16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Ns. halpapelaaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Ns. halpapelaaminen

Esillä 25 viestiä, 176 - 200 (kaikkiaan 375)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Parti kirjoitti: (9.4.2013 23:55:59)
    ERG:n hommassa on juuri se vaara, että homma vuotaa kun amatöörit eli yksitäiset osakkaat rupeaa vuokraamaan ohi keskitetyn järtestelmän. Varoitin siitä jo aiemmin.

    Sulla on vieläkin pisteet yhdistämättä 🙂
    Ymmärrän jos fixatun ajatusmaailman kaveri että on vaikeaa kääntää mieltään erilaiseen yhtiöjärjestykseen kuin mihin on tottunut.
    Katsele vielä tarkan pisteitä jotka piirsin ja funtsi.

    Nyt alkavat Partin ajatukset pahasti kiertää kehää..

    Toisaalta hän varoittaa keskitetyn järjestelmän toimimattomuudesta, mutta toisaalta hän rohkaisee keskitettyyn järjestelmään ryhtymistä. Samalla hän kuitenkin varmistaa poliittisen selustansa kritisoimalla jo etukäteen molempia vaihtoehtoja olemalla kuitenkin varovaisesti, mutta valikoivasti kummankin järjestelmän kannalla.

    Ihan jees… tuosta kun vielä löytäisi oikean mielipiteen, jonka takana parti voisi seistä, edes hetken..

    No ei. Olen puhunut vapaa-ehtoisuuteen ja järkevästi hinnoitellun vuokrauspalvelun eduista. Kritisoinut olen pakko-keskitettyä ylihinnoiteltua systeemiä. Muutama viesti sitten jopa alleviivasin näiden kahden mallin eroa.
    Samoin pitää ymmärtää että pakkovastike-kenttien vuokraamisen mekaniikka eroaa paljon ERG-tyyppisestä kentästä.

    Luetaan niitä viestejä.

    KL kirjoitti: (9.4.2013 23:53:33)

    Parti kirjoitti: (9.4.2013 23:34:29)
    ERG:n vuokrauspalvelussa on ainakin kaksi merkittävää eroa esittämääsi malliin nähden: tuo vapaaehtoisuus ja hinnoittelu. Vuokraa ei ole määritelty ideologisen ajattelun perusteella täysin poskettomaksi, vaan markkinoiden mukaan ja tarkoituksena oikeasti saada niitä vuokralle.
    Nyt osakkaalle ei hirveää siivua käteen jää, mutta on hyvä että nyt syntyy keskitettyä tietoa menekistä. Toimistolla reagoidaan varmaan nopeasti jos on tilaa hinnakorotuksille.

    Esittämäsi keskitetty vuokraus / ylihinnoittelu olisi kyllä täysi itsemurha vuokraavalle osakkaalle.

    Tässä tuntuvat asiat menevän aika lailla ristiin.

    Ylihinnoittelu on paha juttu aina ja kaikkialla eikä siihen ole kukaan pyrkinytkään. Sen sijaan keskitetty vuokraussysteemi näyttää ainakin oman kuvauksesi perusteella toimivan Rinkussa, jopa siten että

    Parti kirjoitti: (9.4.2013 23:34:29)
    Toimistolla reagoidaan varmaan nopeasti jos on tilaa hinnakorotuksille.

    Eikö tuo oma kuvauksesi tarkoita sitä, että toimistolla reagoidaan markkinoiden muutoksiin?

    Hei Parti ja KL, rohkenen olla edelleen eri mieltä siitä, mitä vuokrapelioikeuden tulisi maksaa. Ei ole todellakaan väärin, että 15min helsingin keskustasta pelataan yksityisklubilla (erg) koko kausi rajoituksetta 1200 eurolla (en nyt lähtisi rahoitusvastikkeita ottamaan mukaan). Kun pelasin maailmalla vuosijäsenenä, on lähikentän 18r. vuosimaksu n.2000 e ja lähimmät 36r kentät maksoivat vuosijäseneltä 3000-4000 euroa. Ja eivät ollee mitään perhejäsenyyksiä eli vaimolta sama maksu. Oiskohan lapsilta ollut sitten -50% tms. Eli yksinkertaisesti maksut ovat suomessa liian alhaisella tasolla.

