestään. Kuinka kovaa henkistä valmennusta ovat olleet Tonin vuodet jenkkilässä.
Kyllä tuon puolen valmennus ja valmistautuminen ovat sentään itsestäänselvyyksiä tämän päivän kilpapelaajille. Kuten myös fysiikasta huolehtiminen.
Oli tossa loppuheinäkuusta tilanne, että pääsin pelaamaan kädin kanssa ja pelliseurakin oli hyvää.
Kenttänä oli HillSide ja tasuri oli 23,0 (ja on edelleen). Etuysillä pääsin pikku ’hurmokseen’ ja lyödessä en ajatellut mitään muuta kuin palloa ja sijaintia, JOHON SEN LYÖNNILLÄNI LAITAN. Muuten kyllä heitettiin läppää IHan tavallisesti. Muutama bogi ja paari (1 tupla?) ja päätyyn toinen birkkuni.
Ysi reiän birkku kuvastaa tuota etuysiä hyvin: olin gpc:n kisoissa lukenut joka väylän kuvauksen (en muista kenen, mutta kiitos niistä) aika huolellisesti ja muistin esim, että sellanen tarkka avaus yksinäisen koivun vasemmalle puolelle. Kakkosta pääsinkin lyömään kivasti, tosin jalat 10 senttiä palloa korkeemmalla, mutta muuten ok – ’Älä vedä pitkäksi; siellä on rotko’. Vedin pehmeän seiskan ns lay uppina, joka jäi viisi metriä kernistä. Katsoin suunnilleen mihin haluan chipin tiputtaa (siinä on sellanen nyppylä kernin etuosassa) ja pallo rullasi siitä about kahteen metriin. Tuuppasin pallon sisään ja HUOMASIN VASTA SEN JÄLKEEN, ETTÄ BIRKKU TULI.
Etuysi 43 lyöntiä eli selkeä personal best (23 pistettä muistaakseni).
Takaysillä mietin koko aika, kuinka paljon tasuri tippuu, jos pelaan näin ja näin. Tuloksena 56 lyöntiä ja 13 pinnaa. V***ttaa vieläkin.
Mulla on eka kesä kolopalloa takana enkä missään tapauksessa lähde vertaamaan itseäni edes fgt:n pelaajiin, mutta haluan tuoda esille ja yhtyä sekä alleviivata jo mainittua ’lyönti-kerrallaan’ -ajattelua, vaikka se onkin niin ikivanha hokema. Ei auta, että osaa toistaa mantraa, pitää osata pelata sen mukaan.
Seuraava (tai miksei joku aikaisemmistakin keskustelijoista) joka väittää, että se-ja-se pelaaja ajattelee kentällä oikein ja se-joku-toinen väärin, voisi myös kertoa, 1) mitä ne ajatukset ovat olleet, 2) mistä kertoja ne on kuullut – lukenut – nähnyt, ja 3) mihin perustuu se kuvitelma, että nimenomaan kisan voittaja on se joka ajatteli ’oikein’.
PS. Pelaajan todellista taitotasoa voi arvioida pudottamalla neljän kierroksen tuloksista pois parhaan ja huonoimman ja katsoa, miten kahden keskimmäisen tulos suhtautuu cut-rajaan.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Suomiporojen taktiset kyvyt