26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kentänhoitoasiaa

Etusivu Foorumit Yleistä Kentänhoitoasiaa

Esillä 25 viestiä, 376 - 400 (kaikkiaan 463)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Talmassa pääklubinrange(lyöntialue) noin 40x80m ja par3 kentällä 30x80m, nämä siis google mapista mittanauhaa käyttäen.

    Tarkistamme tuon keväällä ihan paikan päällä. Parkolkin osalta tuo 30 metriä syvyyttä tuntuu aika lailla suurelta, mutta eipä noita metrejä ole tullut juurikaan mietittyä paikan päällä. Aika etäällä kuitenkin ollaan siitä omasta ensiarviostani puolesta hehtaarista 😀

    Kytäjän harjoitusalue kokonaisuutena 12 hehtaaria. Ruoholta lyödään. TIlaa on hyvin, mutta osa lyöntialueesta on yleensä ”toipumustilassa”, joten vain puolet lyöntialueesta käytössä. Lyöntialueita on tosin rangen molemmissa päissä, mikä lisää hyvin kapasiteettia.

    Nämä Suomen ruohoranget ovat kunnoltaan vain vain kovin vaihtelevia. Valitettavan usein niitä hoidetaan välinpitämättömästi, yleisin virhe on että ei ole leikattu moneen päivään. Se on sitten kuin raffista löisi. Ei se nyt harjoittelun tai lämmittelyn kannalta ole mikään hyvä asia. Toinen haaste on alustan tasaisuus, melko kaltevia tai kuoppaisia usein ovat.

    Matolta lyöminen on toistettavuuden kannalta paljon parempi ja paineosuman saa helpommin. Lyönnin siirtäminen kentälle ei ole mikään iso asia, puoli kierrosta keväällä.

    Kovempi se matto toki on, siksi lyöntimaton alla pitäisi olla vaimennusmatto asennettuna. Menkää Paloheinään opintomatkalle, siellä se on toteutettu hyvin.

    En ulkoa muista kovinkaan monen kentän nurmirangea, luulen että pelaajilla on parempi käsitys asiasta myös niiden laadun suhteen.

    Nopeasti vilkaisin google mapsista Talin nurmilyöntialueen koon, 90×30 metriä. Vanajanlinnassa näyttää olevan nurmilyöntialue kuin Inarinjärvi, syvä niinkuin pitkäkin. Talmassa, Kymen Golfissa, Lakesidessa ja Riverissä taitaa olla nurmialueet käytössä.

    Alle 40 metrin syvyys on haastava. 30 metriselläkin täytyy olla taivaankappaleet oikeassa asennossa, jos keväästä syksyyn halutaan käyttää ilman katkoksia. 20-metrisetä ei voida käyttää jatkuvasti, ja niillä on sitten sitä luvatonta käyttöä sen verran että järkevä kunnossapito voidaan unohtaa.

    Joku kysyi joskus kenttämestarin pääasiallista tehtävää ja mielestäni mestari joutuu eniten päättämään siitä, mitä EI tehdä. Valitettavan usein tuo päätös kohdistuu juuri nurmilyöntialueeseen.

    Paras nurmirange on Kytäjällä, harmi vain, että on niin kaukana kummankin kentän ykkösteeltä. Ja tilaa on, aina mahtuu hyvillä turvaväleillä lyömään.

    Myös Vanajanalinnan range on hyvä, joskin kapea. Pääkaupunkiseudun kentistä parhaassa kunnossa oleva nurmirange oli viime kesänä Sarfvikissa, jossa on myös muihin rangeihin verrattuna aivan erinomaiset pallot. Sarfvik on vain pelioikeutetuille, jotka maksavat sen parin tonnin vastikkeessaan, käyttivät rangea tai eivät, sekä saman päivän green fee-pelaajille, kuuluu green feen hintaan.

    Talin range on normaalisti myös hyvä, viime kesän osalta ei minulla ole kokemusta, koska en kertaakaan siellä pelannut. Pickalassa oli pari vuotta sitten hyvä ruohorange, mutta onko se nyt vaihdettu keinoruohoon? Ei tullut viime kesänä Pickalaa pelattua.

    Mielestäni kesällä kuuluu harjoitella ruoholta, vaikka olisi kentän hoidollisesti vaativampaa. Me pelaajathan se maksetaan ja jos harjoitteluun aikaa käyttää, miksi tehdä se muuten kuin parhaalla mahdollisella tavalla.

    Paras nurmirange on Kytäjällä, harmi vain, että on niin kaukana kummankin kentän ykkösteeltä. Ja tilaa on, aina mahtuu hyvillä turvaväleillä lyömään.

    On tosiaan kaukana ykköstiiltä, mutta tilaa kyllä löytyy. Mutta kunto ei ollut mielestäni viime vuonna mitenkään erityisen hyvä muutaman käynnin perusteella. Aika vähäistä oli ruoho narujen välissä. En muista olisiko ollut parempaa tarjolla syvyyssuunnassa. Talissakin on usein kyllä aika kuluneessa kunnossa.

    Linna Golfissa on sen sijaan aina range ollut priimakunnossa.

    Mielestäni kesällä kuuluu harjoitella ruoholta, vaikka olisi kentän hoidollisesti vaativampaa. Me pelaajathan se maksetaan ja jos harjoitteluun aikaa käyttää, miksi tehdä se muuten kuin parhaalla mahdollisella tavalla.

    Olen täsmälleen samaa mieltä.

    Joku kysyi joskus kenttämestarin pääasiallista tehtävää ja mielestäni mestari joutuu eniten päättämään siitä, mitä EI tehdä. Valitettavan usein tuo päätös kohdistuu juuri nurmilyöntialueeseen.

    Hienoa että meillä on ammattilainen joka vahvistaa saman huomion jonka olen pelaajana tehnyt. Kentän hoito vie paljon aikaa ja sieltähän se palaute tulee, eli ihan ymmärrettävää priorisointia.

    Linna Golfissa on sen sijaan aina range ollut priimakunnossa.

    Samaa mieltä, hyvässä kunnossa on. Heillä on myös riittävä budjetti ruohorangen ylläpitoon.

    Kalafornian range on noin 150×20, tai oikeastaan enemmänkin kun kaareva on, mutta käytössä oleva lyöntialue on aina vain vajaan puolikkaan leveydestä. ”Efektiivinen” alue siis lienee jotakin 60×50 luokkaa. Kyllä sieltäkin silti aika perusteellisesti jyrsittyjä paikkoja kesän mittaan vastaan tulee, mutta noin suurin piirtein ihan toimiva range minusta.

    KL1

    150×20 on yhtä paljon kuin 60×50, eli 3000. Menivätkö nuo Kalafornian luvut nyt ihan halutulla tavalla?

    150×20 on yhtä paljon kuin 60×50, eli 3000. Menivätkö nuo Kalafornian luvut nyt ihan halutulla tavalla?

    No meni, mutta huonosti ilmaistuna. Tarkoitin ehkä lähinnä sitä, että leveyden ja syvyyden sijaan oikeastaan se ratkaisee, kuinka iso siivu alueesta kerrallaan on käytössä. Eli jos meillä nyt on vaikka se 50-60 metrin kaistale kerrallaan, niin se on vajaa 10% koko pinta-alasta, eli käytännössä sama asia kuin 60m leveän ja 50m syvän alueen käyttö.

    Mielenkiinnosta katsoin Google Erthistä Kalaforinian rangea vuodelta 2019. Tilaa on ruohorangella yli 150 m pituutta ja syvyyttä 20 m. Mutta koko alue ”kynnetty” lyöntijälkiä täynnä, täysin hoitamatta! Sinällään hyvä harjoittelualue, on katospaikkoja, mattoja ym.

    KL1

    Eli jos meillä nyt on vaikka se 50-60 metrin kaistale kerrallaan, niin se on vajaa 10% koko pinta-alasta, eli käytännössä sama asia kuin 60m leveän ja 50m syvän alueen käyttö.

    Pitää varmaankin tehdä ensi kesänä pieni länsirannikon reissu ja käydä ihan itse katsomassa kuinka halvatun iso tuo range onkaan 😀

    Säästä polttoainetta, ja katso tuolta Google Erthistä jos sinulla se sattuu olemaan.

    KL1

    Säästä polttoainetta, ja katso tuolta Google Erthistä jos sinulla se sattuu olemaan.

    Nythän sinä et lainkaan ymmärtänyt. Tuohan on loistava (teko)syy pakata eukko ja kamat autoon ja ajaa Poriin!! Kalaforniaa en ole koskaan pelannut eikä ole eukkokaan. Ei varmasti tartte paljon suostutella.

    Nythän sinä et lainkaan ymmärtänyt. Tuohan on loistava (teko)syy pakata eukko ja kamat autoon ja ajaa Poriin!! Kalaforniaa en ole koskaan pelannut eikä ole eukkokaan. Ei varmasti tartte paljon suostutella.

    Tiedä kannattaako. Täällä on vain peltokenttä täynnä tuulta ja vesiesteitä, 3000m2 range josta vajaa 10% kerrallaan lyöntialueena ja itseään toistuvan epäselvästi ilmaisevia porilaisia…

    Varoitettu ainakin on, mut jos ei ny vaa me jakeluu ni tervetulloo sit vaa.

    KL1

    @Jiiär: Kuule, oon käyny Yyterissäki, ja eukko kans! Tuo ei pelota 😀

    Ruohorange se on oltava mistä palloa lyödään. Matolta lyödessä saat paikat rikki helposti. En kyllä pelaisi sellaisella kentällä vakituisesti missä ei ruohoa rangella.

    Ruohorange se on oltava mistä palloa lyödään. Matolta lyödessä saat paikat rikki helposti. En kyllä pelaisi sellaisella kentällä vakituisesti missä ei ruohoa rangella.

    Kertoo 6 viestin ”ihmemies”.:) Joko lyöt väärällä tekniikalla tai laji on sinulle ihan väärä jos saat matolta lyötäessä ”paikat rikki”. Tai sitten trollasit.

    Veikkaan viimeksi mainittua.

    Itse tiedän että minulla on väärätekniikka, eihän se korjaannu jos ei harjoittele. Minulle on aika se ja sama mistä lyön ne 10 palloa ennen kierrosta, mutta jos lyön sen 100+ palloa, niin nämä hexagonin malliset kovat lyöntimatot on painajainen ainakin minulle, muutaman kerran kun lyö liian paksun osuman niin kyllä se käsissä tuntuu ja sitten alkaa varoa sitä ja varmaan jokainen tietää mitä siitä seuraa. Onneksi nykyään näyttäisi monet ranget panostaneen parempiin lyöntimattoihin, ainakin näin heikomman pelaajan kannalta.

    KL1

    Minulla on kirjahyllyssäni semmoinen golfin perusteista kertova kirja, jossa kaaviokuvina näytetään miten mailan lapa liikkuu palloon osumisen jälkeen. Siinä on kolme eri mailaa kuvattuna; pitkä rauta, lyhyempi rauta ja wedge. Jotenkin hassusti se kuoppa, joka syntyy kullakin mailalla lyötäessä, on sitä matalampi mitä pidempi maila on kyseessä. Siitä voisi jopa päätellä, että lyhyellä raudalla lyötäessä mailan lapa liikkuu palloon osumisen jälkeen sinne maanpinnan suuntaan aikamoisen matkan, pidemmän kuin pidemmällä raudalla lyötäessä.

    Noh, tästähän voisi joku päätellä, että wedgellä tai lyhyellä raudalla matolta lyötäessä mailan lapa ei pääsekään tunkeutumaan sinne maton alle, vaan ponnahtaa matosta pois päin. Joku saattaisi tuntea tuon ’potkun’ ranteissaan, itse ainakin tunnen.

    Samaa ajatuskulkua vietäessä eteenpäin voitaneen olettaa, että mailan lapa ainakin osittain liukuu tuota mattoa pitkin lyöntisuuntaan, mikä jossain määrin vähentää mainittua potkaisua. Samalla se myös vahvasti kasvattaa oikean osumakohdan marginaalia. Toisin sanoen, matolta pikkaisen tai jopa vähän enemmänkin paksusti lyötäessä lyönti lähtee kutakuinkin oikealla tavalla, vaikka itse suoritus on niin sanotusti persiistä. Tämä sopii vallan mainiosti omien kokemusteni raameihin. Matolta pallot lähtevät lentoon upeasti, mutta siirryttäessä kentälle, lyönnit ovatkin aivan liian paksuja.

    Noh, joku tämänkin kokemukseeni perustuvan tarinan tyrmää jollain tavalla. Ei se mitään, kunhan kirjoitin omat kokemukseni.

    Ai niin, unohtui vallan sanoa tämä: matolta lyöminen on tasan yhtä hyödyllistä ja todenmukaista kuin golfin harjoitteleminen simulaattorissa.

    Näille jotka saa ”paikat rikki” matolla niin ei sitten pysty talviharjoitteluun. Laji on muutenkin menossa enemmän simulaattoritouhuun ja sitä kautta matolta lyömiseen.

    Mattoja on erilaisia ja se ratkaisee paljon mitä sen lyöntimaton alla on.

    KL1

    Näille jotka saa ”paikat rikki” matolla niin ei sitten pysty talviharjoitteluun.

    Talvella voi harjoitella monenlaisia asioita, mutta on myös paljon sellaisia, joita ei voi johtuen olosuhteiden puuttumisesta. Harjoitellessa ollisi vain hyvä tunnistaa olosuhteiden asettamat rajoitukset, sen sijaan että puolustaa puutteellisia olosuhteita väittäen niitä täydellisiksi.

    KL1

    Eikös tuo Gamechanger -ilmoitus julkaistu jo muutama viikko sitten?

Esillä 25 viestiä, 376 - 400 (kaikkiaan 463)
Vastaa aiheeseen: Kentänhoitoasiaa

Etusivu Foorumit Yleistä Kentänhoitoasiaa