    Mekanismihan menee niin, että erg nostaa nyt ensimmäisenä vuokrat oikealle tasolle. No siellä jotka ovat tottuneet pelaamaan, miettivät nyt että mitä tehdä. alkavat ehkä kysellä sitten lähikentiltä ( mitä ne ovat; master sarfvik, peuramaa jne) oikeuksia. kysyntä kasvaa ja hinnat nousee. no nämä kentät tekevät saman liikkeen niin vaihtoehdot olivatkin sitten siinä, ja pelaaja tyytyy maksamaan asetetun taksan. hyvin yksinkertainen malli. Sijainti on kaikkien em kenttien ja parin muunkin valtti, kyllä helsinfistä ja espoosta löytyy se porukka joka on valmis maksamaan.

    pitää suhteuttaa maksut siihen mitä saa!

    TKJ

    Ei tuo vuokrausongelma todellakaan häviä Ulkomailla nimimerkin opeilla! Siinä unohtuu kokonaan kysyntä! Syy siihen, että jollain kentillä vuokrataan osakkeita alle vastikkeen on se, ettei kysyntää ole riittävästi suhteessa tarjontaan (osakkeiden määrään). Tilanteeseen voi vaikuttaa muutkin syyt, kuten esimerkiksi ’ylisuuri vastike’ esim liian suurien investointien vuoksi, jonka seurauksena vastike nousee liian suureksi, että löytyisi riittävästi pelaajia, jotka ovat valmiita maksamaan niin paljoa pelaamisesta.

    Keskitetty vuokraus ei myöskään toimi patenttiratkaisuna siten, että ’vain päätetään, ettei vuokrata alle vastikkeen’. Silloin monelta osakkeenomistajalta jää kokonaan vuokratulo saamatta, ja vastike pitää silti maksaa, ja tällöin tappiota tulee koko vastikkeen verran. Jos ei itse pelaa osakkeella, on parempi vuokrata se edes jollain hinnalla.

    Ja jos kaikille osakkeille ei ole löytynyt vuokralaisia edes nykyisessä tilanteessa, niin miten ihmeessä niille löytyisi silloin, kun hintoja nostetaan merkittvästi! Kokonaan keskitetyn vuokrauksen ja hintasäännöstellyn vuokrauksen hyötyjiä olisivat vain ne omistajat, joiden osake nyt sattuisi menemään vuokralle, ja iso osa muita omistajia tekisi isomman tappion kuin nykytilanteessa.

    Minä luotan siihen, että vuokramarkkinan hinta on oikein jo nyt, suhteessa kysyntään ja tarjontaa. Yksittäisiä hinnoitteluvirheitä voi olla yksilötasolla, mutta kokonaisuutena ei ole. Ongelma on palaa myös osakkeen vuokrauksessa siihen ydinongelmaan, jossa osakkeita on liikaa suhteessa pelaajiin (=kysyntään)!

    Kyllä nämä ulkomailla nimimerkin toimintatapamallit ovat niin 70 – lukua, että hirvittää. Ei niillä ihan oikeasti ole mitään realismia 2010- luvun Suomessa.

    Haade kirjoitti: (10.4.2013 9:24:18)

    Voi voi, kyllä nyt unohtuu (tahallaan tai tahtomatta) perusasiat. Osakkeita ja pelioikeuksia on ihan oikeia määrä. Pitää vain lopettaa muuta tavat pelata (kerrataan vielä että on mahdollisuus maksaa pyydetty gf yhtiön toimistoon).

    Tuo täysin kestämätön ajattelumalli, että jatketaan vain näin kaikkin on hyvin. Hyvä että saa vuokrauksesta edes jotain että koko vastike ei mene tappikoksi. Ymmärrätkö itsekään, kuinka kaukana mistään järkevyydestä tuo on. Isot ongelmat vaatisivat isoja korjaustoimia. Maksathan kohonneen sähkölaskunkin kun fortumin ilmoittaa hinnan korotuksesta. Helsingin ympäristössä on pari-kolmekymmentä kenttää (jonkun järkevän matkan päässä). Ei se ole kuin 20k pelioikeutta. Kyllä ne kaupaksi menee, huomattavasti nykyistä korkeammalla hinnalla, kun muut reitit pelata tukitaan. näin se vaan on.

    Nimimerkki Ulkomaille lienee joku trolli, joka vaan haluaa provosoida. Hänen esityksillään pienennetään kysyntää entisestään, joka väistämättä johtaa hintojen entistäkin suurempaan laskuun. Hintasäännöstely, joka sinänsä lienee jo laitonta, kuuluu menneisyyteen ja sosialismiin. Olen samaa mieltä Partin ja Haaden kanssa, että ainoa tapa saada hinnat nousuun (jos niitä nyt tarvitsee nostaa) on kysynnän lisääminen. Näin ei varmuudella tapahdu nimimerkin Ulkomaille malleilla.

    andyjack kirjoitti: (10.4.2013 9:48:25)

    Selittäkää nyt se, arvon tietäjät, miten pelioikeuksien kysyntä saadaan kasvuun kun joka puolelta toitotetaan muita halvempia pelimahdollisuuksia. Näillä muilla ei kateta kustannuksia, ja osakkaat maksavat. homma ei vaan näin voi jatkua, sen myöntänevät kaikki.

    andyjack kirjoitti: (10.4.2013 9:48:25)
    Nimimerkki Ulkomaille lienee joku trolli, joka vaan haluaa provosoida. Hänen esityksillään pienennetään kysyntää entisestään, joka väistämättä johtaa hintojen entistäkin suurempaan laskuun. Hintasäännöstely, joka sinänsä lienee jo laitonta, kuuluu menneisyyteen ja sosialismiin. Olen samaa mieltä Partin ja Haaden kanssa, että ainoa tapa saada hinnat nousuun (jos niitä nyt tarvitsee nostaa) on kysynnän lisääminen. Näin ei varmuudella tapahdu nimimerkin Ulkomaille malleilla.

    Haluan myös lisätä sen, että en ole kenenkään muun nähnyt täällä esittävän mitään konkreettista toimintamallia ja hintoja, jolla homma saadaan hallintaan. Esitän toimimia ratkaisuita, ja halpapelaajat koittavat ne tyrmätä.

    TKJ

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 9:36:49)

    Haade kirjoitti: (10.4.2013 9:24:18)
    Ei tuo vuokrausongelma todellakaan häviä Ulkomailla nimimerkin opeilla! Siinä unohtuu kokonaan kysyntä! Syy siihen, että jollain kentillä vuokrataan osakkeita alle vastikkeen on se, ettei kysyntää ole riittävästi suhteessa tarjontaan (osakkeiden määrään). Tilanteeseen voi vaikuttaa muutkin syyt, kuten esimerkiksi ’ylisuuri vastike’ esim liian suurien investointien vuoksi, jonka seurauksena vastike nousee liian suureksi, että löytyisi riittävästi pelaajia, jotka ovat valmiita maksamaan niin paljoa pelaamisesta.

    Keskitetty vuokraus ei myöskään toimi patenttiratkaisuna siten, että ’vain päätetään, ettei vuokrata alle vastikkeen’. Silloin monelta osakkeenomistajalta jää kokonaan vuokratulo saamatta, ja vastike pitää silti maksaa, ja tällöin tappiota tulee koko vastikkeen verran. Jos ei itse pelaa osakkeella, on parempi vuokrata se edes jollain hinnalla.

    Ja jos kaikille osakkeille ei ole löytynyt vuokralaisia edes nykyisessä tilanteessa, niin miten ihmeessä niille löytyisi silloin, kun hintoja nostetaan merkittvästi! Kokonaan keskitetyn vuokrauksen ja hintasäännöstellyn vuokrauksen hyötyjiä olisivat vain ne omistajat, joiden osake nyt sattuisi menemään vuokralle, ja iso osa muita omistajia tekisi isomman tappion kuin nykytilanteessa.

    Minä luotan siihen, että vuokramarkkinan hinta on oikein jo nyt, suhteessa kysyntään ja tarjontaa. Yksittäisiä hinnoitteluvirheitä voi olla yksilötasolla, mutta kokonaisuutena ei ole. Ongelma on palaa myös osakkeen vuokrauksessa siihen ydinongelmaan, jossa osakkeita on liikaa suhteessa pelaajiin (=kysyntään)!

    Kyllä nämä ulkomailla nimimerkin toimintatapamallit ovat niin 70 – lukua, että hirvittää. Ei niillä ihan oikeasti ole mitään realismia 2010- luvun Suomessa.

    Voi voi, kyllä nyt unohtuu (tahallaan tai tahtomatta) perusasiat. Osakkeita ja pelioikeuksia on ihan oikeia määrä. Pitää vain lopettaa muuta tavat pelata (kerrataan vielä että on mahdollisuus maksaa pyydetty gf yhtiön toimistoon).

    Tuo täysin kestämätön ajattelumalli, että jatketaan vain näin kaikkin on hyvin. Hyvä että saa vuokrauksesta edes jotain että koko vastike ei mene tappikoksi. Ymmärrätkö itsekään, kuinka kaukana mistään järkevyydestä tuo on. Isot ongelmat vaatisivat isoja korjaustoimia. Maksathan kohonneen sähkölaskunkin kun fortumin ilmoittaa hinnan korotuksesta. Helsingin ympäristössä on pari-kolmekymmentä kenttää (jonkun järkevän matkan päässä). Ei se ole kuin 20k pelioikeutta. Kyllä ne kaupaksi menee, huomattavasti nykyistä korkeammalla hinnalla, kun muut reitit pelata tukitaan. näin se vaan on.

    Valitettavasti käytäntö ei tue näkemystäsi ollenkaan! Lisäksi esimerkkisi sähkölaskusta on naurettava! Sähkö on välttämättömyys, ja siinä hjntajousto on jotain aivan muuta, kuin golffissa, joka on vain yksi harrastus muiden joukossa. Golffista voin luopua ihan hyvin jos sen hinta nousee liikaa, sähköstä en (nykytiedon mukaan).

    Ja en minä sitä ole sanonut, että sellainen tilanne on terve, jossa vuokra on alle vastikkeen. Se nimenomaan ei ole terve! Mutta tuo ongelma ei poistu sillä, että kaikki osakkeenomistajat ’vain päättävät’ nostaa vuokrahinnan vähintään vastikkeen tasolle, sillä silloin jää osakkeita osalle omistajille käsiin,aivan 100-varmasti!

    Mitä niiden osakkeenomistajien kannattaa tehdä, joiden osake uhkaa jäädä käteen? No tietenkin vuokrata osake edes jollain hintaa. Edelleen toistan, että miten ihmeessä vuokrauksen määrää nostaa nykyisestä se, että osakkeenomistajat vain päättävät nostaa vuokraa vähintään vastikkeen tasolle? Jos edes nykyisin kaikki vuokraosakkeet eivät mene kaupaksi (vaikka hinta on alle vastikkeen), niin miten ihmeessä ne menisivät korkeammalla hinnalla? Ja mitä sinusta niiden osakkeenomistajien tulisi tehdä, joiden osake ei meinaa mennä vuokralle vastikkeen hinnalla? Pitäisikö niiden ihan vaan solidaarisuutta muita kohtaan ottaa turskaa koko vastikkeen verran? Eikai kukaan niin tyhmä ole? Nykyinen tilanne vuokramarkkinalla on seurausta asioista, ja nykyiset osakkeenomistajat toimivat enemmistönä täysin rationaalisti, kun yrittävät minimoida tappiot vuokraamalla alle vastikkeen tietyissä tilanteissa.

    Eli nyt eletään siinä tilanteessa, jossa monet tahot kituuttavat ylikapasiteetin mukanaan tuomien monien ongelmien kanssa osakkeenomistajien näkökulmasta. Osakkeiden takaisinostot ja mitätöinnit ja muut vielä radikaalimmat toimet, kuten alasajat ovat selvästi liian kivuliaita vielä. Mutta tilanteen purkaminen TULEE MAKSAMAAN RAHAA nykyisille osakkeenomistajille! Se on minusta aivan selvää, ja heille se itseasiassa kuuluukin. Omistamiseen liittyy riski (molempiin suuntiin).

    Tämä palaa samaan perusongelmaan, jossa kenttäkapasiteettia JA OSAKKEITA on liikaa suhteessa kysyntään, ja tämä ylikapasiteetti pitää purkaa jollain tavalla. Ja se oikea ja kestävä tapa ei ole lisätä sääntelyä ja nostaa hintoja pelkästään, sillä tämä vaan vähentää todellista aitoa kysyntää.

    Toki muutamilla kentillä on mahdollisuus kulkea exsklusiivista polkua, ja tarjota ns. premiumia korkealla hinnalla. Mutta Suomessa tähän on mahdolliuus vain muutamilla kentillä. Loput joutuvat ratkaisemaan ongelmansa aivan muila keinoilla, kuin kentän sulkemisilla ja/tai korkeilla maksuilla.

    Minä lopetan tällä erää, olen perusteluni moneen kertaan jo sanonut, eikä mitään uutta ole enää sanottavana. Käytäntö tulee osoittamaan, ettei nimimerkin Ulkomailla opit tule todellakaan tätä ongelmaa poistamaan.

    Haade kirjoitti: (10.4.2013 10:04:12)

    Eli nyt eletään siinä tilanteessa, jossa monet tahot kituuttavat ylikapasiteetin mukanaan tuomien monien ongelmien kanssa osakkeenomistajien näkökulmasta. Osakkeiden takaisinostot ja mitätöinnit ja muut vielä radikaalimmat toimet, kuten alasajat ovat selvästi liian kivuliaita vielä. Mutta tilanteen purkaminen TULEE MAKSAMAAN RAHAA nykyisille osakkeenomistajille! Se on minusta aivan selvää, ja heille se itseasiassa kuuluukin. Omistamiseen liittyy riski (molempiin suuntiin).

    Tämä palaa samaan perusongelmaan, jossa kenttäkapasiteettia JA OSAKKEITA on liikaa suhteessa kysyntään, ja tämä ylikapasiteetti pitää purkaa jollain tavalla. Ja se oikea ja kestävä tapa ei ole lisätä sääntelyä ja nostaa hintoja pelkästään, sillä tämä vaan vähentää todellista aitoa kysyntää.

    Parempi kerta rytinä kuin jatkuva kitinä. Turha nykymallilla jatkaa vuodesta toiseen, jossa osakkaat ovat maksumiehenä. kunnon keinot käyttöön ja sitten nähdään miten markkina asettuu. joku menee nurin jollain rupeaa menemään tosi hyvin. ja edelleen toistan: pk seudulla suht lähellä helsinkiä ei ole liikaa osakkeita, on liikaa muita pelimahdolisuuksia

    Mikähän on syynä, että meidän kenttä on nykyään jo aika täynnä? Enempää pelaajia ei oikein enää mahdu.
    Pelioikeuden saa silti samalla hinnalla kuin muutama vuosi sitten jolloin pelaajia oli puolta vähemmän…

    ristiveto kirjoitti: (10.4.2013 10:46:49)

    Niinpä! tätä olisi hieman hyvä pohtia… ettei jäljet johtaisi jalostustehtaisiin…..

    Rinkkukin on tupaten täynnä, kysyntää varmuudella enemmän kuin tarjontaa. Silti myydään pelioikeuksia käytännössä vastikkeen hinnalla. Se on hullua ja sitä ei halpapuolustajat voi myöntää.

    koska haluavat nauttia halvasta pelistä toisen maksamana.

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 10:50:43)

    Kesäkkuukausina Rinkussa pelattiin lähes 6500 kierrosta kuukaudessa ja koko kautena yli 32500 kierrosta.
    Eräs jalostustehdas peluutti yhdellä pelioikeudella 5 kertaa enemmän kuin keskiverto pelioikeutettu.
    Kun Rinkku alkaa periä kaikilta lätkämaksua monet ottavat Rinkun omakseen ja hankkivat sieltä oman pelioikeuden ,nyt noita lokkeja on yli 500.

    otso kirjoitti: (10.4.2013 12:14:54)

    Järkyttäviä lukemia! nyt kunnon lätkämaksu kehiin, sanoisin että noin 30-40 euroa olisi hyvä. Sitten gf hinta 100 euroa, niin rupeaa osake ja pelioikeus kiinnostamaan. Kyllä on jalostajilla ollut kissanpäivät! sen aika alkaa kohta olla ohi kun ruuhkiin on herätty, ja siihen, että miksi ihmeessä osakkaat kustantavat muiden pelit.

    Voisitko Ulkomaille paljastaa, millä kentillä eniten pelaat, jotta tietäisin etten vain vahingossa tule niille häiritsemään, koskaan.

    Haluaisin välttää sitä, että tulee molemmin puolin paha mieli, jos cädäri laittaa meidät vahingossa samaan lähtöön (vaikka olet varmaan ohjeistanutkin että ei lokkeja Sinuna kanssasi, mutta joskus voi tulla vahinko jos on ruuhkaa)

    Satunnainen lenkkeilijä kirjoitti: (10.4.2013 13:58:59)

    Minä voin kyllä pelata kaikkien kanssa, ei siinä mitään. Pelini kyllä pääosin keskittyvät niille kentille, jossa jalostajilla ei ole jalansijaa.

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 14:04:57)

    OK, eli pysyn siis turvallisilla kentillä, kuten alla mainituilla, joilla Supergolf toimii.
    Oletan myös että työnantajani golfkerho lasketaan lokkiporukaksi, joten niitäkin kenttiä voin käyttää turvallisin mielin, tosin pikaisella vilkaisulla ne taitavat sisältyö tuohon listaan.

    Alastaro Golf
    Annilan Golfkeskus
    Archipelagia Golf Club
    Bjärkas Golf
    Botnia Golf
    Eckerö Golf
    Eke Golf
    Espoo Ringside Golf
    Golf Pirkkala
    Gumböle Golf
    Hartola Golf
    Hattula Golf
    Hill Side Golf
    Hill Side Golf – Valley Course
    Hirvihaaran Golf
    Iitti Golf
    Ikaalisten Golf
    Imatran Golf
    Kalajoki Golf
    Kankaisten Golfpuisto
    Kartanogolf
    Kokkolan Golf
    KoskiGolf
    Kotojärvi Golf
    Kultaranta Golf
    Kuortane Golf
    Kymen Golf
    Lakeside Golf
    Levi Golf
    Loimijoki Golf
    Meri-Teijo Golf
    Nevas Golf
    Nurmijärven Golfkeskus
    Paltamo Golf
    Peltola Golf
    Porin Golfkerho
    Porvoo Golf
    PuulaGolf
    Raahentienoon Golf
    Rauma Golf
    Revontuli Golf
    Ruukkigolf
    Suur-Helsingin Golf – Lakisto
    Suur-Helsingin Golf – Luukki
    Tammer-Golf
    Tarinagolf
    Tawast Golf
    Tuusulan Golfklubi
    Uudenkaupungin Golfklubi
    Vaasan Golf
    Vierumäki Golf – Classic
    Vierumäki Golf – Coach
    Vierumäki Golf – Cooke
    Viipurin Golf
    Viipurin Golf: Kahilanniemi
    Virvik Golf
    Wiurila Golf

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 9:36:49)
    Maksathan kohonneen sähkölaskunkin kun fortumin ilmoittaa hinnan korotuksesta. Helsingin ympäristössä on pari-kolmekymmentä kenttää (jonkun järkevän matkan päässä). Ei se ole kuin 20k pelioikeutta. Kyllä ne kaupaksi menee, huomattavasti nykyistä korkeammalla hinnalla, kun muut reitit pelata tukitaan. näin se vaan on.

    Trolli jo vuodesta 2000… tai oikeastaan ajalta kekkonen ja brezhnev. Yllä oleva ajatusten kulku sotii vastain kaikkia markkinatalouden hinnanmuodostumisteorioita vastaan. Tai anteeksi teoriassa on on olemassa Giffenin hyödyke ja Veblenin hyödyke. Kumpaako näistä sinulle golf edustaa? Molemissa ajatushan on se, että hinnan noustessa myös kysyntä nousee.

    Esityksesi keskitetyistä vuokrausjärjestelmistä ja Fortumin tapaan tehdyistä yksipuolisista hinnankorotuksista ovat enemmänkin perustuneet neuvostojärjestelmään kuin kapitalistiseen markkinateoriaan.

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 10:50:43)
    Niinpä! tätä olisi hieman hyvä pohtia… ettei jäljet johtaisi jalostustehtaisiin…..

    Rinkkukin on tupaten täynnä, kysyntää varmuudella enemmän kuin tarjontaa. Silti myydään pelioikeuksia käytännössä vastikkeen hinnalla. Se on hullua ja sitä ei halpapuolustajat voi myöntää.

    koska haluavat nauttia halvasta pelistä toisen maksamana.

    Jossain aiemmin laskelmin todistelin, että ’jalostustehtaiden’ osuus kapasiteetin käytöstä on noin yhden prosentin luokkaa. Tosi järkkyyy!!!

    Poodri Hoo kirjoitti: (10.4.2013 14:21:49)

    Joo ja kun katsoin uudestaan tuon Supergolfin listan, eihän siinä edes ole kuin muutama kenttä pääkaupunkiseudulta. Ja taisivat kertoa Golf Digestin haastattelussa, että viime vuonna myivät noin 40.000 kierrosta (kuinkahan suuri osa pk-seudulla, olisiko 10 tai 20 tuhatta?) ja että lähes puolella jotka heiltä palveluja ostavat, on sitä paitsi itsellään pelioikeus jollain kentällä. Eli Supergolfin vaikutus on kokonaisuudessan aivan hyttysen pieru keskellä Saharaa.

    Mutta tää on just tätä, että yhteinen vihollinen kun haetaan, saadaan sisäpoliittiset ongelmat lakaistua maton alle.

    Poodri Hoo kirjoitti: (10.4.2013 14:21:49)

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 10:50:43)
    Niinpä! tätä olisi hieman hyvä pohtia… ettei jäljet johtaisi jalostustehtaisiin…..

    Rinkkukin on tupaten täynnä, kysyntää varmuudella enemmän kuin tarjontaa. Silti myydään pelioikeuksia käytännössä vastikkeen hinnalla. Se on hullua ja sitä ei halpapuolustajat voi myöntää.

    koska haluavat nauttia halvasta pelistä toisen maksamana.

    Jossain aiemmin laskelmin todistelin, että ’jalostustehtaiden’ osuus kapasiteetin käytöstä on noin yhden prosentin luokkaa. Tosi järkkyyy!!!

    Kun olet asioihin niin hyvin perehtynyt, niin avaatko vielä loput 99 prosenttia:

    Eli jalostajat = 1%
    omalla osakkeella pelaavat = x %
    vuokratulla osakkeella = x %
    pelkällä gf maksulla = x %
    pelioikeutetun vieras = x %
    muut menetelmät = x %

    Poodri Hoo kirjoitti: (10.4.2013 14:19:00)

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 9:36:49)
    Maksathan kohonneen sähkölaskunkin kun fortumin ilmoittaa hinnan korotuksesta. Helsingin ympäristössä on pari-kolmekymmentä kenttää (jonkun järkevän matkan päässä). Ei se ole kuin 20k pelioikeutta. Kyllä ne kaupaksi menee, huomattavasti nykyistä korkeammalla hinnalla, kun muut reitit pelata tukitaan. näin se vaan on.

    Trolli jo vuodesta 2000… tai oikeastaan ajalta kekkonen ja brezhnev. Yllä oleva ajatusten kulku sotii vastain kaikkia markkinatalouden hinnanmuodostumisteorioita vastaan. Tai anteeksi teoriassa on on olemassa Giffenin hyödyke ja Veblenin hyödyke. Kumpaako näistä sinulle golf edustaa? Molemissa ajatushan on se, että hinnan noustessa myös kysyntä nousee.

    Esityksesi keskitetyistä vuokrausjärjestelmistä ja Fortumin tapaan tehdyistä yksipuolisista hinnankorotuksista ovat enemmänkin perustuneet neuvostojärjestelmään kuin kapitalistiseen markkinateoriaan.

    Palsta on nyt vapaa sinun ratkaisujasi varten. Et osaa näköjään muuta kuin arvostella.

    Esitä nyt oma mallisi, millä nykyinen tilanne loppuu, eli että osakas maksaa monin paikoin kohtuuttoman paljon muihin verrattuna. Vai onko tilanne nyt hyvä ja tämmöisenä saa pysyä? Pyytäisin ihan asiallista vastausta, kiitos.

    Kun katsoo Porvoo-Hyvinkää-Hanko -tien sisäpuolella olevia kenttiä, seuraavat ovat Supergolfin ’uhreja’:

    Espoo Ringside Golf
    Gumböle Golf
    Kotojärvi Golf
    Nevas Golf
    Suur-Helsingin Golf – Lakisto
    Suur-Helsingin Golf – Luukki
    Tuusulan Golfklubi

    Näilläkö nyt sitten suurimmat ongelmat ovat, ja muilla kaikki OK kun ovat saaneet pidettyä lokit poissa?
    `
    No mutta hyvä tietää jos pääkaupunkiseudulle eksyn, Rinkku siis lokkiystävällinen, en olekaan käynyt vuosiin. Onko 15. vielä samanlainen, vai olisiko sitä vähän helpotettu?…

    EFC

    ristiveto kirjoitti: (10.4.2013 10:46:49)
    Mikähän on syynä, että meidän kenttä on nykyään jo aika täynnä? Enempää pelaajia ei oikein enää mahdu.
    Pelioikeuden saa silti samalla hinnalla kuin muutama vuosi sitten jolloin pelaajia oli puolta vähemmän…

    Aivan! Toivottavasti supergolfin poistuminen auttaa edes hieman.

    Kiitos listasta. Käytännösä näyttää siltä, että rinkkua lukuun ottamatta kaikkien listalla olevien kenttien osakkeita saa ilmaiseksi. Osassa saa ehkä jopa riihikuivaa ’kaupan päälle’. Rinkun osake on tippunut 2000 – luvun alun n.10ke hinnoista muutamaan tonniin. sillä on tietty arvo aina, hyvät alueet lähellä helsinkiä.

    Mistä sitten tämä johtuu, varmaan monia syitä, mutta lienee silläkin jotain merkitystä osakkeen hinnan kehitykseen, että ko kentille pääsee mitättömällä maksulla pelaamaan.

Esillä 25 viestiä, 176 - 200 (kaikkiaan 375)
Vastaa aiheeseen: Ns. halpapelaaminen