26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfpisteen Simulaattorikisa 2005

Etusivu Foorumit Yleistä Golfpisteen Simulaattorikisa 2005

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 300)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Karsintakierroksia pelatessa ollaan vähän ideoitu noita finaali pelejä. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty sellaista mallia, jossa tasoituksettomasta sarjasta kahdeksan parasta menisi scratch finaaliin. Tasoituksellisesta sarjasta poistettaisiin scratch finalistit ja näin jäljelle jääneet kahdeksan parasta menisi tasoitukselliseen finaaliin.

    Finaali pelattaisiin Malmilla kummallakin simulaattorilla samaan aikaan viime vuoden tapaan. Eri sarjojen finaalit voitaisiin pelata esimerkiksi samana päivänä peräkkäin tai sitten vaikka peräkkäisinä päivinä.

    Tänä vuonna finaaliin on menossa myös pelaajia Salo/Turku ja Hyvinkää ryhmistä. Ovatkohan kyseiset pelaajat valmiit saapumaan Malmille finaalipeleihin?

    Finaalia oli alunperin suunniteltu tuohon 12.2-13.2 viikonloppuun. Päivämäärä voitaisiin sopia täällä, kunhan ensin saataisiin selville finalistit.

    Jos nyt vahingossa finaaliin saakka pääsis, niin tuo on kyllä huonoin mahdollinen viikonloppu mulle. Silloin on Hyvinkäällä simulaattoriscramble johon jo ilmoittauduin, ja lisäks mulla on tenniksen divaripelit lauantaina… mikä tahansa muu viikonloppu olis parempi.

    Malmihan ei kaukana Hyvinkäältä ole…

    Mutta yhden miehen takia ei kannata suunnitelmia muuttaa… ja tuskin edes finaaliin pääsen, ellei lauantaina tule loistokierrosta. 🙂

    Mielestäni finaali päivä valitaan niin, että se sopii mahdollisimman monelle finalistille. Se, että finaali pelataan yhtenä päivänä kahdeksan hengen porukassa saa aikaan vähän sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. Mutta odotellan muiden pelejä ja aletaan sitten hieroa tuota finaali päivämäärää.

    Jos näillä säännöille edetään niin minullakin on pieni mahdolisuus päästä finaaliin, jippii…

    Malmi on melkeen Salon naapurissa ja autokin on toistaseksi ehjä, joten mukana ollaan. The ONE pääsee kyydillä jos haluaa.

    Ainoa mutka matkassa on että 12.-13.2. meikäläinen pelaa San Josessa (enkä ainakaan simu golffia). Ensimmäinen mahdollinen viikonloppu mihin pääsen on 26.-27.2. Taitaa vaan mennä vähän turhan pitkälle… Eikä nyt yhden ihmisen takia kannata siirrellä 🙁

    Eihän tässä vielä ole mitään kiirettä finaalien pitämiselle. Kenttien avautumiseen on kuitenkin yli 2 kuukautta aikaa, niin sovitellaan se finaali sitten johonkin sopivaan aikaan.

    Kyseinen päivä estää ainakin minun, Tetsan, Paksupekan, Kobon, Mäkisuksen, Antti Barckin, Golfbotin, Golfladyn ja Vallun paikalle saapumisen.

    Se on sitten eri asia tarvitsisiko kenenkään meistä edes paikalle tulla 🙂

    Mä en kyllä muista missä olin tuolloin. Ehkä sä muistat :o). Ei vaan emmää finaaliin ole pääsemässäkään (muuta ku ehkä kuvaamaan, salaman jätän käyttämättä).

    Eilen värkkäilin viimevuoden asioiden kanssa ja näköjään tuo -04 jäi jumiin 🙂

    Rod

    Nyt on käyty kokeilemassa 3 kk tauon jälkeen.

    Tarvis saada peli seuraa kisaan, oisko kukaan tulossa pelaamaan ensi viikolla 5 jälkeen ma,ti, to malmille?

    Tervetuloa pelaamaan kanssani jälkikasvun kera lauantaina (huomenna) klo 16. Muita ei taida sitten tulla…

    Tulossa ollaan, kolmeen pekkaan kolme tuntia on soppeli aika…. ei tule kiiretta ja ehtii kaljankin horpata.

