Golf eroaa useimmista muista urheilulajeista siinä, että onnella – hyvällä tai huonolla – on poikkeuksellisen suuri merkitys. Näin on aina ollut ja toivottavasti tulee aina myös olemaan, koska juuri tämä erikoispiirre tekee lajistamme niin kiehtovan, koukuttavan ja paljon henkisiä voimavaroja vaativan.
Onnen elementti on viime vuosina joutunut kuitenkin hyökkäysten kohteeksi ja varsinkin isompien kilpailujen järjestäjät ovat alkaneet näyttää huonoa esimerkkiä vesittämällä tätä, lajin ehkä tärkeintä kulmakiveä, joka siis vaatii pelaamaan palloa paikaltaan. (Play the ball as it lies) Seuraan kilpailuja nykyään suhteellisen ahkerasti ja pystyn väittämään, että sitten heinäkuisen British Open’in on jonkinlainen siirtosääntö ollut käytössä lähes kaikissa suuremmissa kilpailuissa. Sen käyttöönottoon näyttää riittävän jos jonain päivänä on sillä viikolla vähän sadellut. Meidän, lajin perinteitä vaalivien moitteisiin ovat Tourien järjestävät tahot todenneet, että he tekevät niin, koska suuri yleisö haluaa nähdä ”birkkuja.” Sillä lailla! Itse hyväksyisin tilapäisen siirtosäännön vain ja ainoastaan silloin kun kenttä on myrskyn jälkeen selvästi ”kuralla” ja palloon tarttuu toistuvasti multa- tai savikokkareita. Ja sitten kehdataan vielä puhua siirtosäännön vallitessa tehdyistä ennätyksistä. Muistaakseni maailman ensimmäinen 59 (Al Geiberger, 1977) tehtiin sekin siirtosäännön voimalla.
Toinen hyvä esimerkki onnen elementin huonosta kohtelusta ovat ne kilpailujen järjestäjät, jotka kisojen aattona haluavat, että kentän vähemmän täydelliset kohdat ympyröidään valkoisella maalilla merkkinä siitä, että niistä saa vapaan dropin. Hyvä ystäväni Asko Arkkola kiertää, tässä tarkoituksessa ja ilmeisesti golfviranomaistemme toimeksiannosta, kaiket kesät ympäri maata maalipurkin kanssa. Kentänhoitajat yrittävät varmasti pistää kenttänsä joka kerta kisakuntoon, mutta kun he eivät aina siinä onnistu, niin pitääkö meidän sen takia horjuttaa lajin tärkeintä ja vanhinta sääntöä. Se, että pelaajat olisivat hyvän lyönnin jälkeen ”ansainneet” kunnon jatkopaikan on mielestäni pötypuhetta.
Tässä yhteydessä on kuitenkin ja vähän häveten tunnustettava, että siirtosääntö on ollut, Suomen golfin kehdossa, kotikentälläni Talissa voimassa koko kesän. Meillähän oli toki huono kevät ja ruohon kasvu lähti todella hitaasti käyntiin, mutta kentän parantunut viemäröinti on pitänyt nurmipinnat suhteellisen kovina ja kiinteinä eli en keksi liian pitkään voimassa olleelle siirtosäännöllemme ensimmäistäkään hyvää syytä.
Minusta vanha tuttu urheiluhokema: ”Paras voittakoon” pitäisi tässä golfissa, jotta laji voisi hyvin, kuulua: ”Onnekkain voittakoon.”
Hyvä Ystäväsi Asko Arkkola tuskin olisi palkannut yritystä jonka kautta Kenttämestari tekee Talissa töitä
Lassi kirjoittaa asiasta, josta taitetaan peistä säännöllisesti erilaisilla keskusteluforumeilla, niin netissä kuin pelaajayhteisöissäkin. Jyrkimmät mielipiteet vaativat vapaata droppia/asettamista väylällä olevasta lyöntijäljestä. Noh, asialla on kaksi puolta.
Golfissa on onnella joskus isokin merkitys, mutta taidolla on vielä isompi. Jos pelaajan peli kaatuu siihen, että pallo on lyöntijäljessä, niin ehkä kannattaa harjoitella lyömistä lyöntijäljestä. Niitä tilanteita nimittäin tulee eteen vastakin.
Mitä tulee siirtosääntöön, niin Lassille tiedoksi, sillä pyritään saamaan pelaajille yhtäläiset olosuhteet. Tämä toki saman tien lyö korville tuota edellisen kappaleen tekstiäni, mutta palaa takaisin saman kappaleen ensimmäiseen lauseeseen ’golfissa on onnella joskus isokin merkitys’. Joskus onni potkii, muttei aina.
Lassihan on perinteisin golfin edustaja eikä haluaisi sallia mitään helpotuksia. Ammattilaisten kukkaro kuitenkin täyttyy kisoja seuraavan yleisön rahoista, joten sitä on syytä kuunnella ja toimia sen mukaisesti. Jos yleisö haluaa nähdä hienoja suorituksia, niin sellaisia pitää sille antaa. Golfin pyhä luonne on jo vuosikymmeniä sitten antanut periksi markkinavoimille. Milloin näemme Lassinkin sen tekevän..?