    Eika ole kukaan takana vinkumassa hitaasta pelaamisesta :-).

    ts

    Ei tiiä jos mä tuun pyytään ohituslupaa 🙂

    Munkin kroppa vaatii aika rivakan pelitahdin, ettei se jäähdy. Käyn sit yläkerrassa punttisalilla välillä, jos niin meinaa käydä… 😉

    Perskule ku on joku junnuleiri areenan treenauspaikassa, ei päässy lämmitteleen…

    Kierros sujui joutuisasti, kolmeen pekkaan kului aikaa noin 1h ja 45min. Mulla tuntui olevan vastatuuli jokaikisessä avauksessa, sillä sen verran paljon jäin joka kerta Pitkäpätkän ja Tommy Armourin draiveista. Pitkäpätkän eagleputti meni pari milliä ohi reiän 11. väylällä ja Tommy Armourilla olisi ollut eväät parempaankin tulokseen, sillä 10. väylällä noin metristä kolme puttia !

    Tässä tulokset:

    Tommy Armour

    4,3,3,3,3,3,3,4,5 = 31

    6,4,2,3,3,4,4,4,3 = 33

    Brutto 31+33 = 64 Netto 64-3 = 61

    Pitkäpätkä

    4,4,4,4,3,3,3,5,5 = 35

    4,4,4,6,4,5,3,3,4 = 37

    Brutto 35+37 = 72 Netto 72-4 = 68

    King Kong

    6,4,2,3,3,3,4,5,6 = 36

    5,6,4,4,2,5,5,4,4 = 39

    Brutto 36+39 = 75 Netto 75-5 = 70

    Joko löytyy veikkauksia, mihin cut-raja tulee asettumaan ?

    raksutiikeri

    4,4,3,4,3,3,4,4,4 = 33

    4,4,3,3,4,4,4,5,4 = 35

    Eli 68 (-3) lyöntiä ja netto 65

    petitg

    5,4,3,4,4,3,4,4,5 = 36

    4,5,4,5,3,5,5,4,5 = 40

    Eli 76 (+5) lyöntiä ja netto 69

    Vähä oli tahmeeta molemmilla, varsinkin lopussa…

    Tähän väliin laitan vielä mainoksen, jotta tänään tais olla vika päivä ilmoittautua tuohon ens viikonlopun scrambleen. Se pelataan kuulemma ilman tasoituksia…

    Lue lisää: Halli

    Henkka ja Kyy, pelaavat keskiviikkona toisen kierroksensa Malmilla ja jos kisaan mahtuu vielä mukaan, niin Zori pelaisi samaan aikaan ensimmäisen kierroksensa.

    Rod

    mahdunko mukaan jos menette illalla?

    Muuten kyllä, mutta mennään jo päivällä.

    löytyyks senioreita ommaan vinaaliin yli 555 t. yli 60 v ? vaikka aurinkoinen bebeli biitisi . Left, Sr, Mc Ewans etc muut koukupolvet ?? magga citysaamelainen

    Henkan ja Kyyn toinen kierros ja Zorin ensimmäinen:

    Henkka:

    Out: 7,5,3,6,3,3,7,5,5=44

    In: 4,7,3,3,3,5,4,4,4=37

    Brutto: 44+37=81 (+10), Netto: 81-pelitasoitus 12=69 (-2)

    Kyy:

    Out: 8,6,3,4,2,3,6,4,5=41

    In: 5,7,3,4,3,5,9,3,6=45

    Brutto: 41+45=86 (+15), Netto: 86-pelitasoitus 8=78 (+7)

    Zori:

    Out: 7,5,3,5,4,3,5,4,5=41

    In: 4,5,4,4,3,7,6,4,5=42

    Brutto: 41+42=83 (+12), Netto: 83-pelitasoitus (HCP 13,8) 9=74 (+3)

    Tommy Armour, Pitkäpätkä ja King Kong pelaavat toisen kierroksen Puistolassa ensi lauantaina klo 11-13.

    Tietty ois kiva, että finaali olis vaik ennen golfmessuja…

    Tässä tämän päiväiset tulokset toiselta kierrokselta:

    Tommy Armour

    5,4,3,3,2,3,5,3,5 = 33

    4,5,2,5,3,4,3,4,3 = 33

    Brutto 33+33 = 66, netto 66-3 = 63

    Pitkäpätkä

    4,5,3,3,3,4,6,4,4 = 36

    5,5,4,4,3,5,4,3,4 = 37

    Brutto 36+37 = 73, netto 73-4 = 69

    King Kong

    5,3,3,3,2,3,4,4,6 = 33

    5,5,3,5,4,5,4,4,4 = 39

    Brutto 33+39 = 72, netto 72-5 = 67

    Jokos suunnitellaan seuraavaa kertaa Malmille?

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 300)
Vastaa aiheeseen: Golfpisteen Simulaattorikisa 2005

Etusivu Foorumit Yleistä Golfpisteen Simulaattorikisa 